Reppulenkit auringossa

Ihanaakin ihanamman pitsirepun lisäksi meillä on myös toinen uusi reppu, sillä onhan kannettaviakin kaksi. Tiesin haluavani taaperokokoisen Tulan, mutta sopivaa kuosia ei vain tuntunut löytyvän vaikka etsin sekä käytetyistä että uusista. Käytettynä näiden ostaminen on nopeuskauppaa, joka vaatii hyvää tuuria olla juuri oikeaan aikaan paikalla kun ilmoitus esille napsahtaa. Sitten löytyi muutama käyttökuva Lil Rascalsista ja päätös oli tehty, sellainen on saatava! Reppu löytyi briteistä, myyjänä Love to be natural ja onnistuin nappaamaan viimeisen kappaleen, joten nytkin oli hieman onnea mukana. Täytyy kyllä heti myöntää, että vain hetki pesukarhurepun ostamisen jälkeen vastaava tuli käytettynä myyntiin ja meillä on nyt niitä kaksi... Ehkä jossain kohtaa vaihdan sen toiseen kuosiin, kun löytyy toinen yhtä mieluisa.

Repussa on paljon hehkuvammat värit kuin kuvassa, mutta kuosin idea selviää kyllä.

Kuvassa kuopus, ikää 1v 10kk ja käyttää vaatekokoa 86. Reppu on hänelle leveydeltään hieman liian leveä muttta käytettävissä. Paneeli jää herkästi ruttuun pepun alueella liian leveyden takia ja istuvuus kärsii tästä, vaikka lapsi saakin jalkoja vapaasti heiluteltua. Ulkovatteissa reppu istuu hyvin ja se on meillä tärkeintä, koska kantamiset tapahtuu lähes aina ulkona.

Kyydissä esikoinen, ikää 3v., pituutta hiukan vajaa metri ja täydellisesti istuva reppu. Paneeli on juuri polvitaipeesta toiseen, reppu istuu kauniisti, peppupussi muotoutuu hyvin ja mielellään käsiä repun ulkopuolella pitävälle paneelin korkeus on sopiva. Ei siis ihme, että kuopus tuntuu reppuun hieman hukkuvan kun reilusti pidemmälle veljelleen on sopiva. Tulan taaperokoko on siis todella reilu kooltaan ja usein sopivimmillaan kahden vuoden ikäisestä, vaikka toki poikkeuksiakin on. Suosittelenkin vakavasti harkitsemaan uudemman kerran, jos suunnitelmissa on ollut taaperokoon hankkiminen alle vuoden ikäiselle/ pienikokoisella perusteilla "kyllähän lapsi siihen pian kasvaa", "ei viitsi heti ostaa uutta reppua" tai "ei kasvunvara pahaa tee". Ipanaisen Anu totesi hyvin, en nyt muista ihan tarkkaan mutta jotenkin näin se meni: "Se on kuin hankkisi 104-kokoisen toppapuvun vaatekokoa 80cm käyttävälle". Itse hankin standard-tulan yli vuoden ikäiselle jatkopalojen kera ja se oli meille täysin oikea ratkaisu. Olisi ollut pitkä aika odottaa yli puoli vuotta liian suuren repun kanssa kun nyt saimme saman ajan käyttää sopivaa, jonka myyminen ei tuottanut muuta ongelmaa kuin luopumisen tuskan.

Toppavaatteissaan oleva esikoinen oli innoissaan lenkillä, kun kysyin tulisiko hän reppuun. Hän on viimeksi ollut kyydissä ulkona varmaan viime syksynä ja oli kyllä tosi kivaa saada yleensä oman kärrynsä kanssa viuhtova esikoinen jutteluetäisyydelle. Tokihan hänellä jo painoa on ja se kantaessa tuntuu, mutta repulla kyllä kantoi hänen painonsa (15kg) mukavasti ilman ikäviä painamisen tunteita.

Kuopus pääsi kyytiin kotimatkalla ja tässä kuvassa näkyy yksi minun lempiasioista repusta, eli lapsen saa helposti niin korkealle selässä, että hän näkee minun olkapääni yli. Mutta kuvassa näkyy myös, miksi kaipaan jo niin kesää... Toppavaatteissa repun paneeli jää herkästi ruttuun ja liian matalalle, vaikka kuinka kuvittelee kiskovansa ja hyppyyttävänsä lasta repun pohjalle.

Kuvissa näkyvä takki on syksyllä tilaamani Liliputi ja nyt kun pahimmista pakkasista päästiin, on takki ollut ahkerassa käytössä. Tykkään sen pitkästä mallista, pirteän värisistä yksityiskohdista ja hyvästä istuvuudesta, jonka vuoksi takin päällä kantaminen on niin mukavaa, kuin se nyt voi ylipäänsä olla. Olen käyttänyt takkia myös ilman kannettavaa, sillä ilman selässä kulkevaa vetoketjua siitä ei kyllä millään arvaisi, että kyseessä ei ole ihan perustakki. Takki on siististi ommeltu, siinä näkyy, että se on käsityötä ja tämä lisää minulle sen mieleisyyttä. Eikä tarvitse pelätä, että heti tulisi samanlaista vastaan...

Kuopus nukahti selkään lenkin aikana, kuten toivottua oli ja toppavaatteiden kera unituki ei millään yllä kiinni. Kokeilin vielä tänään uudestaan oikein ajatuksen kanssa ja kyllä ne vaan toppavaatteet vie tilaa repun korkeudesta yllättävän paljon. Avuksi tuli pitkä huivi, jolla sain tuettua lapsen pään mukavammin.

Äiti vastaan päiväunilta kieltäytyvä taapero jälleen 1-0!

 

Pitsireppukin on päässyt ulkopuuhiin, ja tositoimiin sillä kuopus nukahti vain vajaan 10min kävelyn jälkeen. Tässä repussa paneeli on korkeampi tulaan verraten ja se yltää paremmin ylös lapsen niskaa tukemaan. Mutta voi kun tähän saisi nuo tulan ihanat paksusti topatut olkahihnat, ei vain ole niitä voittanutta!

Mitähän lie ankkaunia nähnyt vai uusia poseerauksia harjoitellut, kunnon duckface ilme nukkuvana! Repun unituki toimi hyvin ja varuilta mukana ollut neulehuivi sai pysyä kassissaan.

Tänäänkin käytiin lenkki kävelemässä ja tällä hetkellä kuopus nukkuu sohvalla repusta siihen nukkuvana siirrettynä. Auringonpaisteessa tämä on vielä kivaa, pelolla odotan jo uhkailtua takatalvea...

Unipuput

Joulumyyjäisiin matkaa pari muutakin pupua kuppikakku-pupujen lisäksi. Tässä neiti harmaa, jolla helmana viiden kulman isoäidin neliö piparkakkureunalla ja pupu omalla ohjeella. Silmät ovat turvasilmät, joten puput ovat turvalliset pienen ihmisen uniystäväksi. Rakkaalla lapsella taitaa olla monta nimeä, niin myös näillä. Ovatko nämä uniriepuja, unirättejä vai millä nimellä yleensä kutsutaan?

 

Ystävänsä on vaaleanpunainen luonnonvalkoisella rusetilla. Tällä pupulla neliö on kuusikulmainen, halusin vähän kokeilla kumpi olisi kauniimpi valmiina.

Pitäisi olla rohkea ja yrittää kirjailla kasvot pupuille, en ymmärrä miten se voi olla niin vaikeaa! Mutta pupuihin olen kyllä todella tyytyväinen, olihan nämäkin taas eräänlainen "pakko kokeilla vaikka kiire on"-kokeilu...

Viidakkoa nukkumahuoneeseen

Jo keväällä hankitut Aappa-verhot pääsivät viimein ikkunaan, kiitos verhot ommelleelle anopille! Ikeasta hankitut lehtikatokset ovat minusta hauskat ja niistä idea viidakkoteemalle lähti. Nukkumahuone on ns. leluvapaa, sieltä löytyy vain kirjahylly ja automatto onkin siis vähän väärässä paikassa siellä sijoitettuna. To do-listalla on virkattu matto huoneeseen tuomaan lisää pehmeyttä ja mukavampaa istumapaikkaa. Suurin ongelma huoneessa on nojatuoli, joka on aivan liian pieni siihen, että pystyisi molempien lasten kanssa kirjaa siinä lukemaan. Hyviä vinkkejä kahden lapsen ja yhden aikuisen istumaratkaisusta otan mielellään vastaan!

Kuopus nukkuu vielä tyytyväisenä pinnasängyssään (jollei lasketa, että yleensä puolessä välin yötä herää siirtyen meidän väliin nukkumaan), mutta kohta täytyy alkaa varmaan katselemaan jo hänellekin suurempaa sänkyä. Pitää kai koputtaa puuta, mutta kuopusta ei edelleenkään koskaan löydä sängystään edes seisomasta laitaa vasten, joten laitojen yli kiikkumista ei ole hänen kohdallaan koskaan tarvinnut pelätä. Voisi siis kuvitella, että siirto isompaan sujuisi kivuttomasti sen ajan koittaessa.

