tiistai 27. toukokuuta 2014

Virkattu kaulakoru, OHJE

Virkatun korun tekemisessä käyttöön, jossa se on tarkoitettukin maisteltavaksi, kannattaa ensisijaisesti panostaa laadukkaisiin ökotex-merkittyihin lankoihin ja puuhelmien tulisi olla käsittelemättömiä. Näihin koruihin on käytetty Dropsin Muskat-lankaa ja puuhelmet ovat Preciosan, tilasin itse helmet helmikauppa.comista. Puuhelmiä on korussa neljää eri kokoa, eli 8mm, 16mm, 20mm ja 25m. Virkkuukoukku kannattaa valita hieman suositeltua pienempää, jotta pinnasta tulisi tiivis. Minulla koukun kokona 2,5.

Minusta tällainen olisi ihana idea myös lahjaksi päiväkotitädeille, pienemmistä helmistä tehtynä koru sopisi myös isommalle lapselle omaksi koruksi.

(Pahoittelut kuvien laadusta, kuvat on otettu lasten nukkumaanmenon jälkeen koska silloin on eniten rajattomasti aikaa tällaiseen projektiin... Kuvassa 25mm helmi mallina.)
Aloitus "taikarenkaaseen" ja 20mm helmeen virkataan 11 kiinteää silmukkaa ja tehdessä 25mm puuhelmeä virkataan 14ks.


Piilosilmukalla rengas kiinni, mutta ei kannata liikaa kiristää, jotta myöhemmin helmeä laittaessa on helppo saada helmi suoraan virkatun osan sisälle.

Jatketaan virkkaamalla jokaiseen kiinteään silmukkaan 20mm helmessä 2 kierrosta pylväitä ja 25mm 3 kierrosta pylväitä. Kierrokset yhdistetään aina piilosilmukoilla ja seuraavalle kierrokselle siirrytään 3 ketjusilmukalla. Olen huomannut, että huomaamattomin kierroksen vaihtumiskohta tulee niin, että yhdistetään silmukat edellisen kierroksen ensimmäiseen pylvääseen eikä perinteisesti ketjusilmukkarivin 3. silmukkaan.

Viimeisellä kierroksella (20mm puuhelmessä 3krs ja 25mm helmessä 4krs) virkataan aina kaksi pylvästä yhteen. Minä virkkaan yhdistämiset niin, että tehdään pylväs viimeistä vetoa vaille valmiiksi, toinen samanlainen ja nämä yhdistetään yhteen. Kun jäljellä on neljä silmukkaa, pujotetaan helmi sisään. Alemmasta reiästä voi hiukan kurkkia, että pallo tulee suoraan ja reikä tulee oikeaan kohtaan, mutta ei hätää jos pallo hieman liikkuu koska sen siirtely onnistuu myös vielä pieniä määriä päättelyn jälkeenkin.


Ja tältä se näyttää valmiina. Kannattaa päätellä ensin tämä viimeiseksi virkattu pää, ja sen jälkeen kiristellä pallon aloituspää, niin saa kiristeltyä parhaiten kaikki löysät pois. Helpoin tapa saada pallo suoraan, on laittaa virkkuukoukku reiästä läpi ja suoristella sen mukaan virkattu osuus pallon päälle.

Nauha virkataan ketjusilmukoilla, omissa koruissani nauhan pituus on 150cm. Häntää kannattaa jättää n. 20cm helmien pujottelua varten.

Helmien sommittelu on minusta yksi kivoimpia korun teossa! Itse olen laittanut kaikkiin ihan pienet helmet päihin, minusta se antaa kiva ilmettä ja keventää korun ulkomuotoa.

