maanantai 25. elokuuta 2014

Metsäretki ja sylinkaipuinen kuopus

Kun meno alkaa käydä liian villiksi, on hyvä lähteä hieman rauhoittumaan metsälenkille. Kuopus matkasi Tulassa esikoisen viilettäessä potkupyörällään.

Kuinka äkkiä näistä pienistä kasvaakin isoja, jotka pyöräilevät ja näyttävät niin, isoilta. Potkupyörä on ollut loppukesän hitti ja hauskinta on ajaa vesilammikkoon aina uudelleen ja uudelleen!

Metsäretken jälkeen onkin hyvä aika pitää evästauko omalla terassilla, ulkona leipäkin maistuu paljon paremmalle kuin sisällä. Tänään viimeksi minulta kysyttiin, että kuinka lapset tulevat keskenään toimeen ja tämäkin kuva sen todellisuuden kertoo: Kaikki asiat tehdään yhdessä, mielellään vieretysten huolehtien, ettei kaveri jää ilman <3

Kuopus on ollut hyvin äidinkaipuinen muutaman päivän ajan ja syli on ollut varattu paikka. Koska kotihommiakin on täytynyt siinä sivussa tehdä, on reppu ollut kovassa käytössä myös sisällä. Kuva eiliseltä, minä laitan pyykkejä kuopuksen katsoessa repusta pikku kakkosta.

Tokihan käytössä pitää olla myös repun kanssa väreiltään yhteensopiva koru! Tämän piti olla myynnissä, mutta päätyikin ahkeraan omaan käyttöön. Lasten kanssa en muunlaisia koruja uskaltaisi pitää, mutta tämä kestää menossa mukana eikä rikkoontumista tarvitse pelätä. Kuopuksen mielestä kaulakoru on mm. kahva, josta pitää kiinni aina sylissä ollessaan... Olen huomannut, että korua käyttäessä tulee "puettu" olo, piristää sitä perus kotivaatelookia kummasti ja samalla myös mieltä.

Ja sieltähän se sitten nousi, rokotuksista kuume nimittäin. Yöunille rauhoittumassa Tulan Priya Orchid-liinassa, joka on minun tämän hetken suosikkiliina. Pehmentynyt käytössä lisää ja pintakarheus tasoittunut, ihanan pehmoinen nukutusliina ehdottomasti <3

5 kommenttia:

  1. Heippa!
    Teetkö noita koruja myyntiin asti? Olen jo pidempään lukenut blogiasi ja nyt sain jopa aikaiseksi kommentoida. Ihania kuvia ja kaunis koti teillä.
    -Niina H-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! Teen myyntiin, ja ilmoitan myyntitulot verottajalle myös. Laita vain minulle sähköpostia toiveista ja tyylistä, niin mietitään sinulle omanlainen koru yhdessä :)

      Poista
  2. Kiva juttu! Laitan postia jahka ehdin. :0)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistäs sen sähköpostiosoitteen löytää? ;0)
      -Niina H-

      Poista
    2. Tuossa blogiesittelyn alapuolella on, eli omenapuunvarjossa@gmail.com :)

      Poista