perjantai 11. heinäkuuta 2014

Kirppislöytö ja helteessä virkattua

Päivän paras kirppislöytö, muutamalla eurolla "pissikuulia", marmorikuulia (vai miksi näitä nyt ikinä kutsutaankaan...) kiviä rakastavalle esikoiselle. Hän oli aivan innoissaan pesemässä kuulia ja yhtään hän ei niistä voinut muille jakaa. Nämä ovatkin hänen aivan omia aarteitaan, joita EI kerrankin saa jakaa pikkuveljen kanssa nielemisvaaran vuoksi.


Esikoisen leikkiessä kuulillaan pikkuveli nukkua posotti vielä päiväuniaan varjossa hyttysverkon alla. Kesähelteet eivät ole hidastaneet ulkona nukkumista, vaan unet maistuvat edelleen kestäen n. pari tuntia. 

 Vaunuissa oleva lämpömittari kertoo karua kieltään lämmöstä, kuuma on!

Ja tässä se eilen mainitsemani tekeillä oleva huivi, eli pääkallohuivi, jonka ohje löytyy Silmukoita-blogista. Kun jyvälle pääsi niin nyt työ valmistuukin jo ihan eri vauhdilla kuin alussa. Todella kiva tehdä ja mikä parasta, ihan uudenlainen haaste tällaiselle aloittelevalle virkkaajalla. Lankana silkkimerinoa, joka on aivan ihanan pehmoista ja käyttöä kestävää lankaa. Esikoisella on langasta todella paljon käytetyt villasukat ja vain pientä nyppyä on niihin tullut. Harmikseni kyseistä lankaa ei enää Oulusta saa, mutta kiitokset esikoisen kummisedälle, joka lankaa on käynyt minulle hakemassa ja nähnyt vaivan lähettää langat. Josta tulikin mieleeni, että jokohan pitäisi alkaa varautua talveen myös tämän langan varastotäydennyksen osalta...


2 kommenttia:

  1. Oi minkä aarteen olette löytäneet! Ihania marmorikuulia iso kasa. :) Tuo huivi on ihan mahtava! Tuollaista voisin jo itsekin haluta virkata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina löydön ei tarvitse olla kovin iso, että siitä tulee todella suuri ilo :)

      Huivin tekeminen on todella koukuttavaa, harva malli minuakaan on houkutellut kokeilemaan mutta tämän kohdalla en voinut enää vastustaa!

      Poista