keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Toivepostaus: Tacopiirakan ohje

Minulta toivottiin tacopiirakan ohjetta ja näin oman versioni tein. Tällä ohjeella tulee piirakkavuokallinen ja uunipellillistä tehdessäsi kannattaa ohje tehdä 1,5-kertaisena. Ohje on tehty meidän ruokavalion mukaan, joten pohjaan voi halutessaan laittaa 0,5tl suolaa ja kauramaidon korvata tavallisella maidolla. Täytteet voi valita niin, että mitä kaapista löytyy. Alkuperäisessä ohjeessa esim. paprikan tilalla oli tomaattikuutioita.

Pohja:
4dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
50g juoksevaa margariinia (mihinköhän sillä on kiire...)
1,5dl kauramaitoa

Sekoita aineet ja esipaista pohjaa uunissa 250 asteessa n. 10min.

Täyte 1:
400g jauhelihaa
1 tacomaustepussi
1dl vettä

Paista jauheliha kypsäksi ja sekoita siihen maustepussin sisältö sekä vesi. Anna kiehahtaa.

Täyte 2:
puolikas punainen paprika
2dl ranskankermaa
4 rkl majoneesia
valkopippuria

Pilko paprika pieneksi ja sekoita kaikki aineet yhteen.

200g juustoraastetta

Levitä jauheliha pohjalle, sen päälle ranskankermaseos ja viimeistele päällinen reilulla määrällä juustoraastetta. Minun suosikkini on Valion pizzajuustoraaste.

Paista piirakkaa vielä 250 asteessa n. 15-20min

Piirakan kera suosittelen raikasta salaattia, sillä kevyttä syötävää tämä ei todellakaan ole. Mutta niin hyvää!

7 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hyvältä! Tätä täytyy testata viikonloppuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä todella hyvää, mekin ollaan tehty viikon sisään jo kahdesti :)

      Poista
  2. Kiva että maistui ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maistui liiankin hyvin, namps!

      Poista
    2. Aattele että vanha ja monta vuotta kadoksissa ollut ohje maistuu edelleen yhtä hyvältä ku vuosia sitten :)

      Poista
  3. Taitaa meillä olla tätä lauantaina ruokana! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tekemään reilusti, ilman santsiannosta tulee paha mieli!

      Poista