keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Käsityöblogit- Joulukalenteri, 2. luukku

Käsityöblogit-ryhmä Facebookissa on yksi suosikeistani, josta joka päivä löytää ihania postauksia, uusia ideoita ja taitavia tekijöitä niiden takana. Jo toista vuotta peräkkäin ryhmässä järjestetään joulukalenteri ja kunniakseni sain 2. joulukuuta omaksi päiväkseni. Ennen joulua varmasti suurin osa kädentaitajista virkkaa, neuloo tai askartelee lahjoja pukinkonttiin urakalla ja niinpä päätinkin omassa kalenteriluukussani jakaa tekemiäni ohjeita. Ehkä näistä joku voisi löytää vielä niitä puuttuvia ideoita. Valitsin neljä hyvin erilaista ohjetta ja tässä ne ovat:

Ensimmäisenä suloiset ja herkät Cupcake-puput, jotka vilahtivat myös elokuun Avotakassa.

Toinen ohje on virkatuilla palloille, joista valmistuu niin kaulakorut kuin palloketju koristeeksi!

Pääkallo-mummo on se perheen musta lammas, erään illan hetken mielijohde, jolla tarkoitus oli osallistua Tilkku päivässä, peitto vuodessa-projektiin. Ehkä pääkallot ei kuitenkaan ollut se minun juttu, mutta moni on ohjetta sen teon jälkeen selannut. Nopea virkkaaja tekee vielä peiton jouluksi, muita kivoja ideoita voisi olla esim. tuubihuivi tai tyynynpäällinen.

Ja meille, joiden joululahjaurakointi on siinä vaiheessa, että mitä nopeampaa valmista, sen parempi, suosittelen ehdottomasti tiskiliinoja. Illassa valmistuu useampi ja pukinkontti saa kaunista, sekä käytännöllistä täytettä.

Joulukalenterin avasi eilen taitava Annukan aurinkoiset kauniilla origameilla.  Huomenna vuorossa on puolestaan VillaNanna, jonka taitoa tehdä vanhasta uutta ei voi kuin ihailla! Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä hän on keksinyt..

6 kommenttia:

  1. Ihania töitä ja valtavan taitavaa. Minulla kun tuo koukku ei pysy hyppysissä. Juuri ja juuri osaan jotain pientä tehdä. Yritystä toki on ollut mutta siihen jää :) Kauniita, todella kauniita :)

    VastaaPoista
  2. Virkaten saa niin paljon kaikkee kivaa, mitä vaan. Mä olen opetellut tässä parin viime vuoden ajan tuota taitoa ja nyt se alkaa jo sujua. Ei tosin ihan ohuella langalla.

    VastaaPoista
  3. Kivoja ideoita! Kauniita nuo tiskirätit!

    VastaaPoista
  4. Niin kauniita nämä sinun työt. Kiitos osallistumisesta kalenteriin <3

    VastaaPoista
  5. Ihania lahjaideoita! Nuo korusi on kyllä niin kauniita ♥

    VastaaPoista