tiistai 11. maaliskuuta 2014

Meidän koti, osa 2: Makuuhuone


Makuuhuone on pariovien takana, kulku huoneeseen on olohuoneen kautta. Tässä on aiemmin ollut autokatos, edelliset omistajat ovat pari vuotta sitten remontoineet tilan makuuhuoneeksi sekä isoksi vaatehuoneeksi, joka jää pinnasängyn viereisen seinän taakse. Loistava idea heiltä on myös rullaverho, jolla saa huoneen pimeäksi iltaisin eikä tv:n valo paista huoneeseen (kuvassa näkyy hieman esille jätettynä karmien takana).


Huoneeseen haettiin harmaata ja rauhallista värimaailmaa. Suurin osa tekstiileistä ja kaikki huonekalut ovat olleet jo edellisessä kodissa. Sängynvierusmatot löysin Askon alesta ja verhot sekä uusi päiväpeitto ovat Ikeasta. Kattolamppu Kodin 1, alepäiviltä tottakai. Samankaltaisia lamppuja olen katsellut jo pitkään, nyt sattui sopiva tarjous kohdalle kun uutta lamppua kaivattiin.



Sarastusvalo on ihan loistava, jos tarvitsee yöllä pientä valoa niin, ettei tavoitteena ole herättää koko huoneen väkeä. Varsinkin lasten ollessa ihan pieniä oli valo ahkerassa käytössä. Valo on pienimmillään todella pehmeä ja utuisa, juuri sopiva yöllä käytettäväksi. 


Tuoli on vanha ja rakas, vanhempieni tallesta löytänyt oman paikkansa makuuhuoneessa. Tähän on hyvä laskea tyynyt yöksi.


Kuopuksen oma nurkkaus, tosin hänet löytää aika usein aamuisin meidän välistä nukkumasta....


Lahjaksi saatuja Pentikin pupuja löytyy useita, molemmilla pojilla omansa. Tapetti on Boråstapetin valikoimista.


Tarrateksti pinnasängyn vierellä

Vielä hetki sitten myös esikoinen nukkui kanssamme samassa huoneessa, mutta on vasta siirtynyt omaan huoneeseen nukkumaan. Hänelle muutos uuteen kotiin vaikutti voimakkaasti yöuniin, joten kaikista turvallisin paikka nukkua oli juniorisänky meidän sängyn laidassa kiinni. Näin pystyimme rauhoittelemaan poikaa uudelleen uneen nousematta itse kymmeniä kertoja kävelemään toiseen päähän taloa ja poika koki, että olemme ihan lähellä koko ajan. Nykyään hän kävelee omaan huoneeseen nukkumaan mielellään lentosuukkoja lähetellen sekä vilkutellen, joten tämä oli varmasti oikea tapa hänelle ja pehmeä pudotus uuteen omaan huoneeseen.

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Minä myös ihastuin niihin heti, kun talossa ensi kertaa kävimme :)

      Poista
  2. Aaa, mä rakastan tuollaisia pariovia! <3 Ja muutenkin ihanan rauhallisen väristä teillä :) Onko teillä kaikki huoneet samaa sävyä, vai löytyykö väriläiskiä? :) Jos löytyy, ni voisit tehdä vaikka ihan oman postauksen teidän kodin väri-ilottelusta, kun muuten on niin rauhallisia värejä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia vinkistä, ehkäpä seuraavaksi vähän värikkäämpi huone aiheeksi :)

      Poista
  3. Ihanat pariovet!!
    Me tarvittaisiin moiset myös, mutta jäänyt etsimättä, kun oviaukko on standardia korkeampi ja tulee aika kalliiksi teetättää, kai?
    No samapa tuo, kaunis makuuhuone teillä jokatapauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä toisesta ovesta puuttuu pieni pinnoitepala ja kun katsottiin uusien ovien hintoja, todettiin, että kun vika näkyy vain ovien ollessa kiinni, ei aleta uusimaan. Todella kalliita jo standardimitoilla, ainakin meidän sisustusbudjetille

      Poista