Yksi tärkeimpiä asioita korun teossa on turvallisuus, koska helmet ovat sen kokoisia, että ne mahtuisivat lapsen suuhun. Minä olen laittanut koruihin ensimmäisen solmun heti helmien jälkeen, joka auttaa myös pitämään helmet kauniisti paikallaan eivätkä ne liiku pitkin nauhaa. Nauhan päättely paksuntaa myös päätä ja päättelykohdan päälle olen vielä tehnyt yhden solmun. Näin päätelty pää ei lähtisi repsottamaan ja solmu toimii vielä lisävarmistuksena helmille. Jo pelkän ketjusilmukkanauhan aloitussilmukka on sen verran suuri, ettei pienintä helmeä meinaa aina saada nauhaan kulkemaan. Aina kannattaa kuitenkin huolehtia ja tarkkailla korun kuntoa ja koskaan ei kannata lasta jättää yksin korun kanssa!

Koru valmiina, ihanan hempeät sävyt vai mitä!

Kuopus on ihastunut koruun ja tältä sen käyttö yleensä näyttää. Hän osaa korun jo kääntää selkäpuolelle, minulla kun on koru nykyään käytössä aina.

Kysy jos ohjeessa on epäselvyyksiä ja korjaa rohkeasti, jos huomaat virheitä, virkkaussanasto ja ohjeiden tekeminen ei ole minulle kovinkaan tuttua. Vinkkejä korujen tekoon saa antaa, itsekin huomaan aina jokaisen korun teossa jotain uutta! Myös kuvia valmiista, ohjeen mukaan tehdyistä koruista olisi kiva nähdä.

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Ulkoleikkejä ja lisää virkattuja koruja

Monen aurinkoisen päivän jälkeen sataa, joten siivous ja pyykkivuoren taltuttaminen on minun ja lasten tavoitteena tälle päivälle. Vaikka äidin mielestä tällainen päivä on todella tylsä ulkona olemisen sijaan, taitaa tämä lasten mielestä olla ihan yhtä hauskaa! Imuroiminen on esikoisen lempipuuhaa ja pesukoneen täyttämiseen sekä pyykkien laittamiseen saa apulaisen molemmista.

Eilen saatiin nauttia vielä auringosta ja siirrettiin lelulaatikko nurmikolle autoineen. Autoilla onkin kiva päristellä pitkin nurmikkoa ja kerätä kiviä sekä käpyjä kyytiin.

Uimakelejä odotellessa pihalta löytyy pallomeri, eli puhallettava uima-allas ja n. parisataa kevyttä muovipalloa. Tämä asui viime kesänä meillä rivitalo-asunnon olohuoneessa, kuka sitä nyt sohvapöytää tarvitsee kun vaihtoehtona on ikioma pallomeri!

Kesän ensimmäinen ruohonleikkaus suoritettiin esikoisen kanssa yhdessä, molemmilla toki omat ruohonleikkurit. Kuulosuojaimet menee kyllä ostoslistalle lapsille, niin saadaan leikkailla nurmikkoa mukavammin ensi kerralla.

Kuopus on vihdoin siirtynyt yksiin päiväuniin, mikä tarkoittaa omaa aikaa päivällä. Se onkin hyödynnetty käsitöihin, eilen valmistelin tällaisia ja illan pimeinä tunteina viimeistelin.





Vaaleanpunainen on oma suosikkini ja malli hieman kevyempi aiemmin valmistamaani. Näiden tekoon jää koukkuun, tänään laitettava uusi helmitilaus menemään ja lisää värejä hankintaan.

tiistai 20. toukokuuta 2014

Virkattu kaulakoru

Ostin joululahjaksi itselleni kantamiseen ja imettämiseen suunnitellun kaulakorun, ja se on ollut niin mieluisa myös itselle, että muut korut ovat jäänet kokonaan käyttämättä. Lasten kanssa touhutessa kun korujen täytyy olla lapsille turvallisia ja niiden täytyy kestää joskus rajuakin tutkimista, niin tällaiset ovat siihen loistava vaihtoehto. Koska halusin vaihtelua tummalle korulleni, päätin vihdoin tilata helmiä ja sopivaa lankaa päästäkseni kokeilemaan korun tekemistä itse. Puuhelmien täytyy olla käsittelemättömiä ja hyvälaatuisia, jotta lasten on turvallista maistella korua. Langaksi valitsin Öko-tex -standardin mukaisen, myrkyttömän vaihtoehdon. Yksi hauskuus vaatteissa on narujen repiminen, joten tein myös koruun yhdeksi tutkimuskohteeksi pitkän nauhan.

