perjantai 4. heinäkuuta 2014

Pallokuumeileva sairastupa

Kipeän esikoisen unta valvoessa myöhäiseen yöhön sain myös jotain kivaa aikaiseksi. Olen jäänyt näiden tekemiseen aivan koukkuun ja mielessä siintävätkin jo joulun käsityömessut sekä myyjäiset. Monen vuoden haave on ollut päästä joskus myymään omia tuotteitaan messuilla ja minusta tuntuu, että ainakin yksi tuote on nyt löytynyt! Kunhan itsekin lisätietoa messuista saan, niin varmistuu ajatuksetkin.

Virkatut pallot ovat niin herkullisen näköisiä, että menisivät myös kivana koristeena.

Mutta koristekäytön sijaan ne pääsivät jälleen näyttöön ja käyttöön korujen muodossa. Näiden tekeminen on niin kivaa, vaikka lankojen päättelemisen voisinkin ulkoistaa vaikka heti!

Mustaa, petroolia, turkoosia, tummaa luumua ja vaaleanpunaista valmistui tällä kertaa, ja muutama pallo jäi vielä odottamaan nauhaansa langan loputtua.


4 kommenttia: