Viidakkoa nukkumahuoneeseen

Jo keväällä hankitut Aappa-verhot pääsivät viimein ikkunaan, kiitos verhot ommelleelle anopille! Ikeasta hankitut lehtikatokset ovat minusta hauskat ja niistä idea viidakkoteemalle lähti. Nukkumahuone on ns. leluvapaa, sieltä löytyy vain kirjahylly ja automatto onkin siis vähän väärässä paikassa siellä sijoitettuna. To do-listalla on virkattu matto huoneeseen tuomaan lisää pehmeyttä ja mukavampaa istumapaikkaa. Suurin ongelma huoneessa on nojatuoli, joka on aivan liian pieni siihen, että pystyisi molempien lasten kanssa kirjaa siinä lukemaan. Hyviä vinkkejä kahden lapsen ja yhden aikuisen istumaratkaisusta otan mielellään vastaan!

Kuopus nukkuu vielä tyytyväisenä pinnasängyssään (jollei lasketa, että yleensä puolessä välin yötä herää siirtyen meidän väliin nukkumaan), mutta kohta täytyy alkaa varmaan katselemaan jo hänellekin suurempaa sänkyä. Pitää kai koputtaa puuta, mutta kuopusta ei edelleenkään koskaan löydä sängystään edes seisomasta laitaa vasten, joten laitojen yli kiikkumista ei ole hänen kohdallaan koskaan tarvinnut pelätä. Voisi siis kuvitella, että siirto isompaan sujuisi kivuttomasti sen ajan koittaessa.

Sänkyjen taustaseinälle olisi mukava saada vielä jotain eloa, väriä tai isoa aiheeseen sopivaa tarraa. Koska huoneen käyttötarkoitus ei taloa remontoidessamme ollut selvillä, jätettiin huone tarkoituksella hyvin pelkistetyksi ja vaaleaksi.

Jos jossain olen nirso, niin lasten verhotekstiileissä mutta Aappaan olen ihastunut niin, että nyt molemmissa lastenhuoneissa on Aappa-kuosia. Leikkihuoneesta löytyy edellisessä postauksessa näkyen Avaruus-Aappaa, jota minulta löytyy vielä jemmakaapista 2.5m palanen lattiatyynyjä tms. varten varattuna.

Uusin hankinta nukkumahuoneeseen on ihana, haaveiltu Nukkumatti-valaisin. Kun näin lampun isolla aleprosentilla Kodin1:n kuvastossa, oli se pakko lähteä sieltä heti hakemaan kotiin. Ihana, pehmeä valo ja niin sopiva ulkomuodoltaan nukkumatilaan. Kannatti haaveilla eikä hätäillä!

Jotta sain rauhassa yrittää kuvata nukkumahuonetta edes hetken, rakensin lapsille "traktoritallin" viihdykkeeksi. Tarpeeksi lähellä äitiä, mutta tarpeeksi kaukana pitämään kaaoksen kurissa. Majojen rakennus on hauskaa ja tuo taittopatja on kyllä ahkerassa käytössä niin majan seinänä, liukumäkenä kuin pomppimispaikkanakin.

Ja kävihän paikalla välillä myös Kuningas Arthur... Se on jännä juttu, että kun lapsista pitäisi ottaa kuvia, ei kamera kiinnosta yhtään mutta sitten kun oikein yrittää pitää ne poissa edes hetken, on siihen eteen pakko mennä seisomaan. Niin paljon suunnitelmia huoneen varalle, mutta kuten niin monessa muussakin asiassa, hiljaa hyvä tulee!

Sikin sokin sekaisin

Näinä hetkinä mietin, että miten ihmeessä blogini kuuluu Sisustus- ja Lifestyleblogit Pohjois-Pohjanmaa -yhteisöön. Yöllä nukuttuja tunteja muutama, sekä äidillä että lapsilla ja meno olikin sitten aamulla sen mukainen. Esikoinen totesi kuvat nähdessään  hyvin vaikeroivasti "Oi ei!" ja sama tekisi mieli sanoa äidinkin. Mutta koska uskon enemmän arkirealismiin kuin sisustuslehtimäiseen kuvaukseen kotimme osalta, aina ei koti voi olla tip top vaan joskus sen pitää olla ihan rennosti sekaisin.