Sänkyjen taustaseinälle olisi mukava saada vielä jotain eloa, väriä tai isoa aiheeseen sopivaa tarraa. Koska huoneen käyttötarkoitus ei taloa remontoidessamme ollut selvillä, jätettiin huone tarkoituksella hyvin pelkistetyksi ja vaaleaksi.

Jos jossain olen nirso, niin lasten verhotekstiileissä mutta Aappaan olen ihastunut niin, että nyt molemmissa lastenhuoneissa on Aappa-kuosia. Leikkihuoneesta löytyy edellisessä postauksessa näkyen Avaruus-Aappaa, jota minulta löytyy vielä jemmakaapista 2.5m palanen lattiatyynyjä tms. varten varattuna.

Uusin hankinta nukkumahuoneeseen on ihana, haaveiltu Nukkumatti-valaisin. Kun näin lampun isolla aleprosentilla Kodin1:n kuvastossa, oli se pakko lähteä sieltä heti hakemaan kotiin. Ihana, pehmeä valo ja niin sopiva ulkomuodoltaan nukkumatilaan. Kannatti haaveilla eikä hätäillä!

Jotta sain rauhassa yrittää kuvata nukkumahuonetta edes hetken, rakensin lapsille "traktoritallin" viihdykkeeksi. Tarpeeksi lähellä äitiä, mutta tarpeeksi kaukana pitämään kaaoksen kurissa. Majojen rakennus on hauskaa ja tuo taittopatja on kyllä ahkerassa käytössä niin majan seinänä, liukumäkenä kuin pomppimispaikkanakin.

Ja kävihän paikalla välillä myös Kuningas Arthur... Se on jännä juttu, että kun lapsista pitäisi ottaa kuvia, ei kamera kiinnosta yhtään mutta sitten kun oikein yrittää pitää ne poissa edes hetken, on siihen eteen pakko mennä seisomaan. Niin paljon suunnitelmia huoneen varalle, mutta kuten niin monessa muussakin asiassa, hiljaa hyvä tulee!

Ruskaretki, ja kuinkas sitten kävikään

Sen piti olla viikon mittainen ruskaretki Ylläksen maisemissa, meidän perheen tämän vuoden yhteinen lomamatka. Retkeilyä, makkaranpaistoa, keinumista varmasti Suomen komeimmalla paikalla olevalla leikkikentällä Yllästunturin juurella ja laatuaikaa isovanhempien kanssa.

Mutta sairastuminen ei katso aikaa eikä paikkaa. Kuopukselle nousi loman kolmantena päivänä hyvin nopeasti kuume ja seuraavana päivänä paikallisen lääkäriaseman kautta saimme lähetteen Rovaniemelle. Kuumetta oli tässä vaiheessa 39.5C eikä minkäänlaisia flunssan oireita. Rovaniemellä vietimmekin sitten kuopuksen kanssa kolme päivää osastolla ihastellen ensilunta ikkunan takaa. Kuinka hirveää oli katsoa hyvin kipeää lasta, joka parahti itkuun joka kerta, kun huoneen ovi aukesi peläten taas uutta verikoetta tai tutkimusta. Ensimmäiset päivät nesteytys meni päässä olevan tipan kautta, ennen kuin vointi alkoi kohenemaan ja maito sekä ruoka alkoi taas maistua. Eilen pääsimme kotiin, jonne muu perhe oli palannut jo muutamaa päivää aemmin.

Kantoliina oli hänelle turvapaikka, jossa käytännössä asui ensimmäiset päivät sairaalassa oli sitten hereillä tai nukkui. Pyysi liinaan aina itse, liina oli selvästi hänelle turva sairaalaan pelottavuutta vastaan. Liinassa nukkuva kuopus sai paljon positiivista kommentointia hoitohenkilökunnalta, se oli ainoa paikka, jossa hänellä oli hyvä olla. Liina toimi myös peittona ja sairaalasängyn reunapehmusteena kuopuksen nukkuessa yönsä minun vieressäni.

Iso kiitos Rovaniemelle lastenosasto 9:lle, jossa huolehdittiin ihanasti niin kuopuksesta kuin äidistäkin! Ja niitä ruskaretkiä kyllä tulee uusia, nyt tärkeintä on, että antibiootti purisi loppuun asti hyvin ja vointi ei enää uudelleen huononisi.

Työn ja vapaa-ajan yhdistäminen

Kun aamulla puhelimen herätyskello soi 5.30, ei tarvitse miettiä miten aikansa käyttää kun lapset illalla nukahtaa... Eilen olin jopa niin fiksu, että jo ennen ensimmäistä työvuoroa maltoin mennä heti lasten nukahdettua nukkumaan ja unta kertyi normaaliin työaamua vastaiseen yöhön verrattuna 1,5h enemmän! Mutta mikä siinä on, että aina tuntuu kuin se nukkuminenkin olisi jostain pois ja tässä tapauksessa nimenomaan siitä omasta harrastusajasta. Kädet syyhyäisi jatkamaan kesken olevia käsitöitä mutta silmät ja järki sanoo, että uni olisi paljon tärkeämpää. Näin jopa viime yönä unta villasukkien tekemisestä, ehkä tätä tautia sanotaan jo neuloosiksi?

Joka aamu ei kuitenkaan mennä töihin, vaan laitetaan mies yksin kauppaan ja touhutaan me muut mieluummin ulkona. Eräänä aamuna käytiin hurjastelemassa hiekkamäkeä pitkin, tässä oli joskus leikkikenttä mutta nyt on vain hiekkainen mäki jäljellä. Vaihteleva maasto on hyvää harjoitusta tasapainolle ja pyörän hallintataidolle.

Ostin lapsille fb:n kirpparilta Manymonthsin luomupuuvillaiset kypärälakit ja on ihan tosi hyvä kypärän alla! Ja ihan vahingossa toinen on lähes täysin samanvärinen esikoisen puvun vetoketjun sekä vuoren kanssa, joten tyylipisteetkin mätsäävistä tuotteista kerätty samalla. Taas kysyn itseltäni, että miksi en keksinyt tätä aikaisemmin vaan tungin kypärän alle trikoiset lörppäpipot, jotka kypärän alle yhdistettynä aikaansaivat vain hikoilevat päät ja huonosti asettuvan kypärän.

Meidän toinen lähileikkipuisto uusittiin tänä kesänä ja siellä on nyt viihdytty muutoksen jälkeen hyvin. Ennen sieltä puuttui kokonaan liukumäki ja puisto oli hyvin pimeä, kuin metsän keskelle olisi vain nakattu muutama lasten leikkiväline. Nyt se on valoisampi ja avarampi, mutta valitettavasti monesti hyvin hiljainen. Taitavat omakotitaloalueen lapset leikkiä mieluummin omilla pihoillaan leikkipuistojen sijaan.

Omalla pihalla on levitelty multakasaa (myös pikkuveljen päälle...) ja aloiteltu syyspuuhat haravoinnin merkeissä. Lapsia seuratessa on jännää huomata luontaiset erot toimintatavoissa. Siinä missä esikoinen pysyy aina seisoma-asennossa touhuamassa ja kovasti häärimässä, syventyy kuopus herkemmin rauhallisemmin istumaan ja touhuten tarkkailee menoa.

Kuopuksen lempipuuhaa pihalla on keinuminen sekä leikkimökissä ruuan laittaminen. Meillä ei sääntöjä hiekan kuskaamisesta ole ja lapset ovat saaneet rauhassa tuoda myös hiekkaa ruokaleikkeihinsä. Jos ei ulkona saa sotkea, niin missä sitten ja liiat säännöt sekä kiellot ovat vain ahdistavia. Kun sisällä joutuu monesti kieltämään ja rauhoittamaan menoa, on itsellenikin rentouttavampaa, että ulkona saa touhuta vapaammin.

Esikoinen tuli kädestä pitäen hakemaan, että hänestä täytyy ottaa tässä kuva. Istui useammassa kohdassa maahan kaadetun lipputangon päällä ja käänsi aina kasvot poispäin tässä samassa asennossa. Hänestä on tullut tarkka valitsemaan itse kuvauspaikka, äidin valitsema tausta ei aina enää kelpaa. Joskus paikka on vähän hakusessa ja kuuluu vain muminaa "ei ei ei" ja sopivan paikan löytyessä iloinen "Siinä!". Ja kun hyvä paikka löytyy, niin haluaa myös poseerata valitsemallaan tavalla ja odottaa (tosin vain hetken), että saan otettua kuvan. Villervallan fleecetakki on ihana kevään alelöytö Metsolasta ja esikoisellekin niin rakas, että menisi varmasti nukkumaankin se päällään, jos vain saisi. Tähtikumpparit on toinen suuri rakkaus, mutta valitettavasti niissä on potkupyöräilyn jäljiltä reiät molemmissa kärjissä, joten vedenpitävyys on hävinnyt aikaa sitten.

Viikonloppu kuluu työn merkeissä, joten villasukat saavat nyt hetken kutoutua vain unissa ja yritän kovasti panostaa nukkumiseen.

Metsässä aamuin illoin

Mitkä tehopäivät takana, tältä viikonlopulta ei ole touhua puuttunut! Perjantaina olin aamun töissä ja illalla haettiin polttopuut talvea varten. Kivaa hyötyliikuntaa ja ihana jo fiilistellä talven pakkasia sekä leivinuunin tuomaa lämpöä. Lauantai-päivä vietettiin myyntipuuhissa Suurkirpparilla ja illalla jatkettiin taas pihan laittoa. Näin ensimmäisen talossa asutun kesän jälkeen on huomannut, mitä pihalta kaipaa ja mikä siellä on turhaa, joten kukkapenkkejä on hävitetty ja tontin reunusta siistitty. Tänään vietettiin rauhallisempaa lepopäivää ja päivä pyhitettiin metsäseikkailuille.

Aamun pyöräretkellä huomattiin kuinka lähimetsän mättäät oli aivan punaisenaan puolukkaa ja ei tietenkään mitään keräysastiaa mukana! Ei siis auttanut kuin kävellä vain ohi ja luvata itsellensä tulla illalla uudestaan paremmalla varustuksella. Potkupyörä isommalle ja kantoreppu pienemmälle on paras vaihtoehto tällaiselle lenkille, rattaiden kanssa ei tuonne olisi ollut asiaa. Kuopus oli todella väsynyt ja metsän hiljaisuus alkoi jo tässä vaiheessa tehdä tehtäväänsä...

Ja sinnehän se sitten nukahti, tässä ollaan jo melkein kotona. Onneksi wompatissa on kiinteä unituki, koska muuten se ei olisi varmasti ollut matkassa. Hupun sai hyvin nukkuvalle tueksi ja reilu takakenoinen pään asento muuttui tuetummaksi. Yritin houkutella unista lasta nojaamaan selkääni vasten, mutta laihoin tuloksin. Tämä oli kai hänen mielestään se mukavampi vaihtoehto...

Esikoinen potkupyöräili useamman kilometrin lenkin aamulla, en olisi ikinä uskonut, että jaksaa niin pitkän matkan kulkea. Syli oli koko ajan lepovaihtoehtona, mutta pitkään sai odottaa ennen kuin väsy iski ja sylipyyntö tuli.

Nukkuva kuopus takana ja lohtua pienen kaatumisen jälkeen hakeva esikoinen sylissä, painoa lapsilla yhteensä n. 25kg. Tasapainottavat toisiaan tällä tavoin ja kantaminen on yllättävän helppoa. Kantoväline edessä kannettavalla helpottaisi kummasti, mutta hyvin menee näinkin lyhyen matkaa kunnes lohdun tarve on täytetty.

Illalla lähdettiin uusi reissu ja haettiin ensimmäinen satsi marjoja. Mies keräsi puolukoita, minä mustikoita ja esikoinen samaan kippoon puolukoita. Kuopuksen keskittyessä marjojen syöntiin, oli esikoinen mieluummin apuna marjojen poiminnassa. Puolukoista keitin jo vispipuuroa ja samalla reissulla kerätyt mustikat päätyivät piparipohjaiseen mustikkapiirakkaan sekä iltapalarahkaan. On ne vain niin hyviä!

Niin lähellä, mutta silti niin kaukana taisi kuopus ajatella, ja pysytteli mieluummin polkujen lähettyvillä kuin seurasi meitä pidemmälle.

Ja taas mennään! Kyllä maistui iltapala koko porukalle päivän ulkoilujen jälkeen, ainoa harmi taisi lapsille olla kun ei sisällä paljon leikkiä tänään ehditty. Mutta vielä tulee sadepäiviä, nyt nautitaan syksyn ensihetkistä.

Villahulluus

Kuopus on oikea vilukissa mitä tulee ulkoiluun ja siksi meillä luotetaankin villaan vaatemateriaalina. Hän nukkuu päiväunensa aina ulkona ja on päästä varpaisiin merinovillaan puettuna. Villa on siinäkin mielessä hyvä materiaali, että se antaa anteeksi myös pienen liikapukemisen. Villa hengittää ja lapsen hikoillessa villavaatteissa ei vaate mene koskaan märän ja kylmän tuntoiseksi kuten puuvillaisten vaatteiden kanssa kävisi.

