tiistai 11. helmikuuta 2014

Wompat saapui taloon

Mitä kauemmin on kantanut, sitä enemmän huomaa olevansa tarkempi kantovälineen ulkonäöstä. Kun mahdollisuus on teettää omasta kantoliinasta reppu omien toiveiden mukaisesti niin, että se vielä valmistetaan Suomessa käsityönä, en voinut vastustaa kiusausta. Aiempi käytettynä hankittu tilaustyö-Wompat löysi nopeasti uuden kodin ja niinpä meille muutti uusi wompat esikoisen käyttöön.

Kyseessä on Liinalapsen valmistama Wompat-kantoreppu taaperokokoisena ja paneeli on Oscha Slingsin Japanese Knot Ooki Juliet-liinasta. Koska olemme mieheni kanssa hyvin erikokoisia, minä kapeaharteinen S-kokoinen ja mies leveäharteinen XL, oli loistavaa, että nykyään reppuihin on saatavissa pienellä lisämaksulla lisäsäädöt, joilla molemmat saamme mukavan kantotuntuman. Itse kannan repulla selässä aika korkealla ja mies taas edessä suht matalalla lapsen ollessa jo aika iso edessä kantamiseen, joten isolle säätövaralle on todella tarvetta. Tarkempaa tietoa repusta on tulossa, mutta nyt pakko päästä jakamaan kuvia. Repun teettäminen kesti vain muutaman viikon, joten vaikka itsekin malttamaton odottaja olen, ei odotus käynyt tällä kertaa liian pitkäksi.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti