lauantai 25. heinäkuuta 2015

Virkattu marsu kiitokseksi

Meille muuttaneen marsuherran myötä oli toki pakko kurkkia Pinterestiä löytyisikö marsupehmoon virkkausohjetta ja sieltähän löytyi eräältä tekijältä muutamakin versio. Onneksi en lähtenyt tätä kuvan mukaan tekemään vaan ostin ohjeen, sillä ohje on todella yksityiskohtainen ja sen mukaan tehtynä marsu saa ihanat pyöreät muotonsa hyvin luonnollisen näköisenä. Ja onhan hän kyllä niin söpö!

Silminä marsulla on turvasilmät, nenä on kirjailtu ristipistolangalla ja lankana marsun vartalossa on Novitan Miami valkoisena.


Marsut eivät selällään viihdy mutta tämän pikkukaverin sain suostuteltua hetkeksi esittelemään jalkansa.


Haimme eilen marsuherrallemme pienen luovutusikäisen kaverin, jonka koko sisarusparven alkutaival on ollut kivinen ja vaatinut kasvattajalta mm. pulloruokintaa. Poikue kasvoi hitaasti ja viipyikin kasvattajallaan normaalia pidempään odotellen painon nousua. Pienenä kiitoksena kasvattajan työpanoksesta veimme tuliaiseksi tämän marsupehmon. Värin marsuun valitsinkin hänen kasvattamiensa värien mukaan, meillekin muuttanut pieni on valkoinen tummasilmäinen söpöläinen. Itseasiassa aika saman näköinen kuin tämä pehmokin, vaikkei olekaan vielä oppinut kerjäämään yhtä tehokkaasti.

Tämän illan herkkuna lapset toivat marsuille ulkoa tuoretta ruohoa ja näytti maistuvan erityisen mainiolle! Kunhan saataisiin edes yksi lämmin päivä, niin pääsisivät hetkeksi uloskin nauttimaan kesästä. Sitä odotellessa tuodaan pieni annos kesää sisälle.

Ohjeen oman marsun virkkaamiseen löydät Ravelrysta Chubby Guinea Pig.

4 kommenttia:

  1. Voi ei! Pienoinen on kuin ilmetty kopio meidän Tuppo Töppösestä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulkaa Katri joskus lasten kanssa kurkkimaan marsuelämää :)

      Poista
    2. Joo, tullaan mielellään :)

      Poista
  2. Harmi kun ohje on maksullinen niin voisi pikku siskolle lahjakslatehdä kun siskolla ei marsua enää ole

    VastaaPoista