torstai 8. tammikuuta 2015

Fanipostia, mutta kenelle?

Koru, jonka tekokin jännitti niin paljon, että purin enemmän kuin koskaan ennen. Saatekirjettä kirjoitin, revin ja kirjoitin uudelleen. Osoitteen kirjoittaminen hermostutti niin, että kirjoitusvirheiltä ei vältytty. Postivirkailijalle kuorta ojentaessa nipisti jo mahanpohjasta. Minun ensimmäinen fanikirjeeni ja samalla lahja monen vuoden suosikilleni, Suvi Teräsniskalle. Kun kuulin Suvin odottavan esikoistaan, mietin että häntä olisi kiva muistaa pienellä lahjalla ja mikäpä muu se voisi olla kuin itse tehty kaulakoru. Pitkään kuitenkin jahkailin, kehtaisinko, uskaltaisinko?

Suvin keikalla olen viimeksi käynyt 2011 joulukuussa ja keikalla mukana oli myös masussa esikoinen, jonka syntymää odottelimme siitä vielä muutaman kuukauden. Musiikki on kuitenkin ollut mukana elämässä ja facebookista olen seurannut hänen keikka- ja musiikkielämäänsä.

Suvin tumman pukeutumistyylin ja näyttävien korujen inspiroimana tein hänelle musta-valkoisen kukkarengaskorun. Koskaan en varmaan tule tietämään, mitä Suvi korusta piti, mutta kivan muiston lahjan antamisesta itselleni sain!

2 kommenttia:

  1. Tää oli tosi kaunis ajatus. Toivotaan, että lahjansaaja tykkää ja mikspä ei tykkäis.

    VastaaPoista