Onhan ne lelut huomattavasti helpommin tuossa lattialla tavoitettavissa kuin hyllyssä... Meillä on kolme tuollaista Ikean avohyllykköä lasten käytössä ja vaikka ne ovatkin todella käteviä pitämään lelut tavoitettavissa ja esillä, ovat ne myös juuri sitä eli lelut ovat hyvin helposti tiputettavissa ja jatkuvan houkutuksen alaisena riehunnalle.

Onko näky tuttu vai löytyykö teiltä aina leikin päätteeksi jälkensä siivoavat lapset?

Kuin paita ja peppu

 

Tänään olikin erityisen kiva päivä, kun aamupäivä vietettiin hoplopissa ja illalla leikittiin pihalla pyöräretken päätteeksi. Niin kaunis syksyinen ilma ilman viime päivien vesikuuroja ja kovaa tuulta, näitä lisää! Noita pieniä seuratessa ei voi kuin todeta, että vaikka pieni ikäero voi olla vanhemmille raskas, on se varmasti lapsille myös suuri rikkaus. Vaikka joskus varmasti harmittaakin jakaa vanhempien huomio, harvoin on kuitenkaan näkynyt mustasukkaisuutta. Monesti ne harmit ja lohdun tarpeet vain sattuvat yhtä aikaa ja silloin on vain mietittävä äkkiä, kuinka napata toinen syliin kun toisessa kainalossa on jo yksi lapsi.

Kun kuopus syntyi, oli esikoinen muutamaa päivää vaille 1v 2kk. Ihan pieni itsekin vielä ja jo isoveli. Ensimmäinen puoli vuotta meni nopeasti, mutta päivä kerrallaan. Jottei arki olisi käynyt liian tylsäksi, myimme silloisen rivitalokotimme ja muutimme uuteen kotiin ennen kuin kuopus oli täyttänyt 6kk. Pesänrakennusvietti taisi siis vaivata vielä synnytyksen jälkeenkin... Seuraava puolivuotinen oli jo helpompi, arkeen alkoi tulla rytmiä ja päivä päivältä pojista oli enemmän seuraa toisilleen. Nyt kun kuopus on pian 1,5-vuotias ja esikoinen 2,5v., alkaa välillä tulla jo olo kuin kolmannella pyörällä. Lapsista on kasvanut kiinteä parivaljakko, parhaat ystävät, jotka jakavat niin nukkumahuoneen, lelut kuin eväätkin. Esikoinen huolehtii, että kuopuskin saa omansa, ilman ei saa jäädä.

Pieni ja iso <3 Aina ei pysy kamera vauhdissa mukana kun kaksikon touhuja yrittää kuvata, vauhti kun on melkoinen ja tilanteet on sekunnissa muuttuneet. Kaksosiksikin heitä on luultu, kokoero tasoittuu pikkuhiljaa. 

Esikoisen hurjastellessa potkupyörällään, matkasi kuopus taas iltalenkin repussa. Herkästi palelevalle lapselle ehdottomasti parempi paikka kuin vaunut ja pysytään huomattavasti paremmin esikoisen vauhdissa mukana kuin tuplarattailla. Kuopusta reppuun asetellessa peilin edessä täytyi kyllä todeta, että jonnekin se minun pieni vauvani on hävinnyt ja tilalle on todellakin tullut taapero. Edessä kantaessa hän tuntuu vielä kovin pienelle ja liinaan käpertyessään tuntuu kuin kantaisi edelleen sitä puolivuotiasta.

Hippaleikin päätteeksi heittäydyttiin maahan makaamaan ja nauramaan, kivaa oli! Arki kahden lapsen kanssa on vauhdikasta ja niitä kuuluisia Vaiheitakin kaksinverroin. Tällä hetkellä meillä asuu yksi uhmaikäinen ja yksi hampaita tekevä, joten elämä todellakin on välillä vuoristorata-ajelu ylä- ja alamäkineen. On toisaalta hauska huomata, että vaikka lapset ovatkin monessa asiassa hyvin erilaisia keskenään, niin suuttumisnopeus on kyllä yhtä nopea!

Tilaustöitä ja uusia malleja koruille

Tilaustöitä ja uutta kevyttä kukkakorumallia, niin ihania ja erilaisia väriyhdistelmiä. Kukkakoru on selkeästi suosituin malli tällä hetkellä ja se on myös oma suosikkini.

