lauantai 17. toukokuuta 2014

Pientä kivaa itselle

Minä en ole perinteisten lippalakkien pitäjä, mutta kiitos kiireisten aamujen ja toiveen suojautua auringonpaisteelta, on pää suojattava jollain myös kesällä. Olen kerännyt kivoja virkkausideoita omaan kansioonsa, ja sieltä löytyi sopivasti Virkatun lätsän ohje. Tein tämän ensin vaaleanpunaisena versiona Dropsin puuvilla-merino-langasta, mutta väri ei kuitenkaan tuntunut ihan omalle tässä mallissa. Eilen aamulla kauppareissun yhteydessä nappasin mukaan pari kerää Novitan Hankoa mustana ja uusi kokeilu kehiin. Lakki valmistui muutamassa tunnissa ja tänään ollut tehokäytössä, tykkään! Malli oli todella helppo tehdä ja valmistui vain muutamalla ohjeen vilkaisulla, joten erittäin kiva projekti esim. tv:tä katsellessa tai välityöksi. On myös todella kiva aloittelijalle, jolle isoäidinneliö on tuttu, sillä paljon samaa on myös tässä mallissa. Koukkuna käytin kokoa 4,5 ja lankaa kului hieman päälle kerällinen.

Nyt toivelistalla olisi lätsät myös lapsille, sopiva lanka ja malli vielä hakusessa. Monet kesälakkimalleista on selkeästi suunniteltu tytöille röyhelöineen ja pitseineen, mutta haluaisin kyllä poikienkin lakkiin jotain kivaa jäynää! Saa nähdä mitä saan aikaiseksi...

ps. ihanan lämmintä, tänään ulkoiltu monta tuntia auringonpaisteessa ja aamulla tarkeni mainiosti pelkällä trikoopaidalla. Kesä <3

2 kommenttia:

  1. Voi vitsi, onpas hyvännäkönen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Täysin ohjeen mukainen, lankavalintaa myöten, joten kiitokset myös ohjeen tekijän suuntaan lähtevät minulta!

      Poista