tiistai 30. kesäkuuta 2015

Virkattu ballerina hiiri

Sain eräänä päivänä kysymyksen tekisinkö tilauksesta virkatun ballerina hiiren. Hetken mietittyäni päätin tarttua haasteeseen löydettyäni Lilleliisin ohjeen. Ohje on todella helppolukuinen ja selkeä, kielenä englanti. Hiiren teko kuitenkin tyssäsi kun lanka loppui harmittavasti kesken ja nyt odottelen lankatilausta saapuvaksi. Päätinkin kokeilla tehdä odotellessa testiversion, niin koukuttava tämä ohje oli! Hiiren lankana on amigurumi-suosikkini Novitan Miami ja koukun kokona 2,5mm. Harmaata lankaa kului hieman reilu kerä ja mintunvihreää sekä valkoista kului vajaat kerät.



Hiirellä on turvasilmät, kuten aina tekemissäni virkatuissa pehmoissa. Noudatin muuten ohjetta, mutta rusetin tein "omalla mallillani", jotta hiirellä olisi se pieni ripaus minulle ominaista mukana.


Hiirellä on korkeutta korvista jalanpohjiin n. 33cm, joten se on mukavan kokoinen halittava tai kaunis koriste. Hiirineiti kaipaisi uutta kotia ja sen hinta on 35€ + postikulut. Kyselyt ensisijaisesti sähköpostilla omenapuunvarjossa@gmail.com

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Bling bling- pupu

Minttuliini Designin valikoimaan kuuluvat olennaisena osana puput ja vihdoin minulla on ilo esitellä uusin puputuotteeni eli hupullinen pehmopupu. Pupulla on korkeutta korvista varpaisiin n. 24cm ja silmät ovat turvasilmät, joten pupu on turvallinen myös lapsen kainaloon.
 
Pupu valmistui eilen miehen ja lasten viettäessä lauantaipäivää mummolassa serkkujen kanssa leikkien ja minun valmistautuessa tyttöjen iltaan. Pupu sopisi mainiosti kuplivaan tunnelmaan, oiva lahja siis myös aikuiseen makuun.



Pupuja valmistuu Minttuliinin facebook-sivuille tarjolle mutta mielelläni teen niitä myös tilauksesta omien toiveiden mukaan. Toimitusaika on n. pari viikkoa riippuen sen hetkisestä tilausjonosta. Hintaa huppupupulla on 30€ + postit (6,90€ smartpostilla, 7,90€ postipakettina) ja sen saa myös ilman huppua. Samassa paketissa matkaa useampikin pupu tai muita tuotteitani, esim. koruja tai pinnejä. Tilaukset ja tiedustelut joko facebookin kautta tai sähköpostilla minttuliinidesign@gmail.com

 Pupun vartaloon on valittavana neljä eri väriä: ylärivin vaalea harmaa, tumma ruskea ja alarivin valkoinen tai beige.

 Pupun huppariin on valittavana kuusi eri väriä: mintunvihreä, keltainen, tumma lila, turkoosi, syklaami tai omenanvihreä (kuvassa kiertäen kellonsuuntaisesti)

Yksiväristen lisäksi on saatavilla myös esimerkkipupun pastillinen sateenkaari tai tumma sateenkaari pienellä blingillä.


Miten ihana viikonloppu onkaan ollut takana, joka kruunattiin tänään lämpöisellä auringonpaisteella. Tästä on hyvä lähteä uuteen viikkoon, mutta sitä ennen tilauskorujen pariin!

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Helppo kesäkakku, sisältää ohjeen

Meillä kävi eilen ihania vieraita ja toki oli jotain pientä mutta helppoa leivottava herkuteltavaksi. Tämä kakku valmistuu nopeasti ja yleensä katoaa parempiin suihin vähintään yhtä vikkelää, joten tässä ohje myös teille kokeiltavaksi:

Pohja:
ohuita pipareita murskattuna
juoksevaa margariinia

Päällinen:
1 prk tuorejuustoa (maustamaton tai vanilla)
3/4 dl vanilla cremeä

Pinnalle marjoja tai hedelmiä oman maun mukaan.

* Piparit murskataan esim. pussissa pieneksi murskaksi, jonka jälkeen siihen sekoitetaan juoksevaa margariinia sen verran, että seos muuttuu hieman tahmaiseksi. Ainekset levitetään voideltuun piirakkavuokaan ohueksi kerrokseksi ja paistetaan 200 asteessa 8 min.

* Kun pohja on jäähtynyt, vaahdota vanilla creme ja sekoita siihen purkillinen tuorejuustoa. Levitä seos tasaisesti pohjan päälle.

