keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Funny Bunny

 
Olen nopea innostumaan mitä tulee ihaniin käsityöideoihin ja yleensä inspiraation iskiessä on nukkuminen viimeinen asia mielessä. Korutilauskirjan jono mielessä oli kuitenkin pakko toteuttaa pieni välityö. Tänään viimeistelin eilen melkein valmiiksi asti saadun pupun, jonka tein hyvin pitkälti Lilleliisin Funny Bunny-ohjeella.

Ohje oli hyvin selkeä ja helppolukuinen, ja pupu valmistuikin vauhdilla. Kokoaminen on yksi lempivaiheistani mutta kasvojen ja ilmeiden saanti pehmoille tuottaa suurta tuskaa, en vain osaa. Vaikka turvasilmät käteviä ovatkin, niin jotenkin virkatut silmät ovat enemmän minun mieleen. Turvasilmät myös pitää kiinnittää ennen osien kokoamista ja jälleen kerran tein saman virheen kuin ennenkin, silmät ovat liian ylhäällä. Niinpä oli keksittävä jotain pupun kaulaan katkaisemaan hassua yleisvaikutelmaa ja siihen virkkasin pienen kukan narun kera.

Pupu pääsi istumaan televisiotasolle, silloin kun ei ole kuopuksen nappaamana kainalossa mukana. Voi kuinka ihanaa olisi, jos voisi työkseen tehdä vain tällaisia pieniä suloisia pupuja sekä koruja ja sanoa ammatikseen käsityöläinen!

2 kommenttia: