Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkkaus. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. heinäkuuta 2016

Virkattu vaunulelu

Sain jokin aika sitten sähköpostia, että tekisinkö lasten vaunuihin kiinnitettävän vaunulelun ja vaihtelimmekin ideakuvia puolin ja toisin. Koskaan aikaisemmin en ole tällaista tehnyt ja innolla lähdinkin kokeilemaan, vaikka toisaalta jännittikin ihan hirmuisesti, että mitä jos ei lelu toimikaan! Eniten jännitti lelun paino ja sen vuoksi mm. isojen puuhelmien määrää oli pakko rajoittaa. Ne tuovat kuitenkin kivaa kontrastia ja olen tyytyväinen, että näiden isojen helmien olemassaolon muistin.

Lelussa on kolme lonkeroista, sävyissä vaaleansininen, mintunvihreä ja turkoosi. Virkatut pallot ovat mintunvihreitä ja valkeita, lankana kaikissa Novitan Miami. Lelu kiinnittyy vaunurenkailla kuomun reunoihin ja lelu on kiinni renkaissa vahatulla puuvillanyörillä. Ensin suunnittelin virkattua narua mutta koska se voisi lelun painosta joustaa käytössä, oli tämä tukevampi ratkaisu. Pallot on tehty ihan kokeilemalla mikä näyttäisi sopivan kokoiselle, sisällä niissä on vanua. Lonkeroissa on myös ensin virkattu pallot ja erillisenä virkattu "jalkaosa", taitaa olla samalla periaatteella kuin nämä suositut turvalonkerotkin ovat.

Ja katsokaa miten suloinen pieni vaunuissa nukkuukaan, voih <3 Kiitokset asiakkaalle luvasta julkaista kuvat!

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Tulppaanimatto, vai sittenkin -liina?

Tulppaanimaton ohje julkaistiin viime vuonna keväällä Suuressa Käsityölehdessä ja siihen ei voinut olla törmäämättä sen jälkeen facebookin virkkausryhmissä, malli on ihana! Ohjeessa on käytetty Esteriä, mutta tiedän monen tehneen tämän niin trikoo- kuin mini- ja ontelokuteestakin. Menekki Esteristä tehtynä on ohjeen mukaan 4kg, joten mikään edullinen matto ei ole kyseessä. Minä en tätä nyt kuitenkaan tehnyt matonkuteista vaan puuvillalangasta. Lankana on Hjerteganin Diamond Cotton (50g=165m), joka oli kiva lanka virkata 2,5mm koukulla. Lankaa kului hieman vajaa 2 kerää ja kokoa tällä on kyllä reippaasti.

Vaikka kuvat muuta väittävät, niin todellisuussa tämä on väriltään ihana mintunvihreä. Ohje oli kirjallisena ja sen seuraaminen tuntui taas haastavalle, en meinannut millään pysyä kartalla siitä, mitä kohtaa olen tekemässä ja välillä pitikin maton kuvaa kurkkia. Piirretty kaavio toimisi hyvin tukena tällaisissa, mutta lehdissä ohjeet on kyllä typistetty niin pieneen tilaan kuin mahdollista.

Minua houkuttelisi virkata vastaava ja tehdä siitä kellotaulu, sillä reunassa on sydänkuvioita sopivasti 12. Tämä jäi kuitenkin Oulun Lankamaailmaan mallikappaleeksi, joten kiitokset harjoittelukappaleen tekomahdollisuudesta!

Lanka Diamond Cotton Lankamaailmasta
Lankavan sivuilta löytyy nykyään myös ohje mattoon Tulppaanimatto

torstai 7. heinäkuuta 2016

Virkattu keppiheppa

Lankamaailman harjoittelun alussa minulle kerrottiin, että harjoitteluni aikana voisin tehdä liikkeeseen muutamia mallikappaleita mutta kummallista kyllä, selkeää ideaa ei heti ollutkaan mielessä. Ei kunnes näin tämän Suuressa Käsityölehdessä olevan virkatun keppihevosen ohjeen. Olen jo aiemmin Pinterestistä hakenut erilaisia ohjeita, ajatuksena tehdä heppa ihan koristekäyttöön. Heppaa tehdessä meinasi välillä usko loppua, sen verran kummalliselta se näytti. Suuren Käsityölehden ohjeet eivät yleensäkään suosikkeihini kuulu, sen verran sekavat omaan makuun ja moni asia teki mieli tehdä toisin. Mutta heppa tuli tehtyä ja valmiina lopputulos on ihan kiva. Lankana Renew wool vartalossa (lankaa kului 2 kerää) ja harjassa jämäkeriä aiemmista liikkeeseen tehdyistä mallitöistä. Renew wool oli kivaa virkattavaa, voisin käyttää jatkossakin vastaaviin töihin.


Ohjeessa kepiksi oli tarkoitettu laitettavan harjanvarsi mutta tällaiseen mallityöhön sopi paljon kivemmin ihan luonnonoksa.

Ihan pienenä vinkkini Nalle Puh-faneille: Tämä heppa muistuttaa malliltaan hyvin paljon Nasua, joten Nasu-keppari syntyisi tällä ohjeella vallan mainiosti!

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Superstar Microphone, virkattu mikrofoni

Sadepäivät saavat meidät pysymään sisällä, ulkona piipahdetaan pikaisesti vain sateen tauotessa. Eilen sisäpäivää viettäessämme lapset innostuivat laulamaan ja esikoinen totesi, että hän haluaa mikrofonin. Muistiko sitten, että kesän alussa katsoimme Mari-Liis Lillen Magical Amigurumi toys-kirjasta virkatun mikrofonin kuvia vai mikä, mutta sellainen oli nyt saatava. Koska malli oli helppo, päätin kokeilla virkata sitä lasten kanssa yhdessä, yleensä kun käsitöiden esiin ottaminen on ihan turhaa puuhaa. Värit valittiin yhdessä, lankana oma suosikkini näihin Novitan Miami. Tähti oli tärkeä saada ja sillä itseasiassa peitin hieman rumaa kierrosten vaihtumiskohtaa. Tähti olisi ohjeen mukaan pitänyt tehdä huovasta mutta hyvin onnistui näin virkatenkin.




Mikrofonista tuli aika suuri mutta hyvin siihen on jo laulettu ja onpahan tuo toiminut lyömäaseenakin, kuinkas muutenkaan... Onneksi on pehmeä! Kuopus haluaa omansa Laalaan värisenä eli keltaisena ja mikäli säätiedotusta on seuraaminen, tulee minulla olemaan muinakin päivinä sisäaikaa ainakin pieniä hetkiä kerrallaan. Tänään toivon saavani valmiiksi ihanan tilaustyön, josta olen ollut ihan innoissani! Mieli kaipaa nyt neulomaan, kun suurin osa lankakäsitöitä tekevistä taitaa kesäksi vaihtaa neulomiset virkkaukseen. Vastarannan kiiski, se taidan nyt olla tässä asiassa.

Superstar Microphonen ohje löytyy kirjasta Magical Amigurumi toys tai Lilleliisin sivuilta. Tähden ohje omassa muistissa, ohje alunperin Pinterestin kautta löydetty.

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Simpukkaponcho (virus shawl poncho)

Ensimmäinen virkattu vaate ja se pakollinen paha, kuvaaminen päällä. Kuvattavana oleminen ei vain ole luontevaa vaikka minkä tekisi ja kuvia valitessa keskittyminen kiinnittyy vain kauhisteluun; ei näin! Poncho on tehty simpukkahuivin (virus shawl) ohjetta mukaellen ja tähän ei ole voinut olla törmäämättä facebookin virkkaus-sivustoilla. Omani halusin tehdä aika lyhyenä, välttääkseni mummotunnelmaa. Virkatuissa vaatteissa ja huiveissa minua meinaa usein häiritä se, että ne vain ovat jopa minulle liian "mummomaisia" tai ehkä paremminkin vanhanaikaisia. Kuka uudistaisi virkkausmalleja ja tekisi ihania huiveja, minä lupaan kyllä sitten virkkailla malleista! Nyt kaivataankin pientä molla millsiä, joka virkistäisi myös tätä asupuolta.

Lankana ponchossa on Novitan Huvila värissä vaaleanpunainen, joka on jo lopetettu väri. Lankaa kului vajaa 2 kerää, koukun koko minulla oli 3,5mm. Muistiin myös itselle, että aloitussilmukat kannattaa tehdä tooodella löysänä, että menee päästä läpi...

Ponchoa ajattelin pidettäväksi kesäasusteena, pienenä väriläiskänä viileänä päivänä. Poncho oli todella kiva ja nopea tehdä, valmistui pienenä välityönä käsityökorttelin rutistuksen aikana ja jälkeen. Aloitinkin jo tekemään toista, mustana. Siitä ajattelin tehdä hieman pidemmän talvikäyttöä ajatellen, mutta tällä hetkellä poncho kyllä joutuu nyt odottelemaan muiden töiden takia.

Nyt uusin Tuin Kutomon neulepodcast ja ihanien tilaustöiden pariin <3

torstai 2. kesäkuuta 2016

Yhteistyössä Suortuvan kanssa

Suortuva-blogi on yksi suosikeistani, ihanan elämänläheinen ja aito. Ehdotin Nannille keväällä yhteistyötä ja sen myötä onkin nyt käynnissä arvonta, jossa palkintona on tekemäni virkattu koru. Valitsin koruksi suosikkinne, tummanharmaan pitsikukan kahdella luonnonvaalealla virkatulla helmellä.

Tein ensimmäiset virkatut kukkarot ennen joulua ja nyt saankin esitellä hieman parannellun version. Suurin muutos on kukkaron korkeudessa, joka uudella korkeudellaan mahduttaa sisäänsä niin kännykän kuin silmä- tai aurinkolasit. Monikäyttöisuus ja käytännöllisyys takaa tuotteelle paljon käyttöä ja niinpä toiveestanne muutos on tehty. Nannille matkanneessa kukkarossa on virkattu kukka, joihin olen täysin hurahtanut, niin ihania!


Kukkaron teossa olen käyttänyt tätä ohjetta Virkattu kukkaro.

Teen kukkaroita mielelläni tilaustyönä ja onpa niitä valmistumassa pieni erä myös Oulun Käsityökortteliin 10-11.6.2016, josta Minttuliini Designin lisäksi löydät 30 muutakin kotimaista käsityöyritttäjää. Kannattaa tulla paikalle, minullakin on jo pitkä ostoslista valmiina!

Käyhän osallistumassa Suortuva-blogisssa arvontaan ja kerro mikä on sinun suosikkisi tuotteistani. Arvonta päättyy 8.6.2016 klo 18.00. Onnea arvontaan jokaiselle <3

torstai 7. huhtikuuta 2016

Suunnitelmia syksylle ja kiva tapahtuma oululaisille bloggaajille

Täällä suunnitellaan jo ensi syksylle uusia tuulia ja juuri laitoin kouluhakemuksen toiveena voivani parin vuoden päästä sanoa olevani artesaani! Mikä ihana unelma se olisikaan, mutta vielä joutuu hetken odottelemaan tietoa tulenko valituksi opiskelemaan. Keväälle on myös tiedossa työkokeilu käsityöliikkeessä ja se tulee varmasti näkymään myös blogissa, sillä olemme jo suunnitelleet kivaa tapahtumaa järjestettäväksi käsityöbloggaajille Oulun seudulle. Mikäli haluat jo osoittaa kiinnostusta osallistumiseen, laita minulle sähköpostia omenapuunvarjossa@gmail.com niin pidän sinut ajantasalla kun tapahtuman tarkat tiedot alkavat olla selvillä.

Viime päivät ja viikot ovat kuluneet kauheassa tohinassa ja hullunmyllyssä, eikä lasten alkava päivähoito ja oma työkokeilu tuo varmasti yhtään helpotusta kiireeseen. Virkkaamiseen on ollut harmittavan vähän aikaa, mutta jospa tilanne tästä nyt hetkeksi tasoittuisi kun suunnitelmat alkavat selkiytyä. Cupcake-pupu valmistui tilaustyönä ja olihan taas ihana tehdä tällainen pitkästä aikaa! Pupu on kyllä niin suloinen ja hieman ujo kurkkiessaan kupin sisältä. Cupcake-pupun ohjeen löydät täältä.

Aikuisten pitkät helminauhat ovat uusin suosikkini ja pupun kanssa tilaukseen pääsi koru sävyissä pinkki, musta ja valkea. Helmien kanssa leikkiminen on ihanaa, kuin pientä väriterapiaa iltaisin!


Meillä on täällä pieni karvainen hoitolapsi viikon hoidossa ja onhan se ihana saada tuo oma karvainen lapsi edes hetkeksi kotiin <3 Tekee hyvää myös esikoisen orastavalle koirapelolle ja minullakin on toiveena päästä lenkkeilemään ihan rauhassa, "niin kuin silloin ennen".

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Lomalla pohjoisessa

 
Me vietimme talvilomaa Ylläksen ja Äkäslompolon aurinkoisissa maisemissa melkein viikon verran ja olihan taas kivaa! Yllättäen myös kuopus viihtyi kohtuullisen hyvin ulkoillen, hänestä kun ei edelleenkään talvesta pitävää ole kuoriutunut. Esikoinen oli elementissään ja papan kanssa touhusi aamusta iltaan. Iltaisin väsytti kyllä koko sakkia, ei minuakaan normaalisti kymmeneltä ole pää tyynyssä tavattu... 

Konijänkkä on yksi omista suosikeistani täällä ja iltapäivällä siellä oli vain muutama muu perhe meidän lisäksemme. Nämä vuohet tapasimme ensimmäisen kerran jo viime vuonna, yhtä velmun näköisiä kavereita edelleen!




Kantovälineitä ei montaa kertaa tarvittu, mutta Konijänkältä emme olisi ikinä selvinneet hymyssä suin kotiin ilman reppua. Kuopus väsähti ihan totaalisesti hyvin äkkiä ja hieman vastahakoisesti pääsi repun kyytiin. Päiväunia hän ei ole nukkunut yli vuoteen mutta repussa yllättäen uni tulikin todella äkkiä, ja odottamatta.

 On hän niin pieni vielä, meidän vauva melkein 3v. <3



Tällainen suloinen virkattu norsu löytyi Seita Shopista ja yritin kovasti kaivaa paketista tietoa, että onko nämä missä tehtyjä ja ihan käsin virkattuja. Ihanaa nähdä virkattuja hahmoja, virkattu kädenjälki vain on niin kaunista! Täytyisi itsekin kokeilla rohkeammin käyttää oranssia, jotenkin sitä vain varoo kun ei väri omiin lempisävyihin kuulu. Ihan ilman virkkauksia ei omakaan loma sujunut ja teinkin liukuhihnatekniikalla uusia kukkaroita. Ne vilahtivatkin jo instassa, kannattaa siis seurailla menoa blogin ulkopuolella sieltä. Minut löydät @minttuliinidesign

Ihanaa pääsiäistä kaikille!