torstai 31. heinäkuuta 2014

Pullantuoksuinen kotiäiti?

Meillä on tänään vietetty päivää sisällä kiitos ukkosmyrskyn, joka taisi kiusata suurinta osaa Suomea. Koska sokerihammasta kolotti, eikä kahvilaan lähtö myrskysäällä herättänyt suurta kiinnostusta, piti kahvila tuoda kotiin. Uusimmasta Pirkka-ruokaliitteestä kokeilin samantien kahta eri ohjetta, kokeiluun pääsivät kaurakeksit sekä mustikkapullat. Kaurakeksit on sellainen ihmelaji, joita en saa onnistumaan koskaan. En tiedä mikä menee pieleen, mutta rapeiden keksien sijaan lopputulos on aina sitkeää, tosin hyvänmakuista, keksiä. Pullaa en ole leiponut koskaan, joten pulla, jota ei tarvitse letitellä, oli varmasti ihan hyvä ensimmäinen kokeilu.

Hyvää oli, ja maistui lapsillekin! Ensi kerralla voisi kokeilla rahkapullaa, se kun on se toinen oma suosikkivalinta kahvilassakin.

Korujen teon lomassa mieli teki tehdä jotain pientä erilaista, ja pöllöfanina välityöksi valikoitui pöllöavaimenperä. Ilmainen englanninkielinen, kuvallinen ohje löytyy Ravelrysta. Nappien sijaan käytin silminä turvasilmiä, jotta avaimenperä olisi turvallinen esimerkiksi lapsen reppuun matkakaveriksi. Näitä valmistui itseasiassa muutamakin, mutta pöllöt lentelivät niin vikkelästi, että vain yksi jäi illan tunneiksi kuvaamista odottelemaan.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Puhelimen aarteita


Ostin hetki sitten uuden puhelimen ja vihdoin maltoin opetella myös kuvien siirron koneelle. Pienenä motivaattorina toimi täyttynyt muisti esikoisen lainattua puhelinta kuvaamiseen muutamana päivänä. Hetkessä lähes 20 kuvaa minun kuvaamana ja n. 340 esikoisen otoksia... Tämä kuva on kuitenkin miehen ottama ja ehdottomasti yksi lempireppukuvistani.

Lenkillä pitkästä, pitkästä aikaa esikoisen vauvarattailla, joista en ole malttanut vielä luopua. Jälleenmyyntiarvoa olen tutkaillut ja ei ole sellainen summa, että kannattaisi pikkuvikaisen rattaan myyntiä kiirehtiä. Jos kuopus vielä näissä ensi talvena päiväuniaan nukkuisi ja sitten rattaat uuteen kotiin.

Esikoisen fiilistellessä rattaissaan kuopus matkasi jälleen wompatissa, meidän tämän kesän luottoväline.

Koruja on nyt jo valmiina iso satsi, illalla hinnoittelin valmiiksi ja huomenna myyntipöytään odottelemaan lauantain avajaisia. Jännittää ihan hirmuisesti minkälaisen vastaanoton korut saavat!

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Myyjäisiin valmistautumassa!



Elämässä pitää olla unelmia ja tavoitteita, ja pienestä on kai hyvä aloittaa. Omien käsitöiden pienimuotoinen myynti jossain muodossa on tällä hetkellä unelma, jota kohti olen ottamassa ensimmäisen pienen askeleen lauantaina. Kylällämme aukeaa uusi kirppiskahvila, jonka avajaisiin varasin pöydän korujen myyntiä varten. Virkkuukoukku on suihkinut sunnuntai-aamusta saakka, jolloin avajaisista sain kuulla ja voin kertoa, että jännittää jo nyt aivan hirmuisesti! Voi kun nyt jostain saisi ison potkun itsevarmuutta ja ylpeyttä omista käsitöistä, face-to-face -myynti kun on tällaiselle perusluonteeltaan ujolle ihmiselle todella jännittävä paikka. Mutta sinne mennään, ja jos yöunet menee jännittäessä, niin ainakin koruja valmistuu yötä päivää!

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Kantaminen arjessa

Monesti kuulee puhuttavan, että lasten kantamiseen liinassa tai repussa liittyisi jotain ideologiaa tai se olisi vain hippihörhöjen viherpiipertäjien puuhaa. Meillä se on käytännön ratkaisu, jota ilman en olisi vauva-arjesta selvinnyt. Kuopus kulki ensimmäiset elinkuukautensa liinassa monta tuntia päivässä, osin omasta toiveestaan kun ei uni missään muualla tullut, mutta suurelta osin se oli ihan käytännön ratkaisu. Kun perheessä oli kaksi alle 1.5-vuotiasta, joista molemmilla suuri äidin tarve, ei ollut enää samalla lailla mahdollisuutta nukuttaa vauvaa sylissä kuin esikoisen vauva-aikana. Kantaminen on muuttunut lasten kasvaessa, mutta loppua ei ole näkyvissä. Meillä kantamisen ideologia taitaa olla vapaus liikkua ja touhuta lasten kanssa turvallisesti.

Kantaminen on vapautta leikata nurmikko kuopus selässä wompatissaan esikoisen pukatessa vieressä omaa leikkiruohonleikkuriaan.

Kantaminen on yhteisiä retkiä aina sinne, minne nenä näyttää välittämättä portaista, vaikeasta maastosta tai ahtaista oviaukoista.

 Kantaminen on ihania paljaita varpaita <3

Kantaminen on mahdollisuus esikoiselle turvallisiin vesileikkeihin ja äidille vapaat kädet vahtia vedessä leikkijää.

Kantaminen on eväsretki järven rannalla, eikä tummaa reppua tarvitse hiekalta varjella. Reppu kuuluu käyttöön, sinne missä muksutkin on!

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Pääkallo-mummon OHJE


Ohjetta pääkallo-mummoon on jo ehditty kysellä paljon, joten tässä se nyt tulee. Ohje on vain kirjallisena, koska hyvin aloittelevana virkkailijana en edes osaa tulkita kuvallisia ohjeita, saatika sitten tehdä... Tämänkin teko oli hyvin iso haaste, joten jos huomaat virheitä, niin ilmoitathan, jotta voin korjata ohjetta! Palasen suosio on yllättänyt minut täysin, se kun oli vain hetken mielijohde, jota oli pakko kokeilla. Kiitokset myös Novitalle pääkallo-mummon idean jakamisesta! Alkuperäinen pääkallohuivin ohje löytyy Camillan blogista ruotsinkielisenä, ja Silmukoita-blogista suomenkielisenä, joiden mukaan tämäkin pääkallo on tehty. Mummoneliö-ohjeita taitaa olla blogit ja netti pullollaan, alkuperäiseen verrattuna tämä palanen tehdään reunasta reunaan kun alkuperäinen tehdään ympyränä (tai siis neliönä...).

Aloitus 55 ketjusilmukkaa
1. kerros: neljänteen silmukkaan koukusta laskien pylväs ja 3 p seuraaviin ketjusilmukoihin, 2kjs ja hypätään kahden ketjusilmukan yli, *4 pylvästä, 2kjs, hypätään kahden edellisen alkukierroksen kjs:n yli* toistetaan 8 kertaa, 4p, 5 kjs kääntymiseen.

2. kerros:  *4 pylvästä edellisen kerroksen ketjusilmukkakaareen, 2 kjs* toistetaan kierroksen loppuun, 5kjs, ps, (käännä työ) 2 ks juuri tehdyn ketjusilmukkakaaren varteen (tällä tuetaan reunaa kiinteäksi), 3kjs seuraavalle kierrokselle siirtymiseen

3. kerros:  *4 pylvästä ketjusilmukkakaariin, 2kjs* toistetaan 8 kertaa, 4 p, 5kjs kääntymiseen

4. kerros: *4 pylvästä ketjusilmukkakaariin, 2kjs* toistetaan 8 kertaa, 5kjs, ps, (käännä työ) 2 ks juuri tehdyn ketjusilmukkakaaren varteen (tällä tuetaan reunaa kiinteäksi, 3kjs seuraavalle kierrokselle siirtymiseen

5. kerros (kallon teko alkaa):  *4 pylvästä ketjusilmukkakaariin, 2kjs* toistetaan 4 kertaa, 9kjs ja hypätään yhden silmukkakaaren yli, *4 pylvästä ketjusilmukkakaariin, 2kjs* toistetaan 4 kertaa, 5 kjs kerroksen vaihtoon

6. kerros: *4 pylvästä ketjusilmukkakaariin, 2kjs* toistetaan 3 kertaa , 6kjs, 4ks edellisen kierroksen pitkään pylväskaareen, 6 kjs, *4 pylvästä ketjusilmukkakaariin, 2kjs* toistetaan 3 kertaa, 5kjs, ps, (käännä työ) 2 ks juuri tehdyn ketjusilmukkakaaren varteen, 3kjs seuraavalle kierrokselle siirtymiseen

7. kerros (hampaat):  *4 pylvästä ketjusilmukkakaariin, 2kjs* toistetaan 3 kertaa, 6kjs, kiinteiden silmukoiden päälle p, kjs, p, kjs, p, kjs, p, 6kjs, *4 pylvästä ketjusilmukkakaariin, 2kjs* toistetaan 3 kertaa, 5kjs kääntymiseen

8. kerros: *4 pylvästä ketjusilmukkakaariin, 2kjs* toistetaan 2 kertaa, 8 kjs, 3 ks edellisen kierroksen 6 ketjusilmukan kaareen, ks edellisen kierroksen pylväisiin ja ketjusilmukoiden ympäri (yht. 7ks), 3ks, 8kjs, *4 pylvästä ketjusilmukkakaariin, 2kjs* toistetaan 2 kertaa, 5kjs, ps, (käännä työ) 2 ks juuri tehdyn ketjusilmukkakaaren varteen, 3kjs seuraavalle kierrokselle siirtymiseen

9/1 kerros (silmät):  *4 pylvästä ketjusilmukkakaariin, 2kjs* toistetaan 2 kertaa, 10kjs, 4ks alkaen edellisen kierroksen 13ks:n toisesta silmukasta, 4 kjs (muodostaa nenäaukon), jätetään väliin 3ks, 4ks, käännä työ
9/2: 10kjs, 1ks nenäaukon kaareen, 10kjs, käännä työ
9/3: silmukka vedetään läpi edellisen kerroksen ensimmäisen ks:n läpi virkkaamatta sitä. Molempiin 10kjs kaareen virkataan 11ks ja tehdään lopuksi ps edellisen kerroksen ks:n tyveen, *4 pylvästä ketjusilmukkakaariin, 2kjs* toistetaan 2 kertaa, 5kjs

10. kerros (kallon päälaen teko alkaa): 4 pylvästä ketjusilmukkakaareen, 12kjs, 16 ks aloittaen silmien 4:stä ks:sta, 12kjs, 4p, 5kjs (käännä työ), 2 ks ketjusilmukkakaareen, 3 kjs kääntymiseen.

11. kerros: 4 pylvästä ketjusilmukkakaareen, 2kjs, 4p edellisen kierroksen pitkään kjs-kaareen, 10kjs,
12 ks aloittaen edellisen kierroksen 3:sta ks:sta, 10kjs, 4p edellisen kierroksen pitkään kjs-kaareen, 2kjs, 4 pylvästä ketjusilmukkakaareen, 5kjs kääntymiseen.

12. kerros: 4 pylvästä ketjusilmukkakaareen, 2kjs, 4p edellisen kierroksen pitkään kjs-kaareen, 8kjs, 8 ks aloittaen edellisen kierroksen 3:sta ks:sta, 8kjs, 4p edellisen kierroksen pitkään kjs-kaareen, 2kjs, 4 pylvästä ketjusilmukkakaareen, 5kjs (käännä työ), 2 ks ketjusilmukkakaareen, 3 kjs kääntymiseen.

13. kerros: *4 pylvästä ketjusilmukkakaareen, 2kjs* toistetaan kaksi kertaa, 4p edellisen kierroksen pitkään kjs-kaareen, 6kjs, 6 ks aloittaen edellisen kierroksen 2:sta ks:sta, 6kjs, 4p edellisen kierroksen pitkään kjs-kaareen, 2kjs, 4 pylvästä ketjusilmukkakaareen, 2kjs, 4 p, 5 kjs kääntymiseen

14. kerros (kallon viimeinen kerros): *4 pylvästä ketjusilmukkakaareen, 2kjs* toistetaan 3kertaa, 4p edellisen kierroksen pitkään kjs-kaareen, 4kjs, 4ks aloittaen edellisen kierroksen 2:sta ks:sta, 4kjs, 4p edellisen kierroksen pitkään kjs-kaareen, *2kjs, 4 pylvästä ketjusilmukkakaareen* toistetaan kertaa, 5kjs (käännä työ), 2 ks ketjusilmukkakaareen, 3 kjs kääntymiseen

15. kerros:  *4 pylvästä ketjusilmukkakaareen, 2kjs* toistetaan 3kertaa, 4p edellisen kierroksen pitkään kjs-kaareen, 9kjs:lla mennään kallon yli, 4p edellisen kierroksen pitkään kjs-kaareen, *2kjs, 4 pylvästä ketjusilmukkakaareen* toistetaan 3 kertaa, 5kjs

16. kerros:  *4 pylvästä ketjusilmukkakaareen, 2kjs* toistetaan 3kertaa, edellisen kierroksen pitkään kjs-kaareen tehdään 4p, 2ks, 4p, *2kjs, 4 pylvästä ketjusilmukkakaareen* toistetaan 3 kertaa, 5kjs (käännä työ), 2 ks ketjusilmukkakaareen, 3 kjs kääntymiseen

17. kerros:  *4 pylvästä ketjusilmukkakaareen, 2kjs* toistetaan 8 kertaa, 4 p, 5kjs kääntymiseen

18. kerros: *4 pylvästä ketjusilmukkakaareen, 2kjs* toistetaan 7 kertaa, 4 p, 5kjs (käännä työ), 2 ks ketjusilmukkakaareen, 3 kjs kääntymiseen

19. kerros:  *4 pylvästä ketjusilmukkakaareen, 2kjs* toistetaan 8 kertaa, 4 p. Katkaise lanka ja päättele työ.

Palasen koko on minun käsialallani Novitan Helenillä koon 3.5 virkkuukoukkua käyttäen n. 22cm * 22cm.  Pala on minusta tosi kivan kokoinen, ja siitä olisi helppo tehdä esim. koristetyynyjä eikä palasia tarvitsisi tehdä kuin kahdeksan! Ehkä siinä olisikin kiva idea, jos lankaa jää peittoprojektista yli. Tavoitteena tehdä peitto n. 180cm*120cm ja lankaa varattuna 2kg. Minulla riitti yhdestä kerästä paria kerrosta vaille kahteen palaan lankaa ja yhdistämiseen sekä reunojen viimeistelyyn yritin myös laskea reilusti lankaa. 2 palaa tehtynä, aika monta vielä jäljellä mutta niin on vielä projektiaikaakin!