Väreiksi kesäkoruuni valitsin vaaleanpunaisen ja harmaan, helmiä korussa on neljää eri kokoa.

Virkatut helmet ovat muhkeita ja niissä on paljon tutkittavaa pintarakennetta. Tällainenhan täytyisi olla jokaiselle liinalle omansa, ja kivoille kesävaatteillekin sopivissa väreissä. Minulla on ollut tällainen jopa juhlakäytössä, ja se rauhoitti liinassa olevaa lasta, kun sai jotain tekemistä virallisen seremonian ajaksi, jolloin kantajan on mahdotonta liikkua vapaasti. Korua voi käyttää imettäessä/ vauvaa pullosta syöttäessä, jolloin vauva voi sormillaan tutkia korua tai kantaessa antamaan lapsen käsille tekemistä. Korua kannattaa kokeilla esim. sitomisvaiheessa, jolloin lapsen mielenkiinto harhautuu korun tutkimiseen ja kantaja saa sitoa rauhassa. Tuo myös kivasti väriä pukeutumiseen ilman lapsia liikkuessa, ihana kesäasuste!

Testattu ja hyvälle maistuu, ja kestää myös pienten terävien hampaiden iskut!

Taisin hieman innostua tilausvaiheessa, joten vastaavia koruja tulee varmasti näkymään jatkossakin!

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Kukka-apulaiseni

Joko arvaatte, hiekkalaatikko-teema jatkuu ;) Aamu vietettiin tosin Lastenmessuilla, mentiin heti niiden avauduttua ja saatiin kyllä kierrellä hyvin rauhassa ilman väenpaljoutta. Esikoinen pääsi ensimmäistä kertaa possujunan kyytiin ja tykkäsi aivan mahdottomasti! Istui ihan yksin kyydissä ilman aikuisen tukea ja hieman kyllä jännitin, miten sujuu, mutta poika yllätti rohkeudellaan ja matkasi tyytyväisenä kaikki kolme kierrosta. Nähtiin myös dinosauruksen poikanen, joka vieraili messuilla Dinosaurusnäyttelystä, ja oli muuten aika hurja ilmestys. Jopa aika isot lapset säikähtelivät terävä-liikkeistä dinosaurusta, mutta tarpeeksi monta Kaapo-jaksoa nähnyt dinosaurusfanimme oli aivan innoissaan! Pysyttiin tosin hieman kauempana ja sieltä olikin turvallista seurailla, kuinka dinosaurus "hyökkäili" ihmisiä kohti.

Pienenä vinkkinä, jos paljasjalkakengät ovat olleet ostoslistalla. Meillä kuopus luottaa ulkoleikeissä varrellisiin mokkasiinitossuihin, edullinen vaihtoehto paljasjalkakenkiä miettiville ja kokoja löytyy vielä isommillekin taaperoille. Paljon kivemmat varsinkin konttaavalle kuin raskaat tennarit ja pysyvät todella hyvin jalassa varsinkin sukan kanssa.

Sain äitienpäivälahjaksi kaksi valkoista ruusua ja minusta tuntuu, että tänä kesänä kukkani eivät tule kärsimään kuivuudesta...


.... tai kuihtuneista lehdistä....Minä en ole mikään viherpeukalo, olen tappanut jopa kaktuksen kuivuuteen, joten apu tällä saralla tulee todellakin tarpeen!

