maanantai 4. toukokuuta 2015

Sateenkaaria

Aamulla oli sellainen tunne, että poltan koko lankakasan ja teen puuhelmistä nuotion. En tiedä mistä se kumpusi, mutta joku mätti. Iltapäivällä kun lapset lähtivät ulos sain tehdä koruja rauhassa ja pyörittelin kymmeniä valmiiksi tehtyjä palloja ideoita etsien. Jostain se ajatus sateenkaarikoruista tuli ja sitten olikin menoa! Tuntui etten malta lopettaa ja uusia koruja valmistui vauhdilla. Hetkellinen notkahdus taisi tehdä hyvää, sillä nyt tuntuu ihanalle esitellä uudet korut.

Karkkisateenkaarikorussa on lila, pinkki, keltainen, omenanvihreä ja turkoosi pallo, ja kokeilin tehdä korut sekä mustalla että luonnonvalkealla nauhalla. Keltainen on todella tervetullut uutuus lankavalikoimaani ja sen myötä tämänkin ajatuksen pääsin toteuttamaan. Neutraali nauha tuntuu omaan silmään kivalle, mitä mieltä sinä olet?


Uuden puuhelmierän helmissä on upea, eläväinen puupinta ja se tuo koruihin lisää ainutlaatuisuutta, kahta samanlaista ei varmasti ole. Kuvia ottaessani harjoittelin myös makrokuvausta ja kohdistamista, melkein joka päivä kamerasta löytyy vielä uusia ominaisuuksia. Huomasin eräs päivä, että siinä on myös kosketusnäyttö, selvisipä syy muutamille "mikä ihme tämä kuva on"-tapauksille...

Pastellisävyjä rakastavana tein myös pastellisateenkaaren. Siinä väreinä vaaleansininen, minttu, keltainen, vaaleanpunainen ja lila, nauha on luonnonvalkoinen.

Vasemmalla karkkisateenkaari, oikealla pastellisateenkaari.

 Sateenkaarikorut löytyvät nyt myyntikansiosta uusien kukkakorujen ja kolmen helmen korujen lisäksi. Nopeimmat ehtivät saada korun vielä äitienpäiväksi, tilaukset ja kyselyt sähköpostilla omenapuunvarjossa@gmail.com.




Vielä päivä aikaa osallistua Jellystone-koruarvontaan!

1 kommentti:

  1. huoh miten ihania värikkäitä virkattuja koruja sinulla onkaan! Tykätään selvästi samoista sävyistä, hih :-)

    VastaaPoista