Lasten viettäessä laatuaikaa mummolassa oli minulla tänään monta hyvää tuntia ompelulle. Kaavat oli jo valmiiksi piirrettynä, joten kankaiden silityksen kautta pääsi suoraan asiaan. Lasten kantaminen on ollut minulle arjen pelastus ja myös rakas harrastus, joten oli luontevaa, että halusin tämän asian myös yritykseni toimintaan mukaan. Kantoreppujen suojia ei tällä hetkellä ole saanut Suomesta lainkaan ja pienen yllytyksen kautta päätinkin tarttua tähän haasteeseen. Alkuperäinen tarkoitus oli aloittaa vain yhden mallisella suojalla, mutta miten sitä onkaan niin malttamaton... Kuten kuvasta näkyy on malleja tulossa kaksi, kaareva sekä suora. Kuvassa suojat ovat taaperokokoisessa Tulassa, johon ne passaavat mainiosti. Sateenkaarinen Girasol sopii kyllä aika ihanasti, tätä täytyy yrittää saada lisää!
Kaareva pehmuste suojaa reppua hihnan lisäksi myös hieman paneelin puolelta ja se kiinnitetään olkahihnoihin leveällä tarranauhalla. Tarranauhat ovat samoja, joita käytetään myös kestovaipoissa, joten ne kestävät varmasti avaamisia. Eilen sain myös neppikoneen ja kunhan sen käytön ehdin opiskella, niin myös nepit tulevat vaihtoehdoksi. Kuosina on Liinalapsen oma Vanamo Kide ja taustalla on luonnonvalkoinen fleece.
Suorassa suojassa on myös tarrakiinnitys ja luonnonvalkoinen fleece taustalla. Kuosi on Girasolin timantti, tarkka väri ei ole minulla valitettavasti tiedossa. Mätsää kyllä ihanasti pesukarhurepun kanssa!
Kaareva suojaa mätsää meiltä löytyvän eskarikokoisen wompatin kanssa, mutta tein suojan reversenä eli kangas on siinä toisin päin kuin repussa. Kivaa pientä kontrastia. Wompatissa on kiinteä huppu ja hupun ollessa alhaalla suoja asettuu osittain hupun päälle.
Odottelen pariakin liinakangaspakettia ja kunhan ne saan, niin laitan suojien tilauksista tarkempia ohjeita. Nämä ovat tulossa tilaustuotteeksi ja toki teen niitä myös asiakkaan omista kankaista. Kyselyitä otan jo vastaan, joten laita minulle sähköpostia minttuliinidesign@gmail.com mikäli kaipaat lisätietoja tai olet kiinnostunut tilaamaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti