torstai 16. kesäkuuta 2016

Oulun Lankamaailman bloggaajatapaaminen

Olen ollut toukokuusta alkaen Oulun Lankamaailman harjoittelussa ja toiseksi viimeistä viikkoa viedään jo, aika on mennyt ihan hurjan nopeaa! Harmittavan paljon sairastelut on vienyt harjoittelupäiviä, mutta näille ei taida lapsiperheessä voida mitään. Jo ennen harjoittelua ehdotin, että saisinko harjoitteluni aikana järjestää Oulun Lankamaailmaan ensimmäisen käsityöbloggaajien tapaamisen ja sain heti vihreää valoa suunnitelmalleni. Monta päivää onkin kulunut bloggaajien etsimiseen, sähköpostiviesteihin ja yhteistyökumppaneiden kanssa asioista sopimiseen. Eilen oli sitten odotettu päivä ja pientä jännitystä alkoi olla ilmassa vasta juuri ennen tapahtumaa. Oli kuitenkin kiva kuulla heti, kuinka innoissaan kaikki olivat tulleet ja kuinka ihana oli, että vihdoinkin myös Oulussa tällaisia järjestetään. Itsekin olen kateellisena seurannut etelän tapaamisia ja kun kateus kasvoi tarpeeksi suureksi, päätin lähteä järjestämään tapahtumaa itse.


Kahvila Kreema tarjosi meille superhyviä herkkuja, joista minun suosikkini olivat nämä foccaciat. Niiiiiin hyvää! Kiva idea tällaiset pienet palaset, sopisivat ihanasti esim. synttäreille joissa ainakin meillä suolaiset ovat olleet huomattavasti makeaa suositumpia.

 Feta-pinaattipiiras myös Kreemalta.

Makeana herkkupalana Kreema tarjosi meille miniporkkanaleivoksia, ja voi, niiin hyvää! Porkkanaleivokset on yksi omista suosikeistani, jota olen joskus leiponut itsekin, joten näitä olisi voinut napsia enemmänkin kuin yhden. 

Chocosomnia on oululainen yhden naisen yritys, joka valmistaa käsintehtyä suklaata. Itse löysin Chocosomnian ensimmäinen kerran viime joulun messuilta ja tiesinkin heti tapahtumaa suunnitellessani, että hänet haluan ehdottomasti pyytää mukaan. Saimme maistaa kinuski-laku -suklaata, aivan suussasulavaa!

 Etualalla valkosuklaita kera kaneli-omenan ja lakun, taaempana mm. banaania ja kahvia.

Teet meille tarjosi Kofeiinikomppania, joka on aivan ihastuttava kahvi- ja teeaitta Aittatorilla torinrannassa. Kannattaa vierailla, niin sympaattinen paikka ja ihana tuoksujen maailma. Oma suosikkini oli Granaattiomena-Vadelma, jota minun täytyy hakea kyllä kotiinkin. Yleensä laitan aina teehen sokeria, mutta tämä oli niin herkkua jo itsessään, etten kaivannut yhtään lisämakeutta. Iso plussa siis tästä!

 Kofeiinikomppania tarjosi meille Granaattiomena-Vadelman lisäksi mustaa Zheijang Long Jing Luomua ja Vihreä Sitruuna-Inkivääri Luomua

Lankamaailma tarjosi meille isot lahjapussit, joista olin jo ennakkoon ihan innoissani sillä tiesin kuinka näistä innostuttaisiin.

 Inhimillisen laskuvirheen vuoksi (jonka itse taisin tehdä...) jäimme yhden pussin vajaaksi, joten "jouduin" itse valitsemaan värit omaan lahjapussiini. Niinpä pastellinen pussini ei ehkä ole kenellekään yllätys. Paketissa oli yksi kerä TitanWoolin Magnumia, joka on 100% puuvillaa (100g= 272m). Värinumero on 12, joka on tuollainen lilan eri sävyjä sisältävä. Sitten paketissa oli kaksi kerää Gjestalin Bomull Sportia, jota valitsin yllättäen vaaleanpunaisen ja tummahkon mintun sävyn. Bomull Sport on 100% merseroitua puuvillaa, jossa on 50g=100m. Tästä tiedän monen tehneen turvalonkeroita ja vähän mietin, että pitäisikö minunkin vihdoin nyt kokeilla. Filcolanan Arwetta Classicia olen ihastellut koko harjoitteluni ajan ja haaveillut niistä huivilankoja itselleni. Paketissa saimme kaksi vyyhtiä ja valitsin väreiksi, yllätys yllätys, vanhan roosan ja mintunvihreän. Huivimalli on vielä vähän hakusessa, mutta ehkä ostan tähän vielä vaalean harmaan tai valkoisen lisäksi, niin saisin kivaa raitaa tehtyä. Oulun Lankamaailman myymälänhoitaja on tehnyt juuri Arwetasta Tailwindin, ja taidan ehkä kallistua samaan malliin. Ja Raita-Villeä, johon olen itse täysin ihastunut. Todella kivaa neulottavaa ja ihania värejä, yksivärisiä olenkin jo hieman ehtinyt kokeilla ja tehdä yhden mallisukan juuri tästä vaaleanpuna-harmaa-valkea-raidallisesta.


