maanantai 12. lokakuuta 2015

Oulun Kädentaitomessut 2015

Syksy ei välttämättä ole sitä minun lempiaikaa, mutta onneksi syksyn pelastaa aina Oulun Kädentaitomessut. Tänä vuonna täytyy todeta monen muun tapaan, että messut olivat piristyneet, siellä oli paljon uusia näytteilleasettajia ja entistä enemmän väriä sekä iloa. Postaus on ihan superpitkä, en vain voinut jättää mitään pois mutta nauttikaahan messuista näin kuvien muodossa! Katsotaa nyt tätäkin väri-iloittelua, jonka tarjoaa Koi Design.


Puukoruja ja ihanaa huopaa, Anna-Riitan aitta.
 
 Ihan mielettömän upeita laukkuja, joita ihailin jo viime vuonna. Saamelainen kulttuuri ja perinteet tuotuna moderneihin laukkuihin. Aivan upeita ja miten mahtava tilaisuus tällaiset messut on päästä juttelemaan tuotteiden tekijöiden kanssa! Kannattaa kurkata Ságat.


Väinölän luomutila tarjosi tuotteita pajusta ja nämä pajuamppelit oli kyllä upeita. Katsellessa ei voinut olla haaveilematta maalaisromanttisesta, vanhasta puutalosta, jonka kuistin eteen sopisivat niin upeasti.


Iloisen Kettuliinin osastolla vietin lauantain työn merkeissä ja monen muun tavoin minäkin olen aivan ihastunut uuteen musta-pinkkiin Pitsikanaan. Ihan mielettömän kiva kuosi, niin täydelliset värit ja vielä pitsiä.

Mätsäävä koru pitsikanalle löytyy omasta valikoimastani ja koruihin liittyen onkin tällä viikolla kiva alennus menossa Imetysviikon kunniaksi. Kaikki korutilaukset sunnuntaihin asti ilman toimituskuluja, kannattaa hyödyntää!

 Kimperi tarjoili ihania värejä ja kivoja hameita, joita taisin innostua liikaa ihailemaan ja unohdin kuvata kokonaan. Pitäisi oppia käyttämään hameita ja kivoja kenkiä, mutta se ehkä vaatisi sen yhden kivan hameen...

 Risakon osasto oli yksi eniten odottamiani eikä se kyllä ihanille pitseillään tuottanut pettymystä. Minulla olisi tarve isommalle pitsisomisteiselle laukulle mutta liian selkeän vision kanssa ei kannattaisi liikkua...

 Risakon reput oli ihan uskomattoman hienoja ja varsinkin tekijän oma pinkki jäi mieleen erityisesti.

 Kongaroon retrohenkisiä takkeja, joista jokainen on varmasti oma yksilönsä.

Annan Pajan tuotteita ja kuvia jälkikäteen katsellessani huomasin bonganneeni aika monta pitsikuosia tarjoavaa yritystä. Pitsiä löytyi myös täältä korvakorujen ja kaulakorujen muodossa.


Asmin tuotteet on valmistettu mm. pyörän ja traktorin sisäkumeista, vaikka oma mielleyhtymä ensisilmäyksellä olikin nahka. Mielettömän upeita koruja ja taidokasta käsityötä, jota ei voi kuin ihailla.


Mahekan osasto oli myös yksi niitä odottamiani seurattuani häntä jo aiemmin instagramissa, jonka käyttöä olen viimein oppinut... Nämä hatturasiat on niin upeita ja niissä olevat kuosit on vanhoja 1950-1970 -luvun tapetteja. Niin täydellisiä meidän mummolatyyliin ja kun yksi laatikko selkeästi huusi haluavansa päästä minun uudeksi käsityökoriksi sekä myyntisomisteeksi, oli se messuilta lähdettäessä haettava mukaan. Siitä kuvia varmasti luvassa tällä viikolla!


Hiia tarjosi myös mm. pitsilaukkuja.

 Neenuskan osatolla taisin keskittyä liikaa shoppailemaan, kun kuvat jäi tähän... Takapöydällä näkyvää rusettikuosia nappasin lisää, josta ompelen äidille tuubihuivin.

Spirraalin osastolla olisi voinut napata kuvia vaikka kuinka paljon, sillä pöydälle oli aseteltu toinen toistaan kivempia juttuja. Juuri sellainen osasto, jota ei kannata hetkessä vilkaista ohi kävellen vaan jonka eteen kannattaa oikeasti pysähtyä.


Venka&Vinkan osaston tuntee jo kaukaa, se on aina niin heidän näköisensä. Koruteline oli upea ja hauska idea tuotteiden ollessa pyörän sisäkumista valmistettuja.

 Arkkikaupan kukkarovalikoima vaatii aina henkäyksen jos toisenkin, varmasti löytyy jokaiselle oma suosikkikuosi.
 Vinkee myy käsityönä valmistettuja heijastinliivejä ja kuten kuvasta huomaa, alkoi kuvaajalla tässä kohtaa iskeä jo pieni messuväsymys kun kivat liivien kuvat jäi kokonaan piiloon... Kotiin päästyä ei kurjaa oloa tarvinnut enää ihmetellä, kuumehan sieltä taas nousi oltuaan päivän poissa.

 EloQ, jonka kierrätyskankaat ihastuttivat minua heti. Vanhoissa kankaissa on tosi kivoja kuoseja ja on ihana, kun niitä tuodaan erilaisessa muodossa nykypäivän käyttöön.

 Ja sitten oli Handmade by Heini. Heini osaa ja uskaltaa käyttää värejä, jota ihailen aina suuresti. Kannattaa kurkata myös blogia, jossa pääsee mm. kurkistamaan Heinin ja miehensä kotiin. Olen valehtelematta jäänyt lueskelemaan blogia usein pitkiksi hetkiksi ja sitä luettuaan voi todeta, että tuotteet ovat todellakin tekijänsä näköisiä.

Maatuskatyynyt ja -pehmot ovat aivan superihania ja jopa painatus on käsintehty. Ihana lahjaidea ja kiva vieminen monen ikäiselle.

Messuilla oli paljon myös materiaalien myyjiä ja sainkin kivoja juttuja hankittua uusiin ideoihin. Hyvinvointimessut olivat samalla, mutta sen puolen juoksin aika pikaisesti yhden käytävän osalta läpi väsymyksen painaessa jo mieltä. Vajaa kolme tuntia meni kierrellessä ja varmasti jos vointi olisi ollut parempi, olisi siellä voinut viettää koko päivän. Jospa ensi vuonna sitten paremmalla voinnilla!

Kävitkö sinä Oulussa messuilla ja mitä jäi päällimmäisenä mieleen?

12 kommenttia:

  1. Ahaa mulla olikin sopivasti kupponen teetä kädessä. Arvoin molempina päivinä ja sitten taktikoin ja olin lähtemättä - harmi!!!! Ajattelin, että tulee vain lisää väkerrettävää, kun ei ehdi entisiäkään tehdä. Näistä kuvistakin jo löysin monta jotka olisi sopineet joululahjoiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta nyt oli aika kivasti sekä itse tehtävää, että myös valmiita tuotteita. Viime vuonna ostin paljon messuilta joululahjoja, mutta tänä vuonna olen näppäränä melkein kaikki lahjat jo hankkinut!

      Poista
  2. Paljon kaikkea kaunista näyttää olleen myynnissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kivoja juttuja ja varmasti jokaiselle jotakin :)

      Poista
  3. Mukava nähdä kuvia sieltä kun ei itse pääse paikan päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään myös messupostauksista, onkohan seuraavat sitten Tampereen messut?

      Poista
  4. Kauniita kuvia sinulla messuista! Siellä oli kyllä paljon kaikkea ihanaa ihmeteltävää, ensi vuonna varmastikin menen käymään uudestaan, niikuin olen muutamana vuonna jo tehnyt =) Aina saa paljon kivoja ideoita ja kotiin viemisiäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi :) Messut on kyllä kiva syksyn traditio, ja saa kyllä haaveilemaan noista etelän messuistakin...

      Poista
  5. Oi miten kivoja osastoja. Tahtoisi niin kovin päästä hipelöimään ja tunnustelemaan. Ihania aarteita ja taidonnäytteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messut on kyllä kiva paikka kun monia tuotteita pääsee näkemään, mitä yleensä on tarjolla vain verkkokaupoissa. Monella myyjällä on myös huomattavasti laajempi valikoima mukanaan tällaissa tapahtumissa, kuin mitä verkkokaupoissaan tarjoavat.

      Poista
  6. Kyllä kävin ja olin iloisesti yllättynyt että messut olivat tosiaankin jotenkin piristyneet. Huomasin että Kuopion suunnalta oli useampi esittelijä. Taisin huomata myös sinut, korustasi hoksasin, mutta ständillä oli niin säpinää etten tullut tervehtimään. :) Ilahduin kun löysin messuilta Virkkukoukkunen -yrityksen, mukavaa kun olivat tulleet pitkän matkan takaa. Kyllä siellä aina aika kuluu niin nopeasti, ensi vuoden messuja taas odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että korusta olet tunnistanut! Meillä oli tosiaan säpinää lauantaina, päivä meni kyllä hirmuisen nopeasti :) Virkkukoukkunen kerää osastolleen aina seinämäisen väkipaljouden, aivan ihana väripilkku!

      Poista