* Koristele esim. marjoilla tai hedelmillä. Mustikka on toinen oma suosikkini, varsinkin syksyisin tuoreilla mustikoilla itse poimittuna.

Minun on ehkä ihan pakko tehdä kohta toinen samanlainen, oli se taas niiiin hyvää!

torstai 25. kesäkuuta 2015

Jo kahden kuukauden kukka

Orkideani on kukkinut jo kaksi kuukautta, mikä taitaa olla pisin aika minkä mikään kukkiva sisäkasvi on hengissä minun hoidossani selvinnyt. Ulkokukkiin harrastan "kouluttamista", eli opetan ne pärjäämään pelkällä sadevedellä. Kuulemma kun monivuotisia kukkia ei kastele säännöllisesti, ne kasvattavat pidemmät juuret, joilla poimivat tarvittavaa veden maaperästä. Käytännössä tämä toimii siis niin, että kukkia ei kastella koskaan, joten sopii myös aloitteleville hortonomeille. Kokeilu omalla vastuulla, mutta tällä menetelmällä edellisessä kodissamme mm. pioni teki upeat kukinnot kahtena kesänä.

Vanha singer on tainnut jäädä makuuhuoneeseemme pysyvästi, kun ei se muuta paikkaa kodissa tunnu löytävän. Minulla on selkeä ongelma, liian paljon kivoja juttuja ja aivan liian vähän tilaa niille. Nyt on kyllä tulossa muutamia uusia huonekaluja mummolastani ja päätinkin, että niille on tehtävä tilansa laittamalla jotain muuta pois. Isot kaapilliset yöpöydät ovat meillä ihan turhat, sillä ne ovat molemmilla täysin tyhjät. Olen näihin miettinyt erilaisia vaihtoehtoja ja toiveissa olisikin, että muutama mummolasta tuleva juttu ratkaisisi tämän ongelman.

Uutta vai vanhaa, kummalla sinä mieluummin sisustat?

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Prinssini mun

Olen kaivannut kotiin pientä värisärmää kaiken vaalean ja pastillien sekaan, hieman kontrastia tuomaan. Ystävältäni sainkin ihan täydellisen syntymäpäivän, mustan Prinssin keisarinnan kaveriksi. Sopii aivan täydellisesti makuuhuoneen hyllylle, josta karsin muutakin tavaraa pois.


Ehkä tämä voisi olla nyt se lähtökohta pienelle mustien yksityiskohtien alulle. Virkatusta isosta olohuoneen matosta haaveilen edelleen, mutta tällä hetkellä ei ole aikaa sen tekemiselle. Se nimittäin voisi olla ehkä mustakin... Minulla on työn alla aivan superihana tilaustyö, jota olen saanutkin tehdä yötä myöten kiitos huonosti nukkuvien lasten. Ja jatkaen toki aikaisin aamulla, aamuherätyksethän on vähillä yöunilla silti samaan aikaan... Näin kolmen vuoden huonosti nukuttujen öiden perusteella tiedän miksi yhtenä kidutustapana käytetään valvottamista, mutta täytyy kyllä todeta, että onneksi tähänkin on edes hieman tottunut.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Juhannus

Meillä ei ollut suuria suunnitelmia juhannukselle ja ehkä juuri sen vuoksi siitä tulikin niin kiva. Ruokavieraita oli kahtena päivänä ja tänään ollaan vain oleiltu, saunottu ja esikoisen kanssa askarreltu. Juhannusfiilis tuli huppu päässä sääskiltä ulkona piilotellen, eikä kesämekkoja kaivettu esiin tänäkään vuonna. Sain myös pitkään kesken olleen projektin päätökseen, nimittäin nämä villasukat vihdoin tehtyä loppuun. Ne ovat itse asiassa joululahja (viime vuoden), mutta kylmänä kesäiltana varmasti yhtä hyödylliset kuin talven pakkasilla. Onneksi nämä olivat ystävälle, jonka kanssa meillä on tapana vitsailla että "hiljaa hyvä tulee". Enpä ole ennen joululahjaa juhannuksena antanut! Pienenä pahoitteluna myöhästyneestä lahjasta pakkasin sukat mustaan trikookudekerään pienen sydämen kera.

Tennareita rakastavalle tennarisukat Novitan ohjeella, lankana 7 veljestä tumma harmaa ja valkea. Sukat ovat minulle hieman pienet, joten kuvat nyt näin jalattomista sukista.


Juhannuksena on toki grillailtu ja herkuteltu kuten kuuluukin. Mustikkapulla oli esikoisen toive ja ne leivottiin juhannusaatoksi.

