perjantai 29. tammikuuta 2016

Pikkujoulut suunnitteilla

Kävimme lokakuussa Sisustus- ja lifestyleblogit Pohjois-Pohjanmaan bloggaajien kanssa tutustumassa Ouluun avattuun Lapland Hotelliin. Mielettömän upea hotelli, johon on saatu luotua lapin tunnelmaa tyylikkäällä tavalla. Saadessamme kuulla, että saamme hotelliin yhden yön majoituksen, tiesin heti että täällä viettäisimme miehen kanssa pikkujouluja vuodenvaihteen jälkeen. Kiitoksena ja anteeksipyyntönä virkkauksen täyttämästä syksystä...



Vierailumme alkoi ravintolan puolella ja saimme maistaa hotellin keittiön tarjontaa. Olen vähän ennakkoluuloinen uusia ruokalajeja kohtaan ja täytyy myöntää, että ensin kyllä vähän jännitti lähteä maistamaan ihan uusia makuja. Olen juuri niitä ihmisiä, jotka valitsevat aina ravintolasta saman hyväksi todetun ruoka-annoksen. Onneksi nyt uskalsin lähteä maistelemaan sillä löysin selkeitä suosikkeja myös uusista ruoka-aineista.

Suolaisissa ruoka-annoksissa oli mm. poroa ja siikaa. Keskellä oleva siika oli monen suosikki ja niin myös minun, ihan mielettömän hyvää!


 Suussasulavaa suklaakakkua, jota olisi voinut syödä paljon isommankin kipon.


 Näkymää aulatilasta, johon syksyinen vesisade toi oman hämyisen tunnelmansa.

Upea vanha viinikellari löytyi Ynninkulman puolelta, täällä olisi mahtavaa istua iltaa hyvien ystävien kanssa.

Odotan jo kovasti vierailuamme hotellissa, ja toki myös sitä hotellin aamupalaa... Pieni loma arkeen omassa kotikaupungissa, aikaa ei kulu matkustamiseen ja pitkät yöunet, ei kuulosta yhtään pahalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti