Ballerinahiirien jälkeen on kiva tehdä välillä jotain ihan muuta ja tiskiliinat onkin kiva välityö. Muokkasin vähän aiempaa mallia ilmavammaksi ja kevyemmäksi, ja liina on nyt hivenen suurempi. Mallissa on jotain samaa kuin juhannusruusussa, jota myös katselin "sillä silmällä" sen mattona keikkuessa meidän keinutuolin alla. Näiden kanssa lähdin ihan hifistelylinjalle ja pingotin kaikki huolellisesti ennen kuvaamista. Vaikka tämä työ meneekin melkein hukkaan ensimmäisessä pesussa, on se kuitenkin vaivan arvoinen kun liinaa katsoo näin uutena. Pitääkin ottaa seuraavia tehdessä kuva vertailuksi, mitä pingotus liinoille tekee.
Vaaleanpunainen liina on ihan oma suosikkini, niin hempeä, suloinen ja kaunis! Aika erikoisia adjektiiveja kun kuitenkin puhutaan liinasta, jolla puhdistetaan likaa... Minä olen näitä käyttänyt nykyään myös pölyjen pyyhinnässä kevyesti kostutettuna ja siistinyt myös ikkunoita lasten sormien jäljistä. Toimii paljon paremmin kuin ennen käyttämäni mikrokuituliinat eikä ole samalla tavalla sähköinen. Siivoaminen ei ole minun lempipuuhaa ja jos sitä voi helpottaa kauniilla siivousliinalla, niin näiden tekeminen on vaivan arvoista.
Siivousliinani löydät tällä hetkellä Aittaputtiikilta sekä joulunajan myyjäisistä. Tänä vuonna niitä on neljät varattuna ja en ehkä vielä tiedä mihin olen pääni pistänyt. Viime vuonna suuri stressi oli jo niistä yksistä ja siihen liittyviä valmisteluja seurattiinkin blogissa ahkerasti.
Huomaan tekeväni tuotteita paljon omien värimieltymysteni mukaan myös myyntiin, mutta toisaalta onhan ehkä luonnollista, että tuotteet ovat tekijänsä näköisiä. Kun päivät ovat lasten kanssa oikeaa hurlumheita painimatseineen, uhmaraivareineen ja syömälakkoineen, on ihana saada iltaisin lasten nukahdettua uppoutua hempeään värimaailmaan. Ehkä se on jonkinlainen rauhoittumiskeino, ilman virkkaamista ei samanlaista rauhoittumisen tunnetta tule.
Lapset ovat aloittaneet avoimen kerhon pari kertaa viikossa ja mietinkin, että olisikohan tässä hyvä idea muistaa sekä kiittää ohjaajia joulun aikaan. Lapsille on kyllä sattuneet aivan ihanat kerhotädit, joten heidän muistamisensa olisi varmasti myös lapsille kiva kokemus.
Onpa kivoja! Ihania värejä. Siivous noilla sujuu varmasti kuin leikiten.
VastaaPoista