Juhannuspäivänä nautittiin ystävän tekemästä jälkkäristä, joka oli minulle ihan uusi tuttavuus. Nimeltään eton mess ja sisälsi kermavaahtoon kätkettynä mm. marenkeja, mansikoita, persikoita ja suklaakastiketta. Todella hyvää ja niin kivan kevyttä raskaan aterian jälkeen. Tämän inspiroimana täytyy jonain päivänä tehdä rahkailtapala, sillä mansikan ja persikan yhdistelmä toisi kivaa vaihtelua marjoille.

torstai 18. kesäkuuta 2015

Virkatut korit pienellä rouheudella

Eilen mainitsinkin, että illan projektina oli tehdä jotain omiin tarpeisiin. Minulla on keskeneräiset käsityöt monesti tv-tasolla ja olohuoneen hyllyllä, eikä se todellakaan ole käytännöllistä saati kaunista. Käsityöt kulkee myös nykyään hiemankin pidemmillä automatkoilla mukana ja niitä sitten aina nopeaa pakkailen ennen kauppareissuja. Mietin jo minkälainen kori olisi hyvä vaihtoehto hankkia ja mistä sen löytäisin. Korin pitäisi olla ehdottomasti umpinainen tai pienireikäinen, jotta pienet helmet tai virkkuukoukku ei putoaisi kyydistä pois. Tarvitsisin kaksi eri kokoista, toisen keskeneräisille virkatuille pehmoille ja toisen koruille. Korissa pitäisi olla myös kahvat, jotta se olisi helppo napata mukaan ja kantaa, vaikka käsissä olisi muutakin tavaraa. Kunnes vaatehuoneessa näin kasan Kärkkäiseltä hamstraamiani trikookuteita ja tajusin, että voisinhan tehdä korit itse. Virkatut korit voivat joidenkin muotien mukaan jo olla "vanha juttu" mutta minä niistä kyllä edelleen tykkään todella paljon ja sopivat hyvin kotikutoiseen tunnelmaan. 

Olen tottunut käyttämään ontelokuteita ja epäilykseni trikookudetta kohtaan oli hyvin suuri. Tämä oli kuitenkin todella positiivinen yllätys, hyvinkin tasaista ja todella kivaa virkata. Pehmoista, taipuisaa ja joustavaa, tosin ainakin tämä kerä sisälsi myös paljon pieniä solmuja.  Omaan käyttöön koreihin jätin riskilläkin solmut paikoilleen ja virkkasin menemään, kori kun ei kovin kovaan rasitukseen tule joutumaan joka solmuja aukoisi. Onneksi hamstrasin tätä usemman kerän, valmiiksi kerittynä on myös aloittaminen helpompaa verraten vyyhdillä myytävään ontelokuteeseen mitä yleensä Kärkkäiseltä olen hankkinut. Virkkasin isomman korin 8-koukulla ja pienemmän 7-koukulla, ja koreihin valitsen jatkossa tuon pienemmän koon. Itse tykkään napakoista koreista ja näin se myös säilyttää muotonsa paremmin.

Sisustukseen olen jo hetken kaivannut jotain rouheutta sekä luonnollisia sävyjä, ja niin tein molempiin koreihin juuttinarusta pienet somisteet. Isompi kori sai kylkeensä tähden...

... ja pienempi herttaisen sydämen. Juuttinaru oli yllättävän kivaa virkattavaa ja siitä voisi kokeilla tehdä korin tai mikseipä upean maton uloskin. Nyt sitä pitäisi vain saada jostain lisää enkä tietenkään muista yhtään mistä tätä joulun alla hankin. Hyviä vinkkejä ostopaikoista otan vastaan!

Joko sinä olet kyllästynyt virkattuihin koreihin vai vieläkö ne ihastuttavat?

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Korut juhannuspostiin

Juhannus tekee tauon postituksiin, mutta vielä ehti tänään postiin kaksi aika herkkua korua. Turkoosi kukkarengas neljällä virkatulla helmellä on näistä toinen, joka pääsi lähes suoraan koukulta kirjekuoreen ja postiin. Turkoosit kukkarenkaat oli tämän viikon hittituote, mikähän on ensi viikolla?


Viiden helmen koru mintunvihreillä sekä luonnonvalkoisilla helmillä olisi ansainnut paljon kauniimmat ja valoisammat kuvat, niin kaunis se on! Entisestä vaaleanpunaisen ihailijasta on kyllä tullut ihan minttua rakastava ja luonnonvalkean kanssa yhdistettynä kokonaisuus on kaunis ja hillitty. Toivottavasti koru on yhtä mieleinen tilaajalleen kuin se oli tekijälle!


Nyt Greyn anatomian pariin, tämän illan pyhitän pienelle omalle virkkausprojektille!

