keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Unipuput matkalla Käsityökortteliin

Niina taisi toivoa lisää unipupuja ja heitä on nyt valmistunut. Olen vasta liittynyt Suomen käsityöyrittäjiin ja olen mukana myös Oulun Käsityökorttelissa 5-6. kesäkuuta, jonne myös nämä valloittavat hahmot matkaavat. Kuinka vaikeaa onkaan valita niistä miljoonasta ideasta, että mitä lähtee kokeilemaan ja millaisella tuotemäärällä. Määrän sijaan päätin heti alussa panostaa laatuun, näin pysyy myös stressin määrä kurissa. Unipuput olivat selvä valinta, sillä niihin ihastuttiin hieman erillä mallilla jo joulumessuilla.

Nuppu Home julkaisi vasta hyvän postauksen käsitöiden yksilöllisyydestä ja en voinut olla muistelematta postausta näitä kootessani. Luulin tekeväni kolme samanlaista pupua mutta kuinkas kävikään. Keltainen on valmistunut aiemmin ja sen olen kai virkannut kokoa pienemmällä koukulla kuin pinkin ja mintun. Kaksi jälkimmäistä on tehty juuri samalla ohjeella ja koukulla, eivätkä ne silti ole toistensa kopioita. Onko tämä sitten huono vai hyvä asia, vai juuri sitä käsitöiden yksilöllisyyttä?




Pupujen kaveriksi valmistui pieni mutta isokorvainen neiti. Onko hän sitten kissa, koira vai jotain ihan muuta, sen saa mielikuvitus kertoa.


Tällaisiin tapahtumiin valmistautumisessa on kyllä ihan oma fiiliksensä, yhtä aikaa ihana ja kauhunsekainen. Voin jo tuntea sen kutinan vatsanpohjassa mikä on ensimmäisen myyntipäivän aamuna... Onneksi olen tutustunut ihanaan yrittäjään, jota ilman en varmasti olisi nyt tässä valmistautumassa. Vertaistuki on paras tuki, vaikka toki ilman oman perheen apua tämä olisi paljon hankalampaa, mahdotontakin. Kiitokset siis tukijoukoille, teille kaikille!

2 kommenttia:

  1. Just näitä pupuja tarkoitin! Ihania. Saako näitä tilattua nettikaupastasi?
    -Niina H-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa tilata ja omilla toiveilla toki myös, laita vain minulle sähköpostia minttuliinidesign@gmail.com :)

      Poista