torstai 19. helmikuuta 2015

Turkoosin sävyistä torstaita!

Kuumeilu se vain jatkuu, nyt takana kaksi viikkoa eikä loppua näy mutta koska seinät alkavat kaatua niin minun kuin varsinkin terveenä olevien lapsien päälle, oli pakko lähteä aurinkoisena iltapäivänä ulos. Meillä olikin ulkona mukana spesiaaliseuraa, kun mummolassa pääosin aikaansa viettävä villakoira oli ns. kotona hoidossa. Ikää herralla on jo 7-vuotta ja vihdoin alkaa vaikuttaa siltä, että muiden lapsien lisäksi myös omat on kivoja... Lapset ovat hoksanneet koiran rakastavan palloleikkejä ja myös oppineet antamaan koiralle oman rauhansa. Ulkona menivät esikoisen kanssa peräkanaa jälkiä tutkien, pihalla kun kulkee niin naapurin kissoja, harakoita kuin fasaanejakin.



Kuopus on vihdoin oppinut nauttimaan ulkoiluista myös talvella, kiitos kevyempien kenkien. Vielä kun löytyisi tarpeeksi lämpimät hanskat, niin olisi vielä kivempaa.

Hankien väreihin sopien eilen illalla valmistui talvisia korusävyjä. Toiveena oli mustaa, valkoista ja turkoosia niin, että kontrasti tulisi hyvin esille ja lapselle olisi paljon ihmeteltävää.

Turkoosi kukkarengas, mustat ja valkeat helmet ja turkoosi nauha.

Valkea, turkoosit ja mustat helmet sekä turkoosi nauha viiden helmen koruna.

Huomenna "kettutätin" tykö Anna-Riitan aitoille eli Iloista kettuliinia moikkaamaan. Kun ei panadolit auta, niin kokeillaan shoppailuterapiaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti