lauantai 18. heinäkuuta 2015

Virkattu ballerina hiiri vaaleanpunaisena

Facebookissa blogia seuraavat saivatkin jo alkuillasta pienen vihjeen siitä, mitä tämän illan postauksessa näkyy. Kyseessähän on nyt se alkuperäinen tilattu virkattu ballerina hiiri, johon lisää lankaa odotellessa tein testiversion toisesta langasta. Täytyy kyllä heti myöntää, että vaikka virkkaaminen yleensä onkin rentouttavaa, niin tämän hiiren tekeminen ei sitä todellakaan ollut. Vika oli niinkin selkeä kuin lankavalinta, josta en voi syyttää kuin itseäni tätä tilaajalle ehdottaessani. Varsinkin harmaa lanka halkeili pahasti jo ensimmäistä osaa eli päätä tehdessä ja hännän tekemiseen käytin melkein kaksi tuntia! Mutta onneksi lopputulos on kaiken sen purkamisen, nypertämisen ja kiroamisenkin arvoinen, sillä tästä tuli kyllä aivan ihana! Sen kuitenkin lupaan, että ainutkertainen, sillä ihan helpolla en samalla langalla tätä tekemään lähde.

Lankana hiiressä on Drops Muskat, joka on merseroitua puuvillaa. Lankahan tosiaan loppui kesken jalkoja tehdessäni, sillä ajattelemani määrä ei riittänytkään harmaiden osien tekoon. Kiitokset tässä kohtaa Liljan lankakaupalle, josta onnistuin saamaat viimeiset kerät harmaata ja ihanaa asiakaspalvelua jälleen kerran. Jämäkän materiaalin ansiosta hiiren yksityiskohdat erottuvat hyvin ja hiiri on hyvin tukeva.  Korkeutta hiirellä on korvankärjistä jalkapohjiin 33cm, eli on saman kokoinen kuin ensimmäinenkin tekemäni.

 Rusetista tein hieman suuremman ja edelleen alkuperäisestä ohjeesta poiketen omalla ohjeellani.




Hiiren ohjeen tekijänä on Lilleliis, jolla on kyllä toinen toistaan söpömpiä amigurumi-ohjeita sivuillaan. Tämän ballerina-hiiren ohjeen löydät täältä ja suosittelen ohjetta jo hieman virkanneille ja amigurumeja tehneille. Vaikka ohjeet ovatkin selkeät, on aiemmasta kokemuksesta varmasti hyötyä.

Pakko myöntää, tätä hiirtä tulee kyllä ikävä <3 Liljan lankakaupan tilauksessa tuli onneksi myös omaan hiireeni langat, saa nähdä mitä tästä tulee Dropsin Paris-langasta tehtynä...

10 kommenttia:

  1. Hei! "Eksyin" blogiisi ja ihastuin heti :) Aivan ihania töitä sulla täällä... Tää hiirulainenkin - IHANA! Jään mielenkiinnolla seuraamaan, mitä kaikkea kivaa tänne ilmestyykään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sirpa ja tervetuloa seuraamaan! Ja kiitos, tämä hiiri on kyllä valloittava, josta kaikki kunnia ohjeen tekijälle :)

      Poista
  2. Voi Heidi kun ovat ihania.Tekisitö mullekkin marraskuuhun mennessä kaksi???

    VastaaPoista
  3. Tää on niin ihana! Voi että. Tekis mieli kokeilla, mut en tiedä riittääkö taidot...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämänhän voi ottaa myös haasteena, valmiiksi saatuaan osaa jo paljon enemmän kuin aloittaessa :)

      Poista
  4. Suloinen on ballerina. Siist kädenjälki sinulla. Itse en ole vielä amigurumeja virkannut, mutta mielenkiinto alkaa kasvamaan. Virkkausterkuin Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta, oma kädenjälki on kyllä kehittynyt paljon viimeisen vuoden aikana ja mihin se vielä yltääkään tässä harjoitellessa :) Kannattaa kyllä kokeilla, mutta varo, näihin jää koukkuun!

      Poista
  5. Heippa, ihania töitä! Miten näitä kaikkia ihanuuksia voisi tilata sulta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Tilaukset sähköpostilla minttuliinidesign@gmail.com :)

      Poista