perjantai 4. syyskuuta 2015

Pitsinen viirinauha virkkaamalla

Näin kerran Pinterestissä ihanan idean, jossa oli vanhoista pitsiliinoista tehty viirinauha. Innostuin ideasta heti ja olenkin sen jälkeen etsinyt sopivia liinoja kirppareilta. Tehtävä ei kuitenkaan ollut niin helppo, sillä mielessä oli tietyt värit, mallit ja vieläpä myös liinan materiaali. Yhtään sopivaa liinaa en löytänyt, joten oli alettava miettimään, jos osaisin tehdä liinat itse. Muutamia viirinauhaksi tehtyjä liinamalleja löysin valmiina, mutta ne eivät olleet malliltaan pyöreitä, joka oli ehdoton toiveeni. Niinpä eräänä iltana yrityksen ja erehdyksen kautta sopivan mallin sain tehtyä. Vadelmatarhalla istuessani virkkailin samalla lisää palasia ja kuin huomaamatta viirinauha oli valmis.

Viirinauha on tehty viidestä puolikaaren muotoisesta liinasta ja yhdistetty ketjusilmukkaketjulla. Lankana käytin 18-säikeistä kalalankaa, joka oli minulle uusi tuttavuus. Kovaahan se on tehdä ja sen jälkeen pehmoinen korulanka tuntui entistäkin ihanammalle käsitellä. Mutta kovuus antaa myös tukevuutta ja jämäkkyyttä, enkä vielä päätynyt kovettamaan palasia. Haluan säilyttää niissä ilmavuuden ja elävyyden, joka mielestäni häviäisi palasten ollessa tikkusuoria ja kovetettuja.

Väri sopii makuuhuoneeseemme ihanasti ja tuo huoneeseen kivaa tunnelmaa, vaikkei se näissä kuvissa kyllä oikeuksiinsa pääse. Kuvatessani minun piti nimittäin rajata pois koko loppuperhe, eikä kuvaustilanne ollut lähelläkään rauhallista ja rentouttavaa. Olipahan taas päivä, mutta onneksi huomenna on taas uusi...

Virkattu pitsiviirinauha on tulossa myös Minttuliini Designin tuotevalikoimaan, kunhan ehdin kuvata myös pienemmän vaihtoehdon.

6 kommenttia:

  1. Kaunis viirinauha ja kaunis malli noissa puoliympyröissä!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Näin sopivaksi saaminen oli kyllä tuurissaan kun mallailemaan ei päässyt yhtään :)

      Poista
  3. Todella ihana kyllä. Kiva idea. Eipä olisi taas tullut itselle mieleenkään. Hieno toteutus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Pinterest on kyllä kiva paikka, hyvin inspiroiva!

      Poista