perjantai 26. joulukuuta 2014

Tuttinauhat kuopukselle ja lahjaksi

Kun kuulin, että pääsen kummitädiksi pienelle tytölle, alkoi heti mielessä pyöriä kaikkia ihanuuksia ja söpöyksiä, mitä voisin hänelle tehdä. Poikakummilapsilauman joukkoon on liittymässä tyttö ja se saa näkyä myös lahjoissa. Kun selvisi, että pieni on tutin hyväksynyt käyttöönsä, tilasin saman tien materiaalit pitkään suunnittelemiini tuttinauhoihin. Ristiäisiä varten tein neidille valkoisen tuttinauhan sydänklipsillä ja vaaleanpunaisella rusetilla. Kuopuksemme kaipasi myös uutta tuttinauhaa ja hänelle tein mustan nauhan ja kiinnitykseksi tähtiklipsin.

Nauhat tein samoista langoista, joista teen myös korut. Vaikka päät onkin kiinnitetty nauhaan miljoonin päättelyin ja varmisteluin, eivät nämä toki ole leluja ja pienten osien vuoksi käytettävä aina valvonnan alla. Entiset tuttinauhat ovat olleet jo todella kuolan polttamia, joten uusille on todellakin ollut tarvetta. Kuopuksen kullanruskea talvitakki on haaste asusteiden suhteen, niinpä hänelle siihen helpoin valinta yhdistettäväksi oli musta.

Mutta miksihän kaikkeen pitää heti hullaantua täydellä vauhdilla. Koska osasin toki tätä epäillä, tilasin heti kerralla materiaalit useampaan tuttinauhaan ja tokihan seuraavat on jo tekeillä. Nämä on vain niin ihania, kivoja tehdä ja koristelumahdollisuuksia on melkein rajattomasti!

6 kommenttia:

  1. Tosi suloisia tuttinauhoja. <3 Eipä ole tullut virkattuja kovin monesti vastaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pinterest oli näiden ideointiin oiva lähde ja virkattuna tarpeeksi helppo myös tällaiselle ompelukammoiselle ;)

      Poista
  2. Näin tämän postauksen tänään aamulla. Päivällä oli jo heti tehtävä tilaus itsellekkin :) ihania. Ja kiitos vinkstä ja itselle löysin uuden nappikaupankin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappikauppa Punahilkka on kyllä ihana. Minua alkoi houkutella ne päällystettävät napit, mutta ehkä ensi tilauskerralla :)

      Poista
    2. Ensimmäiset hätäisimmät valmiina :)
      http://elamankarusellissa.blogspot.fi/2015/01/tuttinauhoja.html

      Poista