torstai 2. huhtikuuta 2015

Pehmeä pääsiäinen ja Lapsimessut-lippuarvonta

 
Pääsiäinen näyttää tänä vuonna todella pehmoiselle ja siitä pitää tämä pääsiäisen puuhakasa huolen.  Ihastuin Metsolassa Pupu Tupuna-pipoihin ja kun huomasin heidän facebook-sivuillaan ilmoituksen Tupunaa olevan saatavilla pieni erä kankaana, ei voinut kuin juosta kilvan paikalle. Saankin laittaa pipotehtaan kunnolla käyntiin, kun sininen traktorikangas muuntautuu pipoiksi omille lapsille ja vaaleanpunainen ystävän lapsille. Onneksi lainassa on äitini saumuri, joten kunhan valmiin kaavan löydän, niin loppu pitäisi olla helppoa. Linnunlennon tilasin Iloiselta Kettuliinilta ja siitä on tulossa tuubihuivi. Tämän tilauksen kanssa oli kyllä palvelu kohdallaan, sillä sain niin tarvittavan kangasmäärän ohjeistuksen kuin ompeluohjeetkin kaupan päälle.


Linnunlento-tuubihuivin teen kaveriksi jo aiemmin hankkimalleni liivimekolle, sillä viikon päästä on tarvetta kivalle sekä mukavalle vaateyhdistelmälle. Tiedossa on nimittäin reissu kaksin miehen kanssa ja suuntana on Helsinki sekä Lapsimessut. Sain messuille bloggaajapassin ja sen myötä onkin luvassa aivan uudenlainen messukokemus. Jos siis messuilla vilahtaa tutun näköinen mekon helma kera virkatun korun ja bloggaajapassin, niin saa tulla moikkaamaan!

Minulla olisi yksi lippu vailla messukävijäänsä ja sen arvonta alkaa nyt päättyen su 5.4 klo 21. Otan voittajaan yhteyttä vielä saman illan aikana, jotta saan lipun postitettua heti tiistaina. Kerro mikä sinua kiinnostaisi messuilla eniten ja muista ilmoittaa myös sähköpostiosoitteesi, jotta tavoitan sinut varmasti. Onnea arvontaan!

35 kommenttia:

  1. Haluaisin päästä ihailemaan (ostamaan) kankaita :) olisi ihana päästä reissuun kun on pitkästä aikaa vapaa viikonloppu! Sähköposti kati.ylkanen@icloud.com

    VastaaPoista
  2. Arvonnassa mukana! Mua kiinnostaa varmaan melkeinpä kaikki lapsiin ja käsitöihin liittyvä :)

    VastaaPoista
  3. Mukana arvonnassa. Mesuilla kiinnostaa kaikki lapsille suunnattu aktiviteetti kuten musiikkiesitykset ja temppurata. -Tuuli-

    VastaaPoista
  4. Lastenvaatteet. :) tarvainen.laura@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Nostalginen olo Pupu Tupunasta. Oma kirja suosikki lapsuudessa. Arvonnassa mukana! Olisi mielenkiintoista pyörähtää lapsimessuilla ja oma vapaa viikonloppu ei myöskään olisi pahitteeksi... Annamaria/ vilianna13@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Messutarjoukset kiinnostavat itseäni eniten (etenkin Fazerin pisteellä). Poikani viihtyisi parhaiten toimintapisteillä (paloauto, poliisiauto, Siljan pallomeri jne.). palladium46@gmail.com

    VastaaPoista
  7. En ole koskaan ollut messuilla eli en tiedä tarkkaan mikä kiinnostaa. Mutta ainakin olen kuullut messu tarjouksista. Toivon että voitan ja pääsen ekaa kertaa messuille. Kotiäitille voimaa arkeen. juutiniina@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Oi mitä kankaita! No, kankaat kiinnostaa sekä kaikki lapsiperheelle sekä uutuuden vauvoille. norppastiina at gmail.com

    VastaaPoista
  9. Ensimmäistä kertaa menossa messuille. Kiinnostuksen kohteita on itsrllä kädentaidot ja tyttärellä lemmikit.
    nina.antikainen1@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Lastenvaatteet kiinnostavat :) ihania pupu kankaita! <3
    Lumivalkeitaunelmia@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Eniten kiinnostaa ihanat lastenvaatteet :)
    m.k85@luukku.com

    VastaaPoista
  12. Ehkä lastenvaatteet.. :) lillinhetket@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Vaatteet :)
    v.husa@luukku.com

    VastaaPoista
  14. Messutarjoukset! Aina tehnyt hyviä löytöjä seuraavalle kaudelle vaatteiden suhteen :) sanna.magyarosi (at) gmail.com

    VastaaPoista
  15. Lastenvaatteet kiinnostavat eniten! :)
    ellumoj@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Hyvät löydöt, messutarjoukset, ohjelma lapsille.. kaikki kiinnostaa!
    lisatietoja1[at]gmail.com

    VastaaPoista
  17. Messutarjoukset houkuttaa eniten, sekä aika perheen kesken :)

    jantune@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Arvonnassa mukana! Messuilla kiinnostavat lastenvaatteet ja kankaat.
    tikkalat@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Lapsi-messuilla lastenvaatteet kiinnostaa eniten. Kädentaito-puolelle haluaisin lähinnä inspiroitumaan, mitään erityistä ei siellä ole nyt tähtäimessä.
    rauni.vahakangas@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Lapsi-messuilla lastenvaatteet kiinnostaa eniten. Kädentaito-puolelle haluaisin lähinnä inspiroitumaan, mitään erityistä ei siellä ole nyt tähtäimessä.
    rauni.vahakangas@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Messutarjoukset kiinnostavat :)
    nelliina(at)yahoo.com

    VastaaPoista
  22. Messutarjoukset kiinostavat aina, ja tietysti kankaat :)
    miianiska(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  23. kankaita ajattelin messuilta ostella

    VastaaPoista
  24. Messuilla kiinnostaa eniten hyvät tarjoukset
    pussikarhu@luukku.com

    VastaaPoista
  25. messutarjoukset kiinnostaa tiina.raeske@pp2.inet.fi

    VastaaPoista
  26. Matkarattaat ja tarjoukset! preppycasual@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Olisi niin ihana päästä katosmaan mitä kaikkea siellä on varsinkin vauvalle jotain kivaa

    VastaaPoista
  28. Messutarjoukset kiinnostavat. Sofia

    chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  29. Kaikki kiinnostavat,aion kierrellä ja katsella. Anne
    annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Lastenvaatteet ja tarjoukset !:)
    Arja
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Mukana! Ideat ja uutuudet kiinostaa!
    Jutska
    pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  32. Ostostarjonta ja hyvä tunnelma
    marvu954@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Lapset odottavat miinan ja manun näkemistä mm.
    Äitiä lastenvaatteet :)
    leijona-85@luukku.com

    VastaaPoista
  34. Messutarjoukset kiinnostaa. :)

    jennalaalaa@gmail.com

    VastaaPoista