perjantai 28. elokuuta 2015

Valmiina lähtöön!

Viikonloppu vierähtää Oulun Vadelmatarhalla ja tuotteet ovat valmiiksi pakattuna aamua varten. Onnekseni näin, sillä iltapäivällä nousi kuume ja toivon todella, että tauti helpottaisi huomiseksi... Liian mones flunssa jo tälle kesälle, vai joko tätä voi syysflunssaksi kutsua. On kuitenkin ihana päästä myymään, sillä kaikenlaista mukavaa olen ehtinyt sinne myyntiin puuhailla. 

Koruihini voi valita käsittelemättömien puuhelmien lisäksi myös värillisiä helmiä ja teinkin muutaman uuden version. Minulle tulee noista vihreistä mieleen sellaiset pienet karkkilaatikossa myytävät karkit. Niitä on myös kaikissa irtokarkkivalikoimissa yleensä ja ovathan muuten hyviä! Täytyy miettiä jotain muuta, ettei tarvitse lähteä karkkikauppaan...

Valkoinen kukkarengas valkeilla helmillä on eniten käyttämäni koru ja nyt sellainen matkaa myös Vadelmatarhan viikonloppuun myyntiin. Yksinkertaisen kaunis ja pitsinen, tykkään! Vaaleanpunainen valkeilla helmillä on myös kaunis yhdistelmä, sopisi kauniisti esim. tummansinisen tai mustan paidan kanssa piristämässä asua.

Rusetteja, rusetteja, rusetteja!

Huomenna vietetään myös Siivouspäivää ja Vadelmatarhakin tapahtumaan osallistuu. Sinne kannattaakin tulla bongailemaan myös kirppistavaraa normaalin lastentarvikevalikoiman lisänä. Minäkin oman korteni kekoon kannan ja pakkaan autoon lasten leluja, joilla ei kumpikaan enää leiki. Monesta lelusta luopumalla lapset saivat jo yhden, yhteisen uuden lelun eli ei murhetta surullisten leluttomien lasten puolesta!

2 kommenttia:

  1. Ihania töitä jälleen. Tsemppiä flunssan parantamiseen! Sitä tuntuu olevan taas kaikenlaista liikenteessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lepoa ei ole nyt ehtinyt toteuttaa parantamiskeinona, mutta jospa tuo arki olisi viikonloppua rauhallisempi :)

      Poista