Ulkoilun alkuvauhdit liinassa, luottoliinani Chunky Slings 3 käytössä jälleen kerran. Hieman erilaista sitoa liukkaan verkkarin päälle verraten sisävaatteisiin mutta yllättävän hyvin onnistui ja peppupussikin pysyi liukastelematta. Tälle on tulossa kesä mielessä pitäen kaveriliina samassa mitassa, sen loimen liinojen valmistumista voit seurata Mamma fiksaa-blogista.

lauantai 17. toukokuuta 2014

Pientä kivaa itselle

Minä en ole perinteisten lippalakkien pitäjä, mutta kiitos kiireisten aamujen ja toiveen suojautua auringonpaisteelta, on pää suojattava jollain myös kesällä. Olen kerännyt kivoja virkkausideoita omaan kansioonsa, ja sieltä löytyi sopivasti Virkatun lätsän ohje. Tein tämän ensin vaaleanpunaisena versiona Dropsin puuvilla-merino-langasta, mutta väri ei kuitenkaan tuntunut ihan omalle tässä mallissa. Eilen aamulla kauppareissun yhteydessä nappasin mukaan pari kerää Novitan Hankoa mustana ja uusi kokeilu kehiin. Lakki valmistui muutamassa tunnissa ja tänään ollut tehokäytössä, tykkään! Malli oli todella helppo tehdä ja valmistui vain muutamalla ohjeen vilkaisulla, joten erittäin kiva projekti esim. tv:tä katsellessa tai välityöksi. On myös todella kiva aloittelijalle, jolle isoäidinneliö on tuttu, sillä paljon samaa on myös tässä mallissa. Koukkuna käytin kokoa 4,5 ja lankaa kului hieman päälle kerällinen.

Nyt toivelistalla olisi lätsät myös lapsille, sopiva lanka ja malli vielä hakusessa. Monet kesälakkimalleista on selkeästi suunniteltu tytöille röyhelöineen ja pitseineen, mutta haluaisin kyllä poikienkin lakkiin jotain kivaa jäynää! Saa nähdä mitä saan aikaiseksi...

ps. ihanan lämmintä, tänään ulkoiltu monta tuntia auringonpaisteessa ja aamulla tarkeni mainiosti pelkällä trikoopaidalla. Kesä <3

torstai 15. toukokuuta 2014

Voisipa muuttaa pihalle!



Viimeiset kaksi päivää ovat sisältäneet hyvin paljon ulkoilua, ja mahdollisimman vähän sisällä oloa. Tänään illalla oikein harmitti lähteä sisälle, ilta-aurinko oli ihanan lämmin ja hiekkalaatikkoleikit olivat ihan parhaimmillaan. Ulkoilu on myös tehnyt tehtävänsä unille, ja yöt ovat olleet hyvin rauhallisia...

Ruoanlaitto-apuna on ollut selkäkyydissä jälleen kuopus meidän lemppariliinassa. Maantiekiitäjä on edelleen oma vauhdikas itsensä, joten oman turvallisuutensa vuoksi hänet on parempi ottaa kyytiin, jos aikoo jotain saada tehtyä. Tällaisia reilusti alle puolen tunnin pikakantamisia tulee päivän aikana useita, esikkokin osaa rauhassa odottaa, että saan kuopuksen sidottua kyytiin.

Ja jottei ulkoilu vaan pääsisi meitä laihduttamaan, eräänä iltana leivottiin esikoisen kanssa mustikkapiirakkaa. Niin hyvää, ja vaniljakastike kruunasi kaiken! Esikoisesta olen saanut innokkaan leivonta- ja ruoanlaittokaverin, toivottavasti innostus säilyisi vielä pitkään. Ruokaa laittaessa hän hakee aina automaattisesti oman kauhan laatikosta ja leipoessa parasta on tietenkin maistelu. Olen huomannut, että jos hän on saanut osallistua ruoanlaittoon, myös uusien juttujen maistaminen sujuu ennakkoluulottomammin. Hyvin kannattavaa touhua siis, pienestä ylimääräisestä sotkusta huolimatta.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Kukkuuta ja junaleikkejä

Paluu arkeen ja pyykinpesuun, tänään pyykinlaittoapuna kuopus tähtiliinassa esikoisen nukkuessa päiväuniaan.

