torstai 10. huhtikuuta 2014

Juhla-askarteluja

Toteutusidea näihin pääsiäismuna-askarteluihin on uusimmasta Unelmien talo ja koti-lehdestä, joissa Kaunis Pieni Elämä-blogin Anne esitteli idean. Ohjeessa käytetään kaksipuoleista paperia, ja koska sellaisia ei kotoa löytynyt, täytyi alkaa etsimään muuta sopivaa paperia. Anne vinkkaa käyttämään yhtenä vaihtoehtona valkeaa kopiopaperia, mutta halusin näihin vähän enemmän väriä. Sisustusbloggaajien kierroksella saimme Decorasta ison kasan kuvastoja ja kun ne oli luettu sekä ihanat kuvat haaveiltu, pääsivät ensimmäiset kuvastot saksittavaksi uuteen muotoonsa. Ohjeen silkkinauhan sijaan halusin jotain luonnonmateriaalia nauhaksi, ja juuttinaru sopii minusta näihin hieman rouheampiin pääsiäismuniin todella hyvin. 

Siellä niitä on, ihania kauniita tekstiilejä, sohvia ja kesätunnelmaa, nämä pallot taisivat olla Linumin kesämalliston kuvastosta.


Meillä on viikonloppuna lasten yhteiset syntymäpäiväjuhlat ja niitä varten olen iltaisin tehnyt pieniä askarteluja. Blogikierroksella näin Coloressa ihania pom-pom-palloja, mutta kun diy-idealla mentiin niin vastaavaahan täytyi kokeilla tehdä itse. Esmeralda's-blogissa on todella hyvät ohjeet silkkisiin pompomeihin, mutta minä halusin kokeilla tehdä oman pitsiversioni. Käytin pitsi-pompomeihin Pirkan kakkupapereita, joita myydään kolmen eri kokoisen kakkupaperin settinä. Toteutusidea sama kuin pääsiäismunissa ja tältä ne näyttävät valmiina:




Minusta näistä tuli todella suloisia, ja hyvin meidän näköisiä. Taitavat jäädä tuohon vielä hetkeksi syntymäpäivien jälkeenkin!

10 kommenttia:

  1. Oi huikeita pompomeja!! :) ihana idea tuo pitsinen kakkupaperi, varmasti myös helpompi ja kivempi käsitellä kuin silkkipaperi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nämä oli todella helppoja ja nopeita tehdä, ja materiaalit helposti peruskaupasta saatavilla. Vaikka kyllä minun täytyy ehkä joskus kokeilla silkkipaperiakin... Ikeasta kun löytyisi tällaiset herkut http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/30248387/

      Poista
  2. Aivan ihania! Täytyy kokeilla. Pitsi on oma lemppari!

    VastaaPoista
  3. Kahvikupinalusiakin on samaa laatua kuin kakkupaperit. Minulla on punaisia. Niistä tulisi aika kivoja joulukuusen palloja. Mahtuisivat pieneen tilaan, jos ei raaski heittää joulukuusen mukana menemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sainkin juuri tänään anopilta noita kahvikupinalusia hopeisena ja vaaleanpunaisena, vielä kun ehtisi askartelemaan. Tämä koko sopisi mainiosti esim. kynttiläasetelmiin.

      Poista
  4. Nuo pitsiset varsinkin on mun mieleen! Mistä löytyy ohjeet...? Millä liitit nää toisiinsa...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kirjoitella näihin ohjeen sunnuntaina :) Liittämiseen käytetty lankaa sekä kuumaliimaa.

      Poista
  5. Tosi ihanat nuo pitsipallot :)

    VastaaPoista