Ystäväpiiriin syntyneen tyttövauvan inspiroimana syntyi uusi korumalli, jossa on tuttu kukkarengas, jota reunustavat pienet puiset helmet. Kevyempi, hempeämpi malli pitsimäisillä väreillä sopii kauniisti myös maalaisromanttisen ystävälle. Luonnonvalkoinen koru jää omaan käyttöön, vaaleanpuna-luonnonvalkea pääsee korupuodin puolelle etsimään uutta kotiaan.

Ja ei kahta ilman kolmatta, kimppaan liittyi vielä oranssi-luonnonvalkoinen versio, joka tuo mieleeni aivan hillan kukan.

Joskus joku yksinkertainen asia odottelee tovin koukulle pääsyään, tämä rengasmalli odotteli tilaustöistä taukoa päästäkseen tekemään ensiesiintymisensä. Virkatut puuhelmet kera päällystämättömän puurenkaan, tällainen kaunokainen piiloutuu virkatun kukan alle. Kaunis sellaisenaankin, ei kaipaa piilottelua!

Minusta on ihanaa, kun tilaatte juuri omaan makuunne sopivia koruja ja toivotte omia malleja toteutettavaksi. Oikeassa reunassa niistä yksi, jossa sekoiteltu kolmen helmen korun mallia sekä tehty pelkistetty päällystetty rengas. Rakastan tuota syklaamin sävyä, niin upean hehkuva!

Nyt taas tilaustöiden pariin, jotta korut pääsevät mahdollisimman pian uusille omistajilleen!

Ruskaretki, ja kuinkas sitten kävikään

Sen piti olla viikon mittainen ruskaretki Ylläksen maisemissa, meidän perheen tämän vuoden yhteinen lomamatka. Retkeilyä, makkaranpaistoa, keinumista varmasti Suomen komeimmalla paikalla olevalla leikkikentällä Yllästunturin juurella ja laatuaikaa isovanhempien kanssa.

Mutta sairastuminen ei katso aikaa eikä paikkaa. Kuopukselle nousi loman kolmantena päivänä hyvin nopeasti kuume ja seuraavana päivänä paikallisen lääkäriaseman kautta saimme lähetteen Rovaniemelle. Kuumetta oli tässä vaiheessa 39.5C eikä minkäänlaisia flunssan oireita. Rovaniemellä vietimmekin sitten kuopuksen kanssa kolme päivää osastolla ihastellen ensilunta ikkunan takaa. Kuinka hirveää oli katsoa hyvin kipeää lasta, joka parahti itkuun joka kerta, kun huoneen ovi aukesi peläten taas uutta verikoetta tai tutkimusta. Ensimmäiset päivät nesteytys meni päässä olevan tipan kautta, ennen kuin vointi alkoi kohenemaan ja maito sekä ruoka alkoi taas maistua. Eilen pääsimme kotiin, jonne muu perhe oli palannut jo muutamaa päivää aemmin.

Kantoliina oli hänelle turvapaikka, jossa käytännössä asui ensimmäiset päivät sairaalassa oli sitten hereillä tai nukkui. Pyysi liinaan aina itse, liina oli selvästi hänelle turva sairaalaan pelottavuutta vastaan. Liinassa nukkuva kuopus sai paljon positiivista kommentointia hoitohenkilökunnalta, se oli ainoa paikka, jossa hänellä oli hyvä olla. Liina toimi myös peittona ja sairaalasängyn reunapehmusteena kuopuksen nukkuessa yönsä minun vieressäni.

Iso kiitos Rovaniemelle lastenosasto 9:lle, jossa huolehdittiin ihanasti niin kuopuksesta kuin äidistäkin! Ja niitä ruskaretkiä kyllä tulee uusia, nyt tärkeintä on, että antibiootti purisi loppuun asti hyvin ja vointi ei enää uudelleen huononisi.

Ostosterapiaa

Täytyy myöntää, koko päivän kestävä shoppailu on rankkaa ja mieli tekisi ottaa samanlainen riippukeinu käyttöön kuin esikoisella oli keväällä. Oululaisilta ei varmaan ole jäänyt huomaamatta, että Zeppeliinissä alkoi tänään loppuviikon kestävä hintamyrsky. Polarn O. Pyretin ja Metsolan tarjoukset on aina tarkistettava ensimmäisenä lehdestä, ja niiden ovien taakse on myös ensimmäisenä aamulla ehdittävä. Tarjouksia metsästävät äidit ovat nopealiikkeisiä, joten jos omansa tarjouksista haluaa, ei hitaudella voittoa tässä kamppailussa tule. Illalla kävimme vielä kenkäostoksilla keskustassa, mikä on meille melkein kuin turistina omassa kaupungissa oloa, kun yleensä ostosreissuilla suuntana on aina Zeppelin. Lasten kanssa liikkuessa se vain on kätevin vaihtoehto kun (melkein) kaikki tarvittava löytyy saman katon alta.

Tämän päivän tarjouksena Polarnilla olivat peruspaidat ja koska raitapaita on minulle sama kuin hengitys toiselle, oli ensimmäinen polarn o. pyretin versio itselleni saatava.  Se on niin pehmoinen, ihana ja kestävän oloinen, ihan varmasti lempipaitoja jo nyt ennen ensimmäistäkään käyttökertaa. Ja mikä parasta, sain valita kaksi kokoa normaalia pienemmän paidan ja se jos mikä piristää aina! Mukaan tarttui myös kaksi huivia lapsille (=äidille), joista olen haaveillut siitä asti kun näin tämän Oi Mutsi Mutsin Muhkea Po.P-rusetti -postauksen. Polarn O. Pyret on kyllä ihana liike ja fiksusti suunniteltu niin, että myös lapset viihtyvät hyvin. Junarata ja tunnelit takaavat sen, että tekemistä riittää ja hauskaa on, joskus jopa niin kivaa, että sieltä lähdetään itkun kanssa pois...

Metsola ei petä koskaan, varsinkaan alelaareillaan, joiden luona oli tunkua heti kymmenen jälkeen. Esikoinen (ja äiti) rakastaa Metsolan joustofrotee-paitoja ja ensimmäinen löytyikin alelaarista hetkessä. Verkkokaupan puolella olin ihastunut siniraitaiseen alennuksessa olleeseen paitaan, mutta niitä ei kaupassa näkynyt. Iso kiitos Metsolan työntekijälle, joka ruuhkaisenakin päivänä etsi paidan tiedot koneelta ja haki tuotteen varaston puolelta. Kotona ostoksia tutkiessamme esikoinen ilmoitti heti, että froteepaidat ovat hänen, joten asiakas oli hyvin tyytyväinen!

Minä, sinä ja hän- blogin uusimmassa postauksessa vilahtaa tuttu koru ihanissa kuvissa, käyhän kurkkaamassa!

Suuri marjastaja ja hänen laulava apulaisensa

 

Edellisellä marjanpoiminta-reissulla aikuisilla oli käytössä marjapoimurit mutta esikoinen keräsi marjoja käsin. Kun Halpa-Hallissa huomasimme lasten sammakkopoimurin ja näytimme esikoiselle, oli hän heti sitä mieltä, että se otetaan. Ja pitihän sitä sitten käydä kokeilemassa toki. Tekniikka oli heti hallussa, selvästi oli seurannut mitä aikuiset olivat tuollaisilla tehneet. Riemu oli suuri, kun ensimmäinen marja kolahti poimurin pohjalle ja kertyi sinne muutamia muitakin tarkoin valikoiduista paikoista. Ilmeisesti sormin kerääminen oli kuitenkin mukavampaa, kun hän päätti hetken puolukoita kerättyään antaa poimurin pois ja keräsi mieluummin mustikoita käsin.

Sammakon kitaan marjoja sai myös käsin laitettua, jos ei muuten tuntunut kitaan uppoavan. Ja tulihan siihen kotimatkalla kerättyä ne kivetkin, tottakai....

Herkullisia isoja puolukoita olisi metsä pullollaan niitä tarvitseville, meillä alkaa pian olla pakkanen marjoja täynnä.

Kuopus kulki metsäreissun jälleen Tulassa ja selästä kuuluikin iloista lauleskelua pitkin matkaa. Hän on nyt innostunut Fröbelin palikoiden Vauvahai-laulusta ja laulaa sitä omilla sanoillaan leikkien sormilla mukana lukemattomia kertoja päivässä. Fröbeleiden keikalle on ehdottomasti päästävä kun seuraavan kerran tännepäin tulevat, meillä löytyy kaksi niin innokasta fania.

Ajatus oli kuvata tänään lastenhuoneen uutta ilmettä, mutta ehkäpä maltan vielä hetken ja ompelen vielä verhot ensin. Nukkumahuoneen teemaksi tulossa viidakko, ja värimaailma tulee olemaan hyvin erilainen kuin muualla talossa. Toiveena siis lapsille pitkiä päiväunia, että olisi aikaa ompelulle!