Tällaisissa vaatteissa kuopus tälläkin hetkellä ulkona nukkuu. Alimmaisena on polarn o pyretin merinovillainen body sekä housut, käsissä on minun tekemät silkki-merinovillasukat (lapaset pitäisi aloittaa ettei tarvitse veljen sukat käsissä nukkua...) ja jaloissa alimmaisena ruskovillan sukat ja niiden päällä muutama ilta sitten valmistuneet tosi paksut villasaappaat. Päässä on Manymonthsin kypärälakki ja päällimmäisenä mummon tekemä paksu villahaalari. Haalari alkaa käydä jo pieneksi, se on esikoiselle tehty ihan vauvana ja palvellut siis useamman talven jo. Onneksi uusi on jo odottamassa!

Saappaat tein kaksinkertaisella langalla Dropsin Big Merinosta, koukulla 6.5. Crochet Rain Boots-ohje ihanasta Repeat Crafter Me-blogista, kannattaa kurkata muitakin ohjeita. Nämä valmistuivat yhdessä illassa ja onnistuin tekemään helppoon ohjeeseen virheen jos toisenkin. Onneksi molemmissa tossuissa on samat virheet, joten ovat silti keskenään samanlaiset...

 

Varren kahvat on minusta ihana yksityiskohta tässä mallissa. Ostin kuopukselle talvea varten Stonzit ja nämä menevät myös hyvin niiden alle paksuksi lämmikkeeksi. 

Tarkkaa silmäilyä saappaat ei kestä, mutta pääasia on, että jalkaan sopivat hyvin ja ovat todella lämpimät sekä konepestävät. 

Luottotuote meillä on ehdottomasti Manymonthsin kypärälakki. Lämmin ja malliltaan aivan loistava! Vaikka kuinka lapsi pyörii ja hyörii, pysyy lakin pitkät lipareet varmasti puvun sisällä. Tätäkin on pesty jo monesti, käytössä nyt kolmatta talvea ja voisi myydä vielä hyväkuntoisena, pinta ei ole edes nyppyyntynyt.

Metsäretki ja sylinkaipuinen kuopus

Kun meno alkaa käydä liian villiksi, on hyvä lähteä hieman rauhoittumaan metsälenkille. Kuopus matkasi Tulassa esikoisen viilettäessä potkupyörällään.

Kuinka äkkiä näistä pienistä kasvaakin isoja, jotka pyöräilevät ja näyttävät niin, isoilta. Potkupyörä on ollut loppukesän hitti ja hauskinta on ajaa vesilammikkoon aina uudelleen ja uudelleen!

Metsäretken jälkeen onkin hyvä aika pitää evästauko omalla terassilla, ulkona leipäkin maistuu paljon paremmalle kuin sisällä. Tänään viimeksi minulta kysyttiin, että kuinka lapset tulevat keskenään toimeen ja tämäkin kuva sen todellisuuden kertoo: Kaikki asiat tehdään yhdessä, mielellään vieretysten huolehtien, ettei kaveri jää ilman <3

Kuopus on ollut hyvin äidinkaipuinen muutaman päivän ajan ja syli on ollut varattu paikka. Koska kotihommiakin on täytynyt siinä sivussa tehdä, on reppu ollut kovassa käytössä myös sisällä. Kuva eiliseltä, minä laitan pyykkejä kuopuksen katsoessa repusta pikku kakkosta.

Tokihan käytössä pitää olla myös repun kanssa väreiltään yhteensopiva koru! Tämän piti olla myynnissä, mutta päätyikin ahkeraan omaan käyttöön. Lasten kanssa en muunlaisia koruja uskaltaisi pitää, mutta tämä kestää menossa mukana eikä rikkoontumista tarvitse pelätä. Kuopuksen mielestä kaulakoru on mm. kahva, josta pitää kiinni aina sylissä ollessaan... Olen huomannut, että korua käyttäessä tulee "puettu" olo, piristää sitä perus kotivaatelookia kummasti ja samalla myös mieltä.

Ja sieltähän se sitten nousi, rokotuksista kuume nimittäin. Yöunille rauhoittumassa Tulan Priya Orchid-liinassa, joka on minun tämän hetken suosikkiliina. Pehmentynyt käytössä lisää ja pintakarheus tasoittunut, ihanan pehmoinen nukutusliina ehdottomasti <3