lauantai 8. maaliskuuta 2014

Meidän koti, osa 1: eteinen

 

Joskus tuntuu, että kun kahden pienen lapsen perheessä siivoaa, näkyy työn tulos ehkä muutaman minuutin kunnes kaaos on jo taas täydessä vauhdissa. Viime sunnuntaina vietimme koko perheen yhteistä siivouspäivää ja aina kun sain huoneen valmiiksi, kuvasin lopputuloksen (ennen sitä uutta sotkua...). Nyt voi ainakin kuvista katsella, että on meillä joskus ollut siistiä... Pestiin esikoisen kanssa ikkunatkin sisäpuolelta, nyt saa kevät kurkkia sisälle!

Asumme 90-luvun loppupuolen yksitasoisessa omakotitalossa, kooltaan juuri päälle 100 neliötä kolmella makuuhuoneella. Juuri sopivan kokoinen meille, sillä haimme nimenomaan nykymittapuulla pientä omakotialoa isommalla, rauhallisella tontilla.  Teimme asuntoon muuttaessa pientä pintaremonttia, pääasiassa maalausta ja keittiössä vanhojen keittiörunkojen päälle asennettiin uudet ovet ja välitila sekä tasot uusittiin.

Rakastan maalaisromanttista, rauhallista sisustusta ja samaa linjaa olimme hakeneet jo edelliseen asuntoon. Niinpä uuteen kotiin muuttaessamme muutokset sisustuksen suhteen ovat olleet pieniä ja hankinnat on pyritty tekemään tarjouksia hyödyntäen sekä vanhaa uusimalla.

Ensimmäisenä esittelyvuoroon pääsee eteinen. Meillä on eteis- ja keittiötilassa yhtenäinen laattalattia, mikä ei väriltään miellytä oikein kummankaan silmää, ja se varmaan joskus isomman remontin myötä vaihtuu. Oleskelutiloissa on kaikissa sama maalisävy seinissä tuomassa yhtenäisyyttä. Ennen tiloissa oli harmahtava maali ja pieni sävytys ruskeaan toi ihan uutta lämpöä koko asuntoon.

Lipaston hankin tori.fi:sta, sillä entinen Ikean Lack-lipasto oli tähän tilaan aivan liian massiivinen. Tämän oli edellinen omistaja jo kuultolakannut koivunvärisestä ja meille muuttaessaan se sai täysin mattavalkoisen huonekalumaalin ylleen. Maksoin lipastosta parikymmentä euroa ja se on sisäpinnoiltaankin kuin uusi. Tuplakupla-valaisin on tuparilahja entiseen asuntoon ja yksi kodin lempiesineistäni. Todella mukava ja pehmeä valo, mutta tarpeeksi kirkas, että riittää myös yleisvaloksi meidän tarpeisiin. Vasemmalle puolen lipastoa jää "mummon huoneen" ovi ja oikealla on lastenhuone, missä siivous onkin kovassa käynnissä majanrakennuspatjojen ollessa pöydällä.

Lipastoa vastapäätä on hengarikaappi peiliovilla, johon uusimme ulkokuoren keittöremontin yhteydessä. Vanhojen massiivisten puurunkojen päälle asennettiin valkoinen peitelevy päätyyn, hyllykaapin ovi poistettiin ja tilalle koko leveydelle oleva kaksiosainen liukupeiliovi savulasilla. Edullisempi muutos kuin koko kaapiston uusiminen ja eteinen valostui heti. Valkoisen myötä tuntuu myös leveämmälle vaikka todellisuudessa uusi kaappi tulee 10cm enemmän ulos seinästä kuin vanha. 

Tähdet on heikkouteni ja niitä näkyy vähän joka puolella asuntoa. Eteisessä Askon tähtimatto pyöreänä ja sama matto löytyy isompana myös lastenhuoneesta. Alussa arastelin lankamattoa eteisessä ja vieläpä valkoisella tähdellä, mutta hyvin se on toiminut ja on vieläpä pysynyt puhtaana vaikka esikoinen monesti siitä kengät jalassa lompsiikin yli.

4 kommenttia:

  1. Kaunis eteinen! :) Ihanan vaalea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Vaalea ja lapsiperhe ei aina omaan korvaan kuulosta hyvälle yhdistelmälle, mutta joskus se yllättäen toimii :)

      Poista
  2. Tuo arkku on i-h-a-n-a! Missä tuommosia armeijan myymälöitä oikein on?:) Ja oletkohan millon tuon ostanut?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja on muuten lastenkestävä ;) Arkku on ostettu n. vuosi sitten ja armeijat myymälät löytyy Hämeenlinnasta, Jyväskylästä ja Oulusta (nettisivut osoitteessa http://www.sa-kauppa.fi/portal/)

      Poista