Oulun Ruohonjuuri tarjosi meille isot lahjapussit, joissa oli Puhdistamon raakakaakaojauhetta ja suklaasmoothieta, Awaken vehnänorasjuomaa ja White Chocolate Acadamia Nut- energiapatukan.

Tapahtuman jälkeen ilta meni täysin sohvan pohjalla enkä jaksanut edes virkata yhtään, väsytti ihan mielettömästi. Iso työ oli nyt tehtynä ja oli ihana seurailla instagramista, kuinka nopeaa ihmiset päivittivät jo kuvia tapahtumasta sekä lahjapusseista. Moni teki myös ostoksia, joten mielenkiinnolla jään seuraamaan mitä kaikkea langoista valmistuukaan.

Mukana olivat seuraavat bloggaajat:

Kiitokset vielä myös yhteistyökumppaneille

Moni toivoi tapahtumalle jatkoa ja toivotaan, että tapaamme samoissa merkeissä vielä uudelleen!

16 kommenttia:

  1. Minkälaisilla kriteereillä pääsee ens kerralla mukaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitatko mulle sähköpostia omenapuunvarjossa@gmail.com, niin kerron sitten lisää :)

      Poista
  2. Kiitos vielä kerran ♡♡ Ihan huippujuttu tämmöinen täällä pohjoisessaki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun pääsit ja jaksoit lähteä pitkän matkan ajamaan :)

      Poista
  3. Minäki haluan mukaan ens kerralla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita mulle sähköpostia omenapuunvarjossa@gmail.com niin lisään sinut listaan :)

      Poista
  4. Varmasti mahtava tapaaminen teillä, ai mitä suussa sulavia ja lankaisia herkkuja! Just kävin tänään Oulun Lankamaailmassa tuhlaamassa noihin kuvaamiisi Savanna-lankoihin sekä Schoppel Wollen uutuuspitsilankaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoihin siis ihastuit sinäkin! Nuo huivilangat huutelee minun nimeä aika hurjana, voi kun olisi enemmän aikaa kaikelle ihanuudelle :)

      Poista
  5. Upeita lankoja ja syömisiä. Varmasti kiva tapaaminen.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  6. Mahtava työharjoittelupaikka sinulla ja varmasti on ollut mukava tapahtuma. Ihania leivonnaisia myös. Oulun Lankamaailma on kyllä huippupaikka, kun ollaan oulun suunnalla liikkeellä niin tulee myös pistäydyttyä siellä ja aina löytyy muutakin mitä lähti hakemaan. Viimeksi tarvitsin lisää ruskeaa mandala-projektiini ja satuin löytämään myös kotona olevalle vihreälle, valkoista puuvillaa torkkupeittoa varten. Sattuipa koriin hyppäämään vielä muutama huivilankakin =) Näistäkin tekeleistä löytyy jossain vaiheessa juttua ja kuvia blogissani tilkkujajalankaa.blogspot.fi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä viihtynyt, ei kai lankojen seassa muuta voi! Täytyypä kurkkia mitä niistä teet, kiitos vinkistä :)

      Poista
  7. Voi pääsiskin joskus tollaseen mukaan. :)

    VastaaPoista
  8. Varmasti on ollut mahtava tapaaminen. Oispa ollut mukava olla mukana :)

    VastaaPoista
  9. Ihan mahtavat tarjoilut teillä ollut neuletapaamisessa. Tällainen houkuttelisi käymään toistekin. Mukavaa lukee tällaisia makoisia tarinoita, kun ei itse pääse mukaan

    VastaaPoista