sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Virkattu mandala-matto

Aiemmin jo mainitsin, että nuken koppaan materiaaleja Paapolta tilatessani tilasin myös turkoosia Esteri-kudetta omaan käyttöön. Muutaman lyhyen illan työnä siitä valmistui matto pikkuvessaan mandalan ohjeella, jonka löysin jälleen pinterestin kautta. Mandalat on seuraava hurahdukseni kun hetki aikaa taas löytyy omille projekteille, niin koukuttavaa tämä oli myös yksivärisenä. Ohjeita löytyi todella helposti, tosin pelkät kuvalliset tuntuivat vielä liian haastaville mutta kai senkin oppisi.

Olen odotellut aurinkoista päivää kuvatakseni maton oikealla paikallaan, mutta lopulta päädyin kuitenkin kuvaamaan maton kivemmassa ympäristössä ulkona. Tänään onkin ollut kaunis ilma eilisen myrskyn jälkeen ja juuri sopiva hehkuvan maton kuvaamiseen.


Kudetta jäi tästäkin hieman yli, joten saan tehtyä vessaan vielä pienen korin. Tilatessani kudetta toivoin sen taittavan hieman edes minttuun, mutta selkeä turkoosihan tämä on. Mutta vaihtelu virkistää ja sininenhän tämä ei onneksi missään nimessä ole ;)

4 kommenttia:

  1. Aivan ihana ♥ mahtava idea käyttää mandalan ohjetta mattoon. Mulla on kans kassillinen kudetta ja pitäisi tehdä niistä matto, mutta ku en ole osannut päättää millaisen tekisin =) taidan kans kokeilla tuota. Kuinka iso tuosta matosta tuli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Matto on halkaisijaltaan 57cm mutta valitsinkin tarkoituksella pienen mandalan ettei matosta tulisi liian suuri pikkuruiseen lattiatilaan.

      Poista
  2. Ihanalta näyttää tämäkin matto! Milloinhan sitä taas itse innostuu virkkaamaan...?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä lomalla, tai viimeistään syksyllä kun illat taas pimenee pikku hiljaa...? :)

      Poista