Kukkuu-leikit ovat nyt kuopuksen suosiossa ja onnistuuhan se selässä liinakyydissäkin. Poika menee "piiloon" selän taakse eli on suorana pääni takana ja kun muutaman kerran kysyy, missähän hän on, kurkkaa reilusti olkapääni yli ja nauraa kuin sanoakseen "löytyi"!

Toinen versio on mennä hiusten taakse piiloon, hieman ehkä päänahkaa kiusaavaa kantajalle...

Esikoinen sai mummolatuliaisina Ikeasta junaradan osia jo kotoa löytyvän pienen määrän lisäksi ja junarata on ollut ihan hittilelu koko päivän. Taitavasti rakentaa ja yhdistelee osia itsekin, ja yllättävän hyvin Brion ja Ikean palaset sopivat yhteen! Minua ei hirveästi miellytä Ikean palasten muoviset osat, joten täytyy pitää silmät auki kirppiksillä, jos löytyisi Brion täyspuisia osia edullisesti.

perjantai 9. toukokuuta 2014

Vaaleanpunaisia unelmia, vai oliko ne sittenkin jotain muuta?

Nyt voisi todeta vain, että huh kiirettä! Kamerakin saanut muutaman päivän lepoa, kun me on lasten kanssa nautittu mummolalomasta ja äiti kaivatusta omasta ajasta. Tämä päivä vietetty miehen kanssa kaksin vaateostoksilla, ja löysin kerrankin vaatteita enemmän itselleni kuin lapsille. Pientä tyylimuutosta toiveena, raskauksien myötä muuttunut vartalonmalli kaipaa päivitystä vaatetyylin osalta. Kesää kohti mentäessä kaipaa myös piristystä talven tummien sävyjen tilalle mutta yllättävän mustavoittoista oli vielä vaatevalikoima. Olen monta vuotta luottanut mustiin farkkulegginsseihin, ja sellaisia käytin myös molemmat raskausajat. Kuopusta odottaessani ostin rohkeana punaiset versiot, tiedostaen, että saisin luvallisesti heittää ne pois raskausajan jälkeen. Ihastuin kuitenkin housuihin todella paljon, ja vihdoin tänään löysin jotain tilalle. Ei ihan punaista vaan sitä sisustuksestakin tuttua vanhaa roosaa!

Me juhlitaan jo huomenna äitienpäivää, vuorotyötä tekevien perheessä joutuu joskus joustamaan mutta näinhän saan periaattessa juhlia koko viikonlopun eli ei huono ollenkaan!

tiistai 6. toukokuuta 2014

Pikkuliinailija

Voiko olla suloisempaa kun pupuaan hellästi kantava pikkuliinailija <3 Esikoinen on viime päivinä kovasti hoitanut pupujaan ja kun eilen kysyin, haluaako pupun liinaan, suuntasi välittömästi liinahyllyä kohti. Liinaksi valikoitiin minun pitkä ja kapea huivi, mikä sopi tehtävään loistavasti. Mutta kuinka esimerkin voima onkaan suuri ja kuinka tarkkaan pienet osaavat matkia näkemiään asioita. Samantien poika nappasi pupua käsistä kiinni, supermies-tyylillä selkään ja odotteli, että laitan liinan apuna. Pupu sai myös juotavaa selässä ollessaan kuopuksen vesipullosta, kuten myös hänelle itselleen tarjotaan.