Minusta olisi ihanaa nähdä, jos joku innostuu ideallani jotain tekemään, joten jaathan virkkauksesi myös minulle nähtäväksi tänne!

torstai 24. heinäkuuta 2014

Maailmaa lapsen silmin

Olen itse ahkera kuvailija, mutta nyt olen saanut kameran käyttöön kilpailijan. Esikoinen innostui aamulla kuvailemaan hyvin ahkerasti ja olin todella yllättynyt kuvista niitä koneelta katsellessani. Olihan siellä lukemattomia kuvia, joissa sormi on linssin edessä, mutta myös todella kivoja löytyi paljon. Oli hauska seurata hänen kulkemistaan pihalla, selkeästi haki omasta mielestään mielenkiintoisia kuvauskohteita. Tältä siis näyttää meidän piha esikoisen silmin, ikää 2v 5kk.










keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Tilkku päivässä, peitto vuodessa

Osallistun fb:ssa olevaan kivaan projektiin "Tilkku päivässä, peitto vuodessa", mutta sopivaa tilkkua ei vain tunnu löytyvän. Lankavalinta on edullisuutensa vuoksi Novitan Helen (löydetty tarjoushintaisena Haaparannan Rustasta 10 kerää/100kr eli vajaat 11€) ja väreiksi tulossa klassisia mustaa, valkeaa ja harmaata. Yksi vaihtoehto oli perinteinen mummonneliö, mutta tiedän, että tuskastuisin lukuisiin langanvaihtoihin ja yksivärinen mummonneliö ei ole niin kaunis. Eilen lapsia nukuttaessa mietiskelin jälleen sopivia vaihtoehtoja pinterestiä ym. hyödyksi käyttäen, mutta mikään ei tuntunut omalle. Samalla mietiskelin kesken olevaa ihanaa uusinta pääkallohuivia, ja siitä se idea sitten tuli: Pääkallo-mummo! Ja tältä se sitten muutaman tunnin päästä näytti:

Muutamia pieniä fiksauksia ohje vielä kaipaa, mutta lopputulokseen olen todella tyytyväinen. Kokoa palalla on n. 22*22cm ja pikaisesti laskettuna tarvitsen n. 50 palasta kivankokoiseen torkkupeittoon. Yksi pala viikossa siis riittäisi projektin loppuunsaattamiseen, joten tilkkuvalinta tehty!

Muoks. Ohje löytyy nyt täältä!

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Blogiarvonta-vinkki



Hymyhiekan hyppyvarpaat -blogissa on meneillään blogin 1v. -synttäriarvonta, jossa voittona on Suvin tekemä todella kiva laukku tai minun tekemäni koru. Vaihtoehtona on joko beige-valkoinen tai musta koru, voittaja saa valita mieleisensä. Turvallisia lasten suuhun ja pienten sormien tutkittavaksi, mutta kauniita käytettäväksi myös aikuisempaan menoon. Osallistumisaikaa on 31.7 saakka, joten kipinkapin arvontaan osallistumaan :)


sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Jotain vanhaa, ja jotain uutta


Näyttääkö tutulle? Siinähän se taas on, vanha tuttu pääkallohuivi mutta tällä kertaa Novitan Bambu-langasta, jota hamstrasin alekoreista. Kannatti muuten hamstrata, enää sitä ei ollut kerääkään jäljellä kun kaupassa käytiin. Kivaa virkattavaa, pehmoista eikä lähde langat erottumaan helposti.

Ja sitten sitä uutta... Anoppi soitti kauppareissulta löytäneensä minulle sopivaa Bambu-lankaa ja meni kyllä niin nappiin väri! En ymmärrä miten mulla on mennyt tämä väri aivan ohi, vaikka olen jokusenkin hetken noilla lankahyllyillä viettänyt. Tästä voisi tehdä jonkun herkemmän pitsihuivin, kunhan pääkallo on valmiina.

Olen useammassa blogissa lukenut, että Hemtex myy myös jonkun verran lankoja mutten ole itse niitä koskaan kokeillut. Haaparannan reissulla löysin noita ihania punaisia alekorista, hintaa hieman reilu 1€ puuvillalangalla ja koriinhan ne napsahti mukaan. Oli sitten tietenkin pakko käydä kurkkaamassa myös lähi-Hemtex ja sieltä löytyi mukaan tummansiniset kerät. Vielä en ole ehtinyt kokeilla, mutta näistä kahdeksasta kerästä tulisi jo vaikka mitä!

