Viimeisen parin vuoden aikana on käsityöharrastukseni kasvanut suuresti ja sitä myöten on tullut toki myös paljon kaikenlaista siihen liittyvää materiaalia. Lankaa, kuteita, kankaita, koukkuja, lukkoja, solkia, lista on pitkä. Ensin materiaaleille hankittiin valkoinen kaappi, joka onkin syönyt sisäänsä suuren määrän sitä kaikkea muuta, mutta ei lankaa. Kaapin sisältö on järjestetty pieniin säilytysrasioihin ja olen jopa laittanut lappuja rasioihin kertomaan sisällöstä, jotta kaappi oikeasti pysyisi järjestyksessä. Sieltä on nyt helppo napata tarvitsemansa tavarat nopeasti, eivätkä ne ole sekalaisena pussikasana työhuoneen virkaa toimittavan välitilan suurella pöydällä. Syö muuten paljon tavaraa se pöytä, oikea murheenkryyni...
Halusin kuitenkin myös langat ja erityisesti matonkuteet siististi yhteen paikkaan, sillä tähän asti erinäisiä säkkejä on pyörinyt pöytien alla, vaatehuoneessa, olohuoneen tv-tasolla sekä puuarkussa ja oikeastaan kaikkialla, missä vain on ollut kudekerän mentävä paikka. Ei aina kovin kaunista, järkevää tai siivoukselle helppoa. Niinpä mummolalomalla suuntasimme Ikeaan suunnitelmana ostaa 8-lokeroinen iso hylly valkoisena irtolaatikoilla, jotta ulkoasu pysyisi siistinä, lankoja olisi helppo laatikoissa kantaa esim. sohvalle oikeaa värivalintaa miettiessä ja kaiken tilan saisi hyödynnettyä. Mutta siellähän tulikin vastaan ihana vaaleanpunainen neljäosainen versio, ja alelappu kyljessä! Ruusunpunaiset silmäni loistivat innosta, valinta oli tehty. Pieni neuvottelu sen perheen toisen osapuolen kanssa ja kun säästöä alkuperäiseen tuli lähes puolet, oli valttikortti minulla. Pikkuruisesta seinästä on nyt todellakin kaikki tila otettu irti, mutta onhan tuo hylly nyt kyllä aika söpö.
Laatikoihin sukelsi mm. sukkalangat, joita ei selvästi kestä ostaa yhtään lisää ennen kuin on muutamat tikuteltu. Tai ainahan voi tiivistää, mutta sitä keinoa ei lankalaihislainen saisi ottaa käyttöön.
Minulla on aika iso kokoelma Riihimäen vanhoja lasipurkkeja, jotka ovat olleet jo harmittavan pitkään kaapissa etsimässä uutta paikkaansa. Nyt ne pääsivät kahdelle avohyllylle esille, ja söivät sisäänsä niin jämälankakeriä korulankaa kuin aarteeni, Louhittaren luolan sukka- ja huivilangat. Louhittarille löytyi vielä kannellinen purkki, joten ne ovat siellä hyvässä suojassa pölyltä ja muilta vaaratekijöiltä.
Eihän tuo kaappi oikeasti kaikkia lankojani tallettanut, mutta loput mahtuivat niille varattuihin isoihin muovilaatikoihin vaatehuoneeseen. Muu talo on nyt lankavapaa, ainakin melkein, tai ainakin päivisin.
Onpa näppärä lankakaappi. Tosi hyvässä järjestyksessä Langat pidettyä. Tuollaiselle olisi käyttöä kyllä meikäläiselläkin.
VastaaPoistaVielä kun tähän mahtuisi kaikki mutta siihen en taida koskaan päästä ;)
PoistaPysyy kivasti piilossa kaikki langat tuossa. Minä tarvisin ehdottomasti samanlaisen. :)
VastaaPoistaVoi kun ne kaikki tähän mahtuisikin ;) Mutta ainakin tämä selkeytti paljon järjestystä.
PoistaVoi kuola! Aivan mielettömän ihana tuo Louhitar-purkki!
VastaaPoistaKesäsukat suunnitelmissa pinkistä ihanasta, ehkä sitten kesällä :)
PoistaKiva idea tuo lankakaappi. Olen ekaa kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksi. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujalle,
VastaaPoistaKiva kun tulit ja liityit :) Tulen vastavierailulle ehdottomasti.
Poista