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Hu-Huu sanoi pöllökuoro

Sain toiveen kolmesta virkatusta pöllöstä ja kasan inspiraatiokuvia, joissa selkeänä innoittajana on ollut Prinsessajutun virkattu pöllö. Itsekin olen samanlaisen aiemmin tehnyt ja kuvannut samankaltaisessa sademyrskyssä kuin tänäänkin on ollut. Perusidea oli siis tuttu, joten ei kun tuumasta toimeen ja omaa versiota tekemään. Tein ensimmäisen pöllön ihan fiiliksellä aina välillä vilkuillen kokonaisuutta ja purin alun moneen kertaan, että sain leveydestä mieluisan. Sitten vain silmukat ylös ja seuraavat samalla kaavalla. Ja jälleen vaikka samalla kaavalla tekee, on jokainen pöllö silti täysin oma yksilönsä.

Toive oli myös tietynlaisesta kukasta pöllön korvaan ja se taisikin olla projektin haastavin osuus. Ensimmäistä kertaa virkkasin kukan, mutta onneksi näihin löytyi runsaasti erilaisia ohjeita, joista muunnella se omansa. Aikuiselle tai isommalle lapselle kukan keskelle olisi voinut kiinnittää vielä napin koristeeksi mutta vauvalahjaksi ajatelluille pöllöille turvallisuussyistä sen jätin pois.






Pöllöt valmistuivat yllättävän ripeästi kiitos usean autossa istutun hetken viime viikolla ja nämä olivat kyllä loistavia auto-virkattavia. Voi jättää helposti kesken ja jatkaa siitä mihin jäi, eikä ohjetta tarvitse vilkuilla. Kiitokset tilaajalle kivasta tehtävästä, mutta nyt on taas kiva palata niiden näperrettävien pupujen pariin!

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Pihalla

Me ollaan lasten kanssa muutettu ulos ja sisällä ei aina käydä edes syömässä. Kuopus on vihdoin alkanut viihtymään kunnolla ulkona ja siitä nautitaan nyt koko talven edestä. Ulkona viihtymistä on lisännyt entisestään uusi leikkitorni liukumäkineen, jossa on kiva syödä myös eväitä. Ensimmäiset eväät syötiin jo ennen kuin kattoa oli vielä asennettu ja ensimmäiset laskut laskettiin liukumäen ollessa vielä autotallin lattialla.

Tikkaat vähän mietitytti, että miten parivuotias niitä kiikkuu kun askelväli on aika pitkä, mutta ketteränä menee kyllä näppärästi kunhan aina muistaisi pitää kiinni...


Omenapuut alkavat kukkia ja kukkien määrästä päätellen me saadaa nauttia syksyllä suuresta omenasadosta. Viime vuonna omenat tosin päätyivät roskiin pihlajanmarjakoin vuoksi, nyt täytyykin äkkiä tutustua torjuntaan.

 Kesäkukat odottelevat vielä kaupassa mutta onneksi pihalta löytyy monenlaisia kukkia ihailtavaksi. Nämä särkyneet sydämet (?) ovat pihan reunan "metsikössä", naapurista kai levinneet kun ei meillä niitä pihassa kasva. Pitäisi siirtää pihalle kukkapenkkiin turvaan, ovat niin kauniita!

Taistelu voikukkia vastaan on loputon mutta toisaalta, tällaisina ihan lyhytvartisina ne on oikeastaan ihan kauniita...

Naapurin pihalla kasvaa upea kirsikka, joka meidän onneksi on kasvattanut oksansa aidan yli meidänkin puolelle. Kasvaa vielä juuri lasten keinujen takana, joten siinä vauhtia antaessa on tovi jos toinenkin aikaa kukkia ihailla. Kirsikoita saa kuulemma maistellakin vapaasti kun se pihallemme niin houkuttelevasti oksansa kasvattaa, eli satokautta siis odotellen!

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Sateenkaaria ja perhosia

Nämä tilauskorut valmistuivat jo viime viikonloppuna ja oli kyllä ihana tehdä pitkästä aikaa myös perhosia! Sateenkaarikorut ovat olleet suosittuja ja jälleen yksi tummilla sävyillä matkasi uudelle omistajalleen.






Tällä hetkellä koukulla on kuitenkin jotain aivan muuta kuin koruja, sillä teen tilaustyönä pientä pöllölaumaa. Ihana projekti, kiitos tilaajalle! Näitä tehdessä on ollut hyvää aikaa suunnata ajatukset kohti syksyä, erityisesti joulua ja olenkin suunnitellut uusia tuotteita joulumarkkinoita ajatellen. Ihan hullulta tuntuu miettiä jo joulujuttuja, kun vielä juhannusta odotellaan mutta ehkä tältä kauppojen sisäänostajista tuntuu. Ja tekeväthän artistit joululevytkin kuulemma kesähelteillä.