Hieman meinasi peppupussi karata, mutta hyvin onneksi pupu keikkui kyydissä mukana. Pupu viihtyi kyydissä niin mainiosti, että samalla ehti hyvin vilkaista tv:n tarjontaa, liinailun edut siis huomattu... Vaunuissa nimittäin pupu heräilee jatkuvasti ja sitä pitää käydä vähän väliä nukuttamassa uudelleen ;)

maanantai 5. toukokuuta 2014

Kirppistelyä

Meillä on eräällä kantoliina-aiheisella keskustelupalstalla toukokuussa kuvahaaste, mihin itse ajattelin tallentaa kuvia facebookin arkikuva-haasteen tyyliin. Ja tätähän se meidän arki on! Kuopuksella on ihan mahdoton äiti-äiti-vaihe, kädet on ojossa äitiä kohti, että syliin on päästävä. Koska jotain muutakin tulisi saada päivän aikana tehtyä, näyttää ratkaisu tältä. Tänään meikkausapuna oltiin Chunky Slings -lyhärissä, sidontana jälleen perusreppu. Esikoinen rakastaa meikkipussin tutkimista ja kun hän niin sievästi tutkii, olen antanut kurkkia ja tutkailla.

Meikkaus ja liikkellelähtö tänä aamuna kyllä kannatti. Käytiin hakemassa ensin viikonlopun aikana paikalliselta fb-kirpparilta ostamani vaatepaketti, jossa oli iso kasa shortseja sekä farkkuhameita. Vain muutama vaate ei sopinut, ja ne pääsevätkin meidän kirppispöytään, kunhan saisin sen varattua. Samalla reissulla piipahdettiin myös pitkän tauon jälkeen keskustassa Second Hand-kirpparilla, ja löysin aivan ihania kesäneuleita, parit lyhyet housut ja ihanan keväthuivin. Löydän todella harvoin muilta kirppareilta itselleni vaatetta, joten tuonne täytyy kyllä suunnata pian uudelleen!

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Siivouspäivän pikaräpsyt


Siivouspäivänä ei turhia meikkailla tai hiuksia laitella, siispä kotilookissa siivousta kera kuopuksen. Sidontana perusreppu ja kuopus innoissaan, kun sidoin kädet liinan ulkopuolelle. Ehtii muuten napata aika monta asiaa mukaansa siivouksen lomassa...

Hauskin lelu liinassa ollessa on viime aikoina ollut Ikean patteriton taskulamppu. Voittaa jopa hiuksien repimisen!

Päät samalla tasolla niin näkyvyys on hyvä ja myös tuntuma on mulle mukava. Alempana kantaessa herkästi alkaa tuntumaan hartioissa jumitusta, mutta näin korkealla kantaen on selkeästi mukavampaa.

Virkkaamaankin ehdin pitkästä aikaa, koukulle pääsi ihana harmaa pupunen Zoomigurumi-kirjasta. Ja saattoihan viikonlopun aikana napsahtaa muutama lankakeräkin ostoskoriin, niistä sitten myöhemmin!


lauantai 3. toukokuuta 2014

Vapputunnelmia

Vappuna kävimme koko perheen voimin vapputorilla ja olihan siellä kylmä! Oulun torin sijaitessa kauniilla paikalla saimme napattua myös kivoja kuvia, jotka tosin blogger näyttää määrittelevän ihan uusiin värisävyihin... Esikoinen taapero-Wompatissa, Slingyroo saatu Liinalapselta

Torin aitat ovat niin kauniita, tuolla pitää käydä kuvailemassa kesälläkin!

Esikoisen mielestä reissussa varmasti hauskinta oli Ainolanpuiston leikkikenttä, josta löytyi myös äidin mielestä hirmuisen hurja liukumäki...

Linnut ovat ainolanpuiston alueella hyvin kesyjä ja nämäkin tulivat ihan viereen välittämättä lasten innostuneista kiljahduksista.

Väsähtänyt kuopus haki unta repussa matkalla leikkipuistosta autolle, mutta vasta autossa malttoi antaa unen tulla. Rakastan tuota reppua ja siinä on sen verran kasvunvaraa, että menee varmasti pitkään ennen kuin tarvitsee vaihtaa isompaan. Hänellä Wompat keskikokoisena, paneeli Kokadin Diorite Stars-liinaa.

Aurinko löytyi vihdoin omalta takapihalta, jossa reissun päätteeksi vähän aikaa nautittiin lämmöstä ja lämmiteltiin viluisia sormia ja varpaita.