maanantai 20. heinäkuuta 2015

Pientä ja suurta, sekä kurkistus marsuelämään

Yksinkertaisia ja upean moninaisia, kaikenlaisia koruja on tullut viime aikoina tehtyä. Minusta on ihanaa kun ehdotetaan uusia korumalleja ja haastetaan tekemään jotain erilaista. Mahdollisuuksien mukaan niitä sitten pyrin toteuttamaan ja osa on päässyt ihan pysyvään mallivalikoimaan.

Nämä upeat korut olivat todella kivoja tehdä ja tykkään väriyhdistelmistä, joita tilaaja näihin pyysi. Kun suurin osa haluaa neutraaleja, yksinkertaisia malleja niin nämä ovat sitten sieltä toisesta ääripäästä. Puurengaskoruun päätyi viimeinen vanhaa isoa mallia oleva rengas, jota olin itselleni säästellyt sitä kuitenkaan käyttämättä. Tähän se sopii upeasti, joten onneksi se vielä jäjellä oli.



Voisi melkein epäillä, että koru olisi itselleni tekemä, mutta tilaustyö tämäkin. Väreinä vaalea lila, vaalea harmaa, valkoinen, vaaleanpunainen ja pinkki, ihanat kevään herkkuvärit!

Toiveena tähän kolmen helmen koruun oli oranssin ja keltaisen sävyjä ja koska niitä sävyjä sopivasti kolme löytyy, pääsivät ne kaikki mukaan. Kuva ei tee korulle kyllä oikeutta, tämä kuuluisi kuvata auringonpaisteessa hymy huulilla.

Ihanan aurinkoinen päivä takana, eikä tunnu yhtään maanantailta. Marsuherramme on kotiutunut hyvin ja tänään huomasin, että on oppinut tunnistamaan jo yhden sanankin eli "syömään". Oma aamupalani sai odottaa kun häkistä alkoi kuului hirveä kuikutus, että sielläkin olisi nälkäisiä lapsia! Sama reaktio kun puhuin viereisessä huoneessa lapsille iltapalalle lähdöstä, selkeästi kuuntelee meidän touhuja tarkkaavaisesti. Ihana heppu, saa nähdä miten innostuu kunhan saadaan kaverikin kotiin.

3 kommenttia: