keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Maukka, virkattu pupu

 
Kukkuu! Onpahan ollut vauhdikkaat päivät sillä koko perheelle iski vatsatauti kaataen aina yhden kerrallaan. Muu perhe lähti jo ulos minun vielä jääden parantelemaan omaa oloani leväten ja yrittäen saada jotain syötyä. Lasten sairastellessa ja viihtyen rauhallisina sohvalla oli minulla aikaa käsitöille ja vihdoin lähdin toteuttamaan kauan suunnittelemaani virkattua isoa pupua. On muuten aika ujo tapaus hän...

Hän on norjalainen metsäpupu Maukka, ihan perustyyppi vain. Korkeutta pupulla on korvankärjistä jalkapohjiin 35cm eli mukavan kokoinen kainalokaveri. En ole itse koskaan ollut mekkotyttöjä vaan rakastanut rentoa hupparityyliä, joten samaa tyyliä lähdin pupullekin hakemaan. Hupparipupu on myös hyvä pohja, jolla luoda vielä lisää persoonallisuutta halutessaan esim. rusetilla, kravatilla, asusteilla jne. Innostus tekemiseen oli niin kova, että pupu valmistui ihan ennätysajassa ja koko ajan houkuttelee aloittaa jo seuraavaa. Suunnitelmat on jo kahdelle pupulle valmiina, kunhan vain sormet tekisivät yhtä nopeasti kuin uusia suunnitelmia ehtii keksiä.



Pian on jo vappu ja enköhän minäkin tästä vapputorille toivu jätskikauden avaamaan. Ensimmäisenä tavoitteena on kuitenkin päästä lähikauppaan asti, jossa odottaa iso lankapaketti... Parasta väriterapiaa luvassa!

3 kommenttia: