Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityökortteli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityökortteli. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Maru's bags -projektipussi

Valmistautuessani Oulun Käsityökortteliin päätin, että sieltä saan ostaa ensimmäisen projektipussini palkinnoksi omien virkattujen tuotteideni eteen näkemästäni työmäärästä. Kiertelin ja kiertelin, mutta sitä oikeaa vain ei löytynyt. Maru's bagsin laukkuihin ihastuin heti jo ne nähdessäni kaukaa, juuri oikeaa sävymaailmaa, kierrätysmateriaaleja ja tarpeeksi suuri koko. Valitettavasti tarjolla oli vain olkalaukkuja, joten ostopäätös jäi tekemättä. Hieman jäi kuitenkin kaivelemaan, joten rohkeana tyttönä kävelin seuraavana päivänä uudelleen ja kysyin tekisikö hän minulle toiveideni mukaisen laukun. Tätä juuri rakastan käsityöläisyydessä, kokeilepa tehdä sama Stockmannilla tai Laukkumaailmassa! Mallista keskusteltiin vielä sähköpostitse ja isoa olkalaukkua muutettiin hieman leveämmäksi pohjasta sekä pitkä olkahihna muuttui rannenauhaksi. Laukkuun lähetin päälikankaan omasta varastostani, sillä minulla oli ihan spesiaali kangas mielessä. Kyseessä on jo monta vuotta sitten hankkimani Tilda-kangas, josta en ole millään raaskinut tehdä itse mitään peläten tuhoavani ihanan kankaan ja ammattilaiselle sen uskalsin antaa muutettavaksi käytettävään muotoon.

Laukku saapui tänään ja on aivan superihana, juuri sellainen kuin toivoinkin <3 Suuri koko mahdollistaa useammankin kerän mukaan ottamisen, ihan loistava kun tekee pieniä näperryksiä monessa värissä. Tähän mahtuisi myös isompi neuletyö, ehkä joku ihana neulepaita vielä joskus? Työnjälki on todella siistiä ja laukussa on toppaukset, joten se pysyy pystyssä ihan jo ilman täytteitä. Suosittelen lämpimästi, laukku valmistui vielä nopeasti muutamassa päivässä, joten odottavan aika ei todellakaan ollut pitkä. Maria lupasi, että näitä isompia projektipusseja hän tekee mielellään muillekin, joko omista tai hänen kankaistaan.








Kiitokset Maria ihanasta projektipussista, joka pääsee varmasti heti käyttöön! Postaus on tehty ilman yhteistyötä, ihan vain puhtaasta rakkaudesta uuteen laukkuun <3

torstai 9. kesäkuuta 2016

Sairastuvalta Käsityökortteliin

Voihan sairastupa sentään! Onhan sen kuullut, että kun päiväkodin aloittaa niin sairastumiskierre on valmis mutta huh heijakkaa... Tahti on ollut joka toinen viikko kipeänä ja joka toinen sairaana, ja nyt tämä viimeisin kaatoikin sitten petiin koko porukan. Jospa se nyt tästä, yritän luottaa siihen, sillä omaa työharjoitteluani on jäljellä enää vain muutama viikko ja aikaa sairastamiselle ei todellakaan ole! Tämän viikon käsityöt ovatkin saaneet olla hyvin rauhassa, vaikka maanantaina ehdinkin pienen uuden kokeilun aloittaa " vaikkei pitänyt".

Huomenna ja lauantaina onkin edessä koko kevään odotettu tapahtuma, eli Oulun Käsityökortteli. Viime vuonna tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran ja se olikin ensimmäinen tapahtumani ikinä Minttuliini Designin kanssa. Olihan se silloin jännittävää, osin jopa pelottavaa, täytyy myöntää. Nyt onkin ihan eri fiilis mennä, ihmiset yritysten takana ovat jo hieman tutumpia eikä sitä tarvitse enää jännittää. Nyt vain toivotaan, että sää hieman Oulussa rauhoittuisi ja tuuli tyyntyisi, jotteivät pienet pinnini ja ponnarini lentelisi pitkin aittatoria!

Suortuva-Nannin blogista oli ihana lukea lempituotteita ja valikoimasta ja pinnit, kukkarot ja imetyskorut olivat nousseet monen suosikiksi. Niin ihana kuulla, kiitos kaikille osallistuneille!

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Vielä piipahdus Oulun käsityökortteliin


Käsityökorttelissa oli esillä niin paljon kivoja juttuja, etten malta olla kirjoittamatta vielä muutamasta omasta suosikistani. Savi-Jonttu ihastutti mm. suloisilla eläinhahmoillaan, kuinka olikaan upeasti toteutettu niin ilmeikkäitä ja persoonallisia eläimiä. Lammas sopisi omallekin hyllylle, mutta eräs pupunen sieltä jäi kyllä erityisesti myös mieleen... Nuppineulatyynynä toimiva kissa lankakerän kera olisi myös käytännöllinen, aika kiva lahjaidea käsityöläiselle.
 

Rusticanassa ihastuin heti rouheaan materiaaliin, toimisi tosi kivasti tuomassa pientä rouheutta meidänkin niin pastelliseksi ja vaaleaksi muuttuneeseen kotiin. Kierrätysfarkusta valmistetut, yksilölliset vetoketjupussit ovat niin kauniita ja tällaiselle pussukka-almalle aina yksi heikkouden kohde. Näkisittepä käsityövarastoni, pussukkaa toisen perään täynnä erilaisia aarteita ja keskeneräisiä käsitöitä...

Ja Arkkikauppa, oi voi... Miettikää, että tällainen pussukoita paljon käyttävä ja aina vielä yhdestä haaveileva tuijottaa tällaista näkyä kaksi päivää.

Suomen käsityöyrittäjiin kuuluu runsas määrä upeita, lahjakkaita ja persoonallisia yrittäjiä sekä yrityksiä, kaikkiin heihin pääset tutustumaan Käsityökorttelissa.

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Käsityökorttelissa

Ensimmäinen aurinkoinen, mutta tuulinen päivä Käsityökorttelissa takana. Tasaista kuhinaa riitti pitkälle iltapäivään ja varmasti monipuolisesta tarjonnasta löytyi jokaiselle jotakin.

 Rusettipinnit ja -ponnarit oli minun tämän päivän hittituote, ja tiedänkin mitä on edessä tälle illalle. Varasto hupeni hyvin tyhjiin, joten kiireesti tekemään lisää tuotteita huomiselle.


 Cupcake-pupuja pitkästä aikaa! Näitä on kyllä ollut ikävä ja nyt ovatkin tulossa pysyvästi valikoimaan. Päivittelen uudet Käsityökorttelia varten valmistetut tuotteet huomisen jälkeen facebookkiin, sillä valikoima tulee pysyvästi laajentumaan.





 Kiitos myyntiapuna olleen äitini minulla oli mahdollisuus kierrellä myös muiden kojuilla ja toki piti käydä kuvaamaassa Iloisen Kettuliinin vaatteet. Uusi Ilves-väri on aika herkku, ehkä pojille syksyksi uudet paidat tästä?


 Handmade by Heinin tuotteita olen ihastellut jo facebookissa ja osasto olikin ihanan värikäs sekä todella houkutteleva!


Näpertelytaivas ihastutti ihanilla virkatuilla pehmoilla, kuka voisi vastustaa pitkäkorvaista pupua tai leikkisää käärmettä!






Meidät ja monet muut löydät Oulun Kauppatorilta vielä huomenna, tulehan moikkaamaan!

lauantai 30. toukokuuta 2015

Kukka- ja Eläinpuisto Escurial

Lämmin sää on hellinyt valmistuneita ja loman aloittaneita, onnea teille jokaiselle! Koska meidän perheellä ei juhlia tänä vuonna ollut, suuntasimme Kukka- ja Eläinpuisto Escurialiin ensimmäistä kertaa. Paikasta olin kuullut aiemmin paljon hyvää mutta silti se yllätti. Onneksi olimme varautuneet eväiden kera, sillä aika vierähti hyvin nopeasti ja houkuttelevia ruokailupaikkoja oli useita. Lämmintä oli kuin kesällä mutta vielä puuttuivat hyttyset ja sääsket, ihan loistavaa! Lapset oli huomioitu todella hyvin ja löytyi niin trampoliini, leikkimökki, pallomeri kuin hiekkalaatikkokin. Me menemme ehdottomasti uudelleen vielä tälle kesälle ja suosittelen käyntiä lämpimästi muillekin.





 Puistosta löytyi kekseliäitä tsi-ideoita ja tämä peräkärrystä tehty silta oli kyllä aika hauska. Vesi oli yksi lasten lempijutuista, sillä veden ja pikkukivien yhdistelmä tuntuu olevan hyvin vastustamaton.





Jännityksellä seuraan päivittäin 10 päivän sääennustetta, toivokaahan tekin, että ensi viikonloppuna saadaan nauttia auringosta Käsityökorttelissa!

perjantai 29. toukokuuta 2015

Pitsiset verkkokassit virkaten

Virkkaukset käsityökorttelia varten jatkuvat aina kun on hetkikin aikaa ja näistä uusimmista verkkokasseista tuli kyllä todella ihanat, enkä millään malttaisi pakata näitä myytävien joukkoon. Inspiraatiota ja ideoita hain pinterestin avulla ja niistä lähdin kokoamaan omaa versiotani. Verkkokassi on oivallinen valinta kesäksi, sillä se menee pieneen tilaan tyhjänä mutta johon uppoaa isokin leluauto. Olisi myös aika kiva mökkituliainen viinipullon kera...

Verkkokassit ovat tulossa Minttuliini Designin valikoimaan myös verkkokaupan puolelle käsityökorttelin jälkeen ja saatavilla tilauksesta todella laajalla väriskaalalla.


Pohjassa on kukkakuvio tuomassa pientä hempeyttä sekä yksityiskohtaa muuten niin yksinkertaiseen malliin.Tämä oli minulle ensimmäinen kokeilu verkkomaista virkkausta ja täytyy myöntää, että jopa tällainen ketjusilmukoiden virkkausta välttelevä innostui.

Ajatuksena on tehdä kassista myös isompi versio meille, jotka kuljettavat aina liian paljon tavaraa mukanaan ja jotka sortuvat yhtä usein myös heräteostoksille. Toimisi kivasti myös kantoliinan kuljettamisessa mukana, silloin kun liina ei olisi käytössä.

Kassi olisi sopiva myös lankaostoksille, hyvin upposi 6 kerää Novitan Miamia ja lisääkin olisi mahtunut. Ehkä tämän voisikin ottaa mukaan aina ostoksille ja sopia itsensä kanssa, että enempää ei saa ostaa kuin kassiin mahtuu. Olkahihnat on niin pitkät, että kassin saa mukavasti olalle tai sitä voi kantaa hihnoista. Meidän kolmevuotias testasi kassia autojensa kanssa ja hyvin toimi myös lapsen käytössä. Ajatuksenani olikin, että tämä sopisi niin lapselle kuin aikuiselle. Uimakassi, reissulelukassi, varakassi toisen laukun sisällä, lahjaksi tai itselle. Mihin käyttöön sinä tätä käyttäisit?

En voi olla näyttämättä miten ihanan löydön tein Metsolan synttäreiltä itselleni. Meinasin ostaa tämän Pupu Tupuna-tunikan jo Lastenmessuilta ja kotona harmitti kun sen alelaariin jätin. Kannatti kuitenkin odotella, sillä nyt sain tämän vielä edullisemmin. Tunikalle jäi hintaa vain 15€, joten enää ei tarvinnut miettiä ostaako vai ei. Kyllä nyt kelpaa hiekkalaatikon reunalla istua ja pitäähän pupuja virkkaavalla oma pupu-tunika olla!