tiistai 29. joulukuuta 2015

Mörköjä syövä hippo

Minulla on ollut hieman huono omatunto siitä, että olen koko syksyn virkannut pehmoja ym, mutta vain muille. Esikoinen toteaakin aina virkatessani, että ne menee "tytöille", tytöt ostaa. Joulumyyjäisissä itse myymässä ollessani olen hieman kurkkinut naapureiden pöytiin sillä silmällä että löytyisikö sieltä omille lapsille viemistä. Kun näin Naisten Joulumessuilla supersuloisia virkattuja happypotamuksia yhden jos toisenkin kainalossa, oli pakko kysyä missä niiden myyntipöytä sijaitsee. Viikonlopun päätteeksi vasta sinne ehdin, mutta vielä oli kaksi viimeistä hippoa kotia vailla. Pohdin kerran jos toisenkin kumpi hipoista meille muuttaisi, mutta lopulta ensi-ihastus voitti ja meille muutti isoäidinneliöistä tehty hippo. Hippo on tehty kuulemma jämälangoista ja oli joukon kirjavin. Ja ehdottomasti ihan supersuloinen!

Lasten ilme hipon nähdessään oli heti hyvin innostunut ja taisi sieltä Vau!:kin kuulua. Hippo on hyvin kookas ja niinpä sitä piti heti testata myös ratsastusta ajatellen. Hyvin pian hippo sai kuitenkin tärkeän tehtävän, mörköjen syönnin. Esikoinen on jo jonkin aikaa kertonut nukkumahuoneessa olevan mörköjä ja sehän on tietenkin vaikuttanut myös kaikkien muiden yöuniin... Kerroin hipon olevan ihan spesiaali hippo ja se rrrrrrakastaa mörköjen syömistä syöden niitä suureen mahaansa. Seuraavana aamuna hipon isoa mahaa yhdessä ihmeteltiin, että sinne ne kaikki möröt on menneet. Siitä lähtien on hippo nukkunut yönsä esikoisen sängyn jalkopäädyssä, peiton alla tottakai ja aluksi hipolle laitettiin oma tyynykin. Yöt on rauhoittuneet mörköjen osalta ja se on tärkeintä.



Miten muut käsityöläiset, ostatteko toisten tekemiä juttuja vaikka osaisitte itsekin saman tehdä?

lauantai 26. joulukuuta 2015

Virkattu poni ja ajatuksia joulusesongista

 
Ihanaa joulun aikaa jokaiselle! Täällä on pikkuhiljaa toivuttu kiireisestä joulumyyntisesongista ja olen pitkästä aikaa tekemässä jotain omille lapsille. Olen luvannut itselleni nauttia joululomasta vielä huomisen, maanantaina on edessä paluu tilaustöiden pariin. Postauksessa mukana on joulun viimeinen tilaustyö, joka valmistui torstaina perjantain ollessa viimeinen postituspäivä... Täpärälle siis meni mutta valmiiksi tuli. Ponin ohje on Mari-Liis Lillen eli tunnetummin Lilleliisin käsialaa, löydät sen osoitteesta www.lilleliis.com. Poni on ihana tehdä, vaikka edelleen jännitän ihan hirveästi kasvon kirjailujen tekoa. Ne kun vaikuttavat lopputulokseen niin paljon.

Ponin värit on tilaajan suunnittelemat ja harmaa poni lilalla harjalla sekä hännällä on kyllä suloinen pakkaus. Vadelmanpunaiset rusetit tuovat oman ihanan lisänsä. Lankana ponissa on käytetty Novitan Miamia ja koukun koko on 2,5mm. Harmikseni uudessa värikartassa ei oikein minun makuun värejä ollut mutta onneksi vanhaa varastoa on vielä itselläni hamstrattuna.


Myyntitapahtumien vuoksi on joka paikka ollut täynnä keskeneräisiä töitä, lankakeriä, kuivumassa tai pingottumassa olevia töitä, kasseja, nyssäköitä ja myyntipöydän rekvisiittaa. Eilen aloitin päivän siivoamalla kaiken sen pois ja näin pystyy oikeasti aloittamaan siistiltä pöydältä uuden kauden. Paljon on jo ideoita uusiin juttuihin ja ajatuksena onkin tilaustöiden ohella alkaa tekemään tuotteita varastoon. Ensimmäiset jutut on jo valmistuneet ensi jouluun, ja se tuntuu kyllä hurjalle! Mutta hyvät ideat on laitettava muistiin ja parhaiten ne muistaa tekemällä muutamat mallikappaleet valmiiksi.

Nyt kuitenkin nautitaan tästä joulusta ja huomenna myös alennusmyynneistä. Ajatuksena ostaa itselle pitkästä aikaa vaatteita ja pitää ne käsityöostot omissa raameissaan. Saa nähdä miten käy!

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Käsityöblogit- Joulukalenteri, 2. luukku

Käsityöblogit-ryhmä Facebookissa on yksi suosikeistani, josta joka päivä löytää ihania postauksia, uusia ideoita ja taitavia tekijöitä niiden takana. Jo toista vuotta peräkkäin ryhmässä järjestetään joulukalenteri ja kunniakseni sain 2. joulukuuta omaksi päiväkseni. Ennen joulua varmasti suurin osa kädentaitajista virkkaa, neuloo tai askartelee lahjoja pukinkonttiin urakalla ja niinpä päätinkin omassa kalenteriluukussani jakaa tekemiäni ohjeita. Ehkä näistä joku voisi löytää vielä niitä puuttuvia ideoita. Valitsin neljä hyvin erilaista ohjetta ja tässä ne ovat:

Ensimmäisenä suloiset ja herkät Cupcake-puput, jotka vilahtivat myös elokuun Avotakassa.

Toinen ohje on virkatuilla palloille, joista valmistuu niin kaulakorut kuin palloketju koristeeksi!

Pääkallo-mummo on se perheen musta lammas, erään illan hetken mielijohde, jolla tarkoitus oli osallistua Tilkku päivässä, peitto vuodessa-projektiin. Ehkä pääkallot ei kuitenkaan ollut se minun juttu, mutta moni on ohjetta sen teon jälkeen selannut. Nopea virkkaaja tekee vielä peiton jouluksi, muita kivoja ideoita voisi olla esim. tuubihuivi tai tyynynpäällinen.

Ja meille, joiden joululahjaurakointi on siinä vaiheessa, että mitä nopeampaa valmista, sen parempi, suosittelen ehdottomasti tiskiliinoja. Illassa valmistuu useampi ja pukinkontti saa kaunista, sekä käytännöllistä täytettä.

Joulukalenterin avasi eilen taitava Annukan aurinkoiset kauniilla origameilla.  Huomenna vuorossa on puolestaan VillaNanna, jonka taitoa tehdä vanhasta uutta ei voi kuin ihailla! Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä hän on keksinyt..