torstai 7. heinäkuuta 2016

Virkattu keppiheppa

Lankamaailman harjoittelun alussa minulle kerrottiin, että harjoitteluni aikana voisin tehdä liikkeeseen muutamia mallikappaleita mutta kummallista kyllä, selkeää ideaa ei heti ollutkaan mielessä. Ei kunnes näin tämän Suuressa Käsityölehdessä olevan virkatun keppihevosen ohjeen. Olen jo aiemmin Pinterestistä hakenut erilaisia ohjeita, ajatuksena tehdä heppa ihan koristekäyttöön. Heppaa tehdessä meinasi välillä usko loppua, sen verran kummalliselta se näytti. Suuren Käsityölehden ohjeet eivät yleensäkään suosikkeihini kuulu, sen verran sekavat omaan makuun ja moni asia teki mieli tehdä toisin. Mutta heppa tuli tehtyä ja valmiina lopputulos on ihan kiva. Lankana Renew wool vartalossa (lankaa kului 2 kerää) ja harjassa jämäkeriä aiemmista liikkeeseen tehdyistä mallitöistä. Renew wool oli kivaa virkattavaa, voisin käyttää jatkossakin vastaaviin töihin.


Ohjeessa kepiksi oli tarkoitettu laitettavan harjanvarsi mutta tällaiseen mallityöhön sopi paljon kivemmin ihan luonnonoksa.

Ihan pienenä vinkkini Nalle Puh-faneille: Tämä heppa muistuttaa malliltaan hyvin paljon Nasua, joten Nasu-keppari syntyisi tällä ohjeella vallan mainiosti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti