maanantai 17. maaliskuuta 2014

Meidän koti, osa 3: Olohuone

Olohuone on se huone, jossa meidän perhe viettää kaikista eniten aikaa (ja joka harvoin näyttää tälle kuin kuvissa). Kuvat ovat parin viikon takaa ja nyt on jo muutama uusi tyyny sohvalla, sekä noihin vanhoihin vaihdettu pulleammat sisätyynyt. Tehostevärinä olohuoneessa on vanha roosa, muuten mennään tutulla ruskea-harmaa -teemalla. Verhot ja tyynynpäälliset vaihtamalla johonkin muuhun tehosteväriin saisi huoneeseen taas ihan erilaisen tunnelman, mutta ensisijaisesti lisäväriä haluaisin itsetehdyillä käsitöillä. Virkatut tyynyt ovat loputtomalla to do-listalla!


Arkku on armeijan myymälästä muutamalla kympillä hankittu ja maalattu miehen isän toimesta valkoiseksi. Tässä on aikanaan säilytetty kaasunaamareita ja nyt se saa toimittaa uutta virkaansa milloin pöytänä ja milloin kiipeilytelineenä. Päätyjen kahvoista on kuopuksen hyvä pitää kiinni ja harjoitella tukea vasten seisomista, ja esikoinen ketteränä kiikkuu monesti arkun päälle istumaan tai seisomaan.


Olohuoneen ihanin paikka on erkkerisyvennys etupihaa vasten, jonne tämä sohva upposi kuin siihen varta vasten ostettuna. Alunperin hankin tämän eteistä varten, mutta eihän se sinne mahtunut, joten uusi paikka oli löydettävä. Ostettaessa sohva oli männyn värinen, mutta se maalattiin valkoiseksi ja lisättiin tarra "Me and You, Always and Forever". Kannen alla on säilytystilaa, ja tämä on myös lasten lempipaikka vilkuttaa ja kurkkia pihan menoa. 



Nurkassa oleva kaappi toimii lasitavaroiden ja koriste-esineiden säilytyspaikkana, lukon kera tottakai... Ihania aarteita kaappi täynnä, kyllä ne vielä joskus esillekin pääsevät! Kaapin päällä käsityökorit keskeneräisille projekteille.



Oikeanlaista lyhtyä etsin pitkään ja tämä löytyi muutama vuosi sitten pienestä sisustusliikkeestä laskettelukeskuksen kupeesta. Oikeiden kynttilöiden aika ei ole vielä, joten lyhdyssä on valoa tuomassa tähti-valonauha. Esikoinen sai syntymäpäivälahjaksi magneetteja ja hänen mielestään ne kuuluvat lyhdyn metalliosaan, eivätkä jääkapin oveen. Hän on muutenkin kova sisustamaan, siirtelee mattoja ja peruuttaa taakse katsoen sekä arvioiden onko hyvä (yleensä aina on vielä korjaamisen varaa). Omena ei ole tainnut kauas puusta pudota...


4 kommenttia:

  1. Kaunis olohuone teillä! Minäkin olen etsinyt arkkupöytää olkkariin, mutta aina kivan yksilön löydyttyä on hintalapussa ollut useampi satanen liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Unelmien arkkupöytä on minullakin vielä haaveissa, ehkä sitten joskus vielä...

      Poista
  2. Kauniit värit teidän olohuoneessa ja nättiä muutenkin. Meillä vaaleanpunaisen ja vanhan roosan lisänä valkoinen ja beige. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Hyvin pitkälti samoja värimaailmoja siis teilläkin!

      Poista