lauantai 14. maaliskuuta 2015

Meillä on juhlat!

Tänään vietettiin kauan odotettuja ja suunniteltuja lasten 2- ja 3-vuotissynttäreitä ja teema valittiin jälleen lasten mieltymysten mukaan. Lentokoneet on tällä hetkellä kova sana, ja koska viime vuonna tätä jo mietittiin, niin nyt oli aika toteuttaa. Pinterest oli apuna juhlien suunnittelussa ja ilman sitä olisi kyllä jäänyt ideat paljon vähemmälle. Lasipurkit saivat kylkeensä potkurit ja pöytää koristi kiitorata lentokoneineen.



Ihastuin tähän helppoon kakkuideaan heti sen nähtyäni pinterestissä ja kakku syntyikin todellisella yhteistyöllä. Anoppi valmisti kakun kuorrutteita vaille valmiiksi ja me tänään äidin kanssa viimeisteltiin kakku sokerikuorrutteella sekä pilvikoristeilla.


Vaikka jostain lehdestä vasta luinkin, että coctailtikku-siilit ovat jäänne 80-luvulta, niin meillä tämä suosikki silti toteutettiin ensimmäistä kertaa. Ei tosin siilinä vaan toki teeman mukaisesti lentokoneena. Siivet, potkuri ja renkaat on kiinnitetty vesimeloniin coctailtikuilla ja tämän askartelu oli kyllä niin kivaa!

Isäni teki hurjan määrän coctailherkkuja ja varsinkin juhlien loppua kohden alkoi tikut vähentyä huimaa vauhtia. Kivaa pikkunaposteltavaa pöydän ääressä jutellessa ja maistui niin aikuisille kuin lapsille.


Lasten juhla-asuina ihanat Iloisen kettuliinin Ilvekset farkkujen kanssa. T-paidat oli erittäin hyvä valinta, sillä vauhtia ja vaarallisia, hikisiäkin tilanteita ei juhlista puuttunut. Joustocollege oli minulle materiaalina uusi tuttavuus ja erityismaininta siitä, että pienet ruokasotkut ja kakun kermat lähtivät nopeasti pyyhkimällä hyvin pois jättämättä jälkeäkään puseroille. Illalla oli lapsilla päällään puhtaat puserot ja tätä ei monena päivänä voi sanoa. Lapset ovat mallia kukkakeppi ja kapealla mallilla toiveen mukaan toteutetut paidat istuivat kauniisti päälle.

Esikoisen versio asukuvauksesta, yhtä innokas kameran edessä olija kuin äitinsäkin...

Muistatteko vielä haaveiluni aitalla Linnunlento-mekosta? Tässä se nyt sitten on, oma Linnunlento taskullisena liivimekkona! Lähdin ostamaan liivimekkoa ihan toisessa kuosissa, mutta eihän minulle kestä sanoa, että kaikki mallit on saatavilla koko kangasvalikoiman kankailla.... Linnunlento on joustocollegea samoin kuin poikien paidatkin ja ihan loistava juhlakangas myös aikuiselle. Ei rypisty, sitä ei tarvitse yhtään varoa lasten kanssa touhutessa ja tukevampana kankaana piilottaa myös keskivartalon ongelma-alueet laskeutuen kauniisti. Pituutta on tarpeeksi, jotta voi pitää myös kesämekkona ja minä en todellakaan meinaa tätä säästellä kaapin koristeena.

Voiko olla kauniimpaa ja herkempää kangasta ja vielä minun tämän hetken lempiväreissä! Valo tosin tekee kuvissa ikävän haaleuden kankaaseen, todellisuudessa värit ovat voimakkaat. Aitalla näkemäni lasten versio oli tehty mintun värisellä resorilla mutta toiveesta sain omani mustalla. Kankaan pohja on tummanruskea mutta musta sopii silti kivasti ja ei vie liikaa huomiota kankaalta.

Mintunvihreä on uusin heikkouteni, joten se oli luonnollinen valinta myös koruksi. Korussa on uusi, pienempi kukkarengas sekä pienemmät virkatut helmet, sillä halusin korun yleisilmeestä kevyen. Valkeat helmet valitsin sopimaan mekon sävyihin ja minusta tästä tuli kyllä todella mekon tyyliin sopiva. 

Muu juhlaväki jo nukahtanut, itse vielä nautiskelen hetken juhlatunnelmaa fiilistellen. Oli kyllä niin mukava päivä, mutta silti on ihan kiva, että seuraavat isot juhlat ovat vasta vuoden kuluttua...

2 kommenttia:

  1. Ihana blogi sinulla - pitkän tovin olen jo tätä tässä selaillut. Hienoja koruja ja hyviä vinkkejä ja aloinkin heti suunnittelemaan reissua aitoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Amalia! Aittareissua suosittelen kovasti, mutta kannattaa huomioida aukioloajat, jotta kaikki toivomasi ovat varmasti auki.

      Poista