tiistai 20. toukokuuta 2014

Virkattu kaulakoru

Ostin joululahjaksi itselleni kantamiseen ja imettämiseen suunnitellun kaulakorun, ja se on ollut niin mieluisa myös itselle, että muut korut ovat jäänet kokonaan käyttämättä. Lasten kanssa touhutessa kun korujen täytyy olla lapsille turvallisia ja niiden täytyy kestää joskus rajuakin tutkimista, niin tällaiset ovat siihen loistava vaihtoehto. Koska halusin vaihtelua tummalle korulleni, päätin vihdoin tilata helmiä ja sopivaa lankaa päästäkseni kokeilemaan korun tekemistä itse. Puuhelmien täytyy olla käsittelemättömiä ja hyvälaatuisia, jotta lasten on turvallista maistella korua. Langaksi valitsin Öko-tex -standardin mukaisen, myrkyttömän vaihtoehdon. Yksi hauskuus vaatteissa on narujen repiminen, joten tein myös koruun yhdeksi tutkimuskohteeksi pitkän nauhan.

Väreiksi kesäkoruuni valitsin vaaleanpunaisen ja harmaan, helmiä korussa on neljää eri kokoa.

Virkatut helmet ovat muhkeita ja niissä on paljon tutkittavaa pintarakennetta. Tällainenhan täytyisi olla jokaiselle liinalle omansa, ja kivoille kesävaatteillekin sopivissa väreissä. Minulla on ollut tällainen jopa juhlakäytössä, ja se rauhoitti liinassa olevaa lasta, kun sai jotain tekemistä virallisen seremonian ajaksi, jolloin kantajan on mahdotonta liikkua vapaasti. Korua voi käyttää imettäessä/ vauvaa pullosta syöttäessä, jolloin vauva voi sormillaan tutkia korua tai kantaessa antamaan lapsen käsille tekemistä. Korua kannattaa kokeilla esim. sitomisvaiheessa, jolloin lapsen mielenkiinto harhautuu korun tutkimiseen ja kantaja saa sitoa rauhassa. Tuo myös kivasti väriä pukeutumiseen ilman lapsia liikkuessa, ihana kesäasuste!

Testattu ja hyvälle maistuu, ja kestää myös pienten terävien hampaiden iskut!

Taisin hieman innostua tilausvaiheessa, joten vastaavia koruja tulee varmasti näkymään jatkossakin!

2 kommenttia:

  1. Kivat korut teit. Tutunnäköisiä helmiäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Nyt ymmärrän kun sanotaan, että korujen(kin) tekoon jää koukkuun!

      Poista