tiistai 18. elokuuta 2015

Neiti Vadelma, eli virkattu ballerina hiiri

Mikä olisikaan kesäloma ilman käsitöitä, no ei mikään! Reissussa valmistui kaksi ballerinahiirtä ja tässä niistä ensimmäinen. Hiirellä on vadelmanpunainen mekko valkoisilla yksityiskohdilla, joten hiirtä voisi kutsua Neiti Vadelmaksi. Lomakohteemme tänä kesänä oli Tuuri Resorts ja mökin pihassa löytyikin monta kivaa kuvauspaikkaa. Upeat isot apilanlehdet toimivat ilta-auringossa hyvänä taustana.

Meillä oli vuokrattuna iso mökki, joka sijaitsi oman pienen lammen rannassa. Lasten paratiisi oli siis vain ulko-oven aukaisun päässä, kun rantaan oli vielä tehty hiekkaranta. Aurinko helli lomalaisia ja kun tuuli olisi vielä hellittänyt, niin olisi voinut kesähelteistä puhua. Tärkeintä kuitenkin ettei satanut ja lapset saivat talviturkit heitettyä lammikkoon.






Hiiren ohje tuttu Mari-Liis Lillen eli Lilleliisin Ballerina Mouse, www.lilleliis.com.

Teen hiiriä mielelläni tilauksesta, hinta hiirellä 35€+ toimituskulut. Värivaihtoehtoja löytyy runsaasti, joten varmasti jokaiselle löytyy oma suosikkinsa. Hiiren koko on n. 33cm korvista jalkapohjiin, joten ihan pikkuinen peltohiiri hän ei ole. Kyselyt ja tilaukset sähköpostilla omenapuunvarjossa@gmail.com.

10 kommenttia:

  1. Voi kun tuo neiti Vadelma on niiiin ihana! Kumpa itsekin oppisi virkkaamaan joskus. :) Annoin blogillesi Liebster Award -tunnustuksen. Käyppä kurkkaamassa. :) http://vitadimorbidalana.blogspot.fi/2015/08/liebster-award-tunnustus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tunnustuksesta, olen saanut näitä jo monta ja yritän ehtiä niihin myös vastaamaan :)

      Poista
  2. Hei!. Annoin sinulle Liebester Award- tunnuksen ja se on luettavissa täältä :http://pikkulutti.vuodatus.net/lue/2015/08/liebester-award-haaste

    VastaaPoista
  3. Ihastuttava pieni hiirulainen, vaikkei kokonsa puolesta sellainen olekaan. Ihana!

    VastaaPoista
  4. Hei! Ihastuttava hiiri 😊Tätini haluaisi suomenkieliset ohjeet hiirelle, olisikohan niitä missään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomenkielisiä ohjeita en ole kyllä vastaavalle nähnyt missään, englanninkielisiä vastaavia kyllä...

      Poista