Käytiin lasten kanssa aamulla kahden tunnin kävelyreissu, muutama leikkikenttä kierrettiin ja kaikki kivet ihmeteltiin parhaat mukaan napaten. Siihen tukeva lounas ja molemmat nukkuvat päiväuniaan tyytyväisinä tällä hetkellä. Koruja on muutama tilauksessa, joten helmipussit esille ja töihin!

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Pulu-unia ja korukokeilua

Minulla oli tämä Didymoksen Pfau Burgundy-liina viime kesänä, kun kuopus oli aivan pieni vielä ja se oli ehdoton kesän lemppari! Liina oli niin ihana, että minulla oli tämä jopa kahdessa eri värissä, punaisena ja petroolina. Kun näin liinan myynnissä muutama viikko sitten hyvin edullisesti kantovälinekirpparilla, oli se "pakko" saada vielä kokeiluun isomman kannettavan kanssa. Ja ihana se on edelleen, niin mukava, tukeva ja pehmeä! Olen miettinyt, että olisi kiva, jos pinosta löytyisi hyvä liina kantovälineopastuksille ja minusta tuntuu, että se voisi olla nyt tässä...
 
 Toimii edelleen, kietaisuristiin nukuttaminen edessä kannettavan ollessa 1v 3kk.


Tumma vaatetus kaipasi kipeästi vaaleaa korua, joten pikaisesti tehtynä lasten päiväuniaikaan itselle koru perhosen kera. Tästä taitaa tulla kesän suosikkikoru!


tiistai 15. heinäkuuta 2014

Virkattu lasten koru


Ensimmäinen lapselle tekemäni koru, tämä lähti tilauksesta suloiselle helmiä rakastavalle pikkuneidille. Halusin koruun jotain kivaa pientä extraa, ja virkkasin pienen perhosen koristeeksi. Minusta tästä tuli aika suloinen, toivottavasti on myös käyttäjälleen mieluinen!



maanantai 14. heinäkuuta 2014

Pääkallohuivi virkaten


Montaa huivia olen katsellut "voi kun minäkin osaisin"-katseella mutta tämän nähtyäni otin haasteen vastaan ja yritin. Ja siinä se nyt on, valmiina! Harmikseni lanka loppui kesken vain muutamaa kerrosta vaille valmiina ja lanka on vuosi sitten ostettua, joten samaa värierää olisi mahdoton saada. Siispä hieman erilainen lopetus mutta yritän lohduttaa itseäni, että eihän se käytössä näy.

Hieman vinoon kuvaan aseteltu, mutta tässä näkyy aika hyvin todellinen väri ja huivin lopullinen koko. Ja myös se erilainen lopetus eli yläreunassa pylväsrivin sijaan hieman kevyempi lopetus.


Kuvattuna +35 asteen helteisellä terassilla, ei ole huiville vielä tarvetta! Lankana on ihana Menitan Silk Dream, jossa 70% merinovillaa ja 30% silkkiä. Toimii loistavasti myös lasten villasukissa ja norjalaismyssyissä, kokeiltu on ja kestää myös käyttöä sekä pesua.

Helppolukuinen ja runsaskuvainen ohje löytyy täältä

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Kirppislöytö ja helteessä virkattua

Päivän paras kirppislöytö, muutamalla eurolla "pissikuulia", marmorikuulia (vai miksi näitä nyt ikinä kutsutaankaan...) kiviä rakastavalle esikoiselle. Hän oli aivan innoissaan pesemässä kuulia ja yhtään hän ei niistä voinut muille jakaa. Nämä ovatkin hänen aivan omia aarteitaan, joita EI kerrankin saa jakaa pikkuveljen kanssa nielemisvaaran vuoksi.


Esikoisen leikkiessä kuulillaan pikkuveli nukkua posotti vielä päiväuniaan varjossa hyttysverkon alla. Kesähelteet eivät ole hidastaneet ulkona nukkumista, vaan unet maistuvat edelleen kestäen n. pari tuntia. 

 Vaunuissa oleva lämpömittari kertoo karua kieltään lämmöstä, kuuma on!

Ja tässä se eilen mainitsemani tekeillä oleva huivi, eli pääkallohuivi, jonka ohje löytyy Silmukoita-blogista. Kun jyvälle pääsi niin nyt työ valmistuukin jo ihan eri vauhdilla kuin alussa. Todella kiva tehdä ja mikä parasta, ihan uudenlainen haaste tällaiselle aloittelevalle virkkaajalla. Lankana silkkimerinoa, joka on aivan ihanan pehmoista ja käyttöä kestävää lankaa. Esikoisella on langasta todella paljon käytetyt villasukat ja vain pientä nyppyä on niihin tullut. Harmikseni kyseistä lankaa ei enää Oulusta saa, mutta kiitokset esikoisen kummisedälle, joka lankaa on käynyt minulle hakemassa ja nähnyt vaivan lähettää langat. Josta tulikin mieleeni, että jokohan pitäisi alkaa varautua talveen myös tämän langan varastotäydennyksen osalta...


torstai 10. heinäkuuta 2014

Novitahamsteri


Minä en hirveästi Novitan lankoja käytä, 7 veljestä villasukkina kutittaa aivan liikaa ja valitsen mielelläni merinovillaiset vaihtoehdot. Muutamia suosikkeja minulla kuitenkin on ollut ja kauhistuin kun kuulin muutama päivä sitten, että juuri suosikkini ollaan poistamassa valikoimasta. Soitto anopille, joka sattui olemaan juuri kauppareissulla  ja hän onnistui muutaman kerän löytämään, mutta ne tärkeimmät olivat jo loppuneet. Siispä pikapikaa esikoinen mukaan äidin kanssa laatuaikaa viettämään ja suunta kohti Prismaa, jossa tiesin olevan alueen laajimman valikoiman. Tässä koko porukka yhdessä kasassa ja käyttökohteetkin on jo mietittynä. Mustasta hangosta teen itselleni  repun, värikkäät miamit muuttuvat Heidi Bearsin ohjeilla eläimiksi (yksi jo kesken, johon piti siis saada lisää lankaa) ja bambusta tulee ainakin kesähuivia itselle.

Yksi huivi onkin jo kesken, siitä lisää huomenna!

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Wompat ainolanpuistossa

Yleensä kun liikumme lasten kanssa kotipihan ulkopuolelle retkeilemään, on mukana molemmille omat Wompat-reput. Esikoinen jaksaa jo aika hyvin kävellä, mutta kuopus matkaa repussaan. Näin pääsemme liikkumaan vapaammin kuin vaunujen kanssa, moni paikka olisi jäänyt käymättä ilman reppua! Ja jos esikoinen väsähtää, saa hänet nopeasti reppukyytiin lepäämään.

When we go out for a walk with the kids, we always have a Wompat-carrier for both kids with us. This way we can go freely without thinking where can we go because of the stroller. Our firstborn can walk really long walks, but if he get's tired, it is fast to take him to wompat for a little rest.

Kuopuksella 1v 2kk näissä kuvissa on välikokoinen reppu, mikä on suositeltu 1-3 vuotiaalle, vaatekokoa 86-92 -käyttävälle.  Hän tykkää pitää käsiään repun ulkopuolella, joten isompaa reppua ei hänelle voisi miettiä. Monesti kuulee mietittävän, että kannattaako vauvakokoisen jälkeen hankkia suoraan taaperokokoinen, mutta ainakin itse suosittelen välikokoista. Käyttöaika on varmasti riittävän pitkä ja mikä tärkeintä, reppu varmasti myös mukavampi käyttää. Wompatit olen hankkinut suoraan Liinalapselta omista kankaista.

Our youngest 1 year and 2 months old have in these pictures medium size- wompat which is recommended for 1-3 years old using a clothing size 86-92. He likes to have hands over the panel, so a bigger size wouldn't be an option for him. I recommend highly not to skip size directly from baby to toddler, if you are considering the right size for your little toddler. I have bought my Wompats direct from Wearababy using my own fabrics.


Sorsia kurkkimassa, olkapään yli näkee hyvin kun reppu on säädetty minimisäädöille. Minulla on molemmissa repuissa lisänä ylimääräiset säädettävät hihnat paneelin yläosassa, joilla varsinkin pienikokoinen kantaja saa repun tarpeeksi kireälle ja ne myös auttavat, jos haluat kantaa mahdollisimman ylhäällä. Näin reppu sopii myös niin pieni- kuin isompikokoiselle kantajalle, joten varmasti myös jälleenmyynti on helpompaa kun aika tulee luopua repusta.

He can easily see over my shoulder when the straps are all tighten. I have in my wompat's adjustable poly straps which are good if you are very little or if you like to carry really high on your back. This way the carrier also fits all sized parents and I think this will also help when you are selling your carrier. 

Koska tykkään kantaa korkealla, kiinnitän vyötäröremmin heti rintojen alapuolelle. Wompat on todella mukava kantajalle, ja sitä on helppo säätää kunhan remmien alkujäykkyys häviää.

Because I like to have baby high in my back, I have the waist band right under my breasts. Wompat is a really comfortable carrier and it is easy to adjust when the first stiffness of the straps is gone. 

Leikkipuiston sijaan linnut kiinnostivat odotetusti enemmän molempia lapsia ja nämä olivatkin tosi kesyjä tullen todella lähelle.

Our kids love birds so instead of the playground, we went looking for the really tame ducks. 

Kun matka ei jatku, voi vähän puraista paidan niskasta lisää vauhtia!

When it get's too boring, you can always have a little bite on mommys shirt if it would help to hurry up the stoppened walker.

Kun vauva ei ole perinteisesti ilman kantovälinettä lonkalla sylikannossa vaan repussa, jää kädet vapaaksi auttaa esikoista kiikkumaan sillan kaiteelle.

When hands free from the baby, I could help the other to climb to the handrailing of the bridge.

Ainolanpuisto on ehdottomasti kesän kivoimpia vierailupaikkoja, siellä voisi viettää vaikka koko päivän!

Ainolanpuisto is one of the nicest places to visit in the summer, we could spend the hole day here!

Postaus toteutettu yhteistyössä Liinalapsen kanssa

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Makuuhuone kesäkuntoon


Koska eilen emme päässeet ulos, oli sisäpäivä hyvä kuluttaa siivoamiseen ja samalla makuuhuone sai kokea pienen kesämuodonmuutoksen. Hyllykin saatiin vihdoin seinään kun pinnasängyn siirryttyä toiseen huoneeseen saimme sängyn oikeaan kohtaan. Sängynpeitto on monta vuotta vanha ja kulkenut muutosta toiseen mukana mutta käytössä se ei ole ollut moneen vuoteen. Nyt kuitenkin kaipasin jotain piristystä huoneeseen ja kaivoin peiton kätköistään esille. Ihan hauska, vaikka hieman rauhallisempi peittokaan ei olisi ollut pahitteeksi.

Kuopuksen sisustustarra siirrettiin jatkamaan paikkaansa pinnasängyn vieressä ja tilalle laitoin jo talvella hankitun tarran, jolle en aiemmin ole keksinyt paikkaa. Kunhan saan teetettyä lasten kuvia, niin tähän seinälle olisi suunnitteilla laittaa mm. hääkuva ja lapsista otettuja lempikuvia. Läpikäytäviä kuvia on tuhansia, joten projekti on odotellut aloitustaan jo pienen hetken...

Hyllyn päällä lempiesineitä, turvallisella korkeudella pieniltä vikkeliltä sormilta.