perjantai 6. maaliskuuta 2015

Väriä hyllylle ja juhlavalmisteluja

Olohuoneen hylly on odotellut sopivia koristeita, sillä vaikka kuvittelin kaappieni pursuavan piilotettuja koriste- ja lasiesineitä, ei sopivia matalia löytynytkään. Heppa sai pysyä paikallaan ja se sai kaverikseen Kontista löytämäni vaaleanpunaiset kynttilänjalat. Kuin pieni harakka iskin niihin kynteni, vaikka minulla ei ollut aavistustakaan mihin ne laittaisin ja tarvitsisinko edes kynttilänjalkoja.

Alahyllyn lasiset tuikkukipot löytyivät Jyskistä, samalla reissulla kuin ruusupeitotkin. Tuikkujahan niissä ei voi hyllyllä poltella, mutta minulle riittää, että ne tuovat kaivattua lisäväriä olohuoneeseen.

Mintun värinen iso metallinen perhonen löytyi Kärkkäiseltä muutama viikko sitten ja koristaa nyt ylähyllyä. Monen vuoden tähti-ihastus on alkanut vaihtua perhosiin ja tuntuu, että silmät löytävät perhoskoristeita joka paikasta. Ruusuja ja perhosia, ehkä sisäinen ääneni yrittää saada minua innostumaan myös puutarhanlaitosta tänä vuonna. Löysin itseni kaupasta ihailemasta vaaleanpunaisia ja valkeita kevätesikoita, niin suloisia mummola-fiiliksen tuojia! Harmittavasti vain lyhyellä googlettamisella löytyi tieto, että kukkisivat vain reilun viikon viileissä sisätiloissa.

Minä en ole vielä malttanut luopua taljoista ja aika kivasti tuovat kontrastia kesäisen ruusupeiton rinnalla. Valoisuuden lisääntyminen tuntuu villiinnyttäneen myös lapset, vielä kun itse heräisin talvihorroksesta. Odotan jo niin sitä, että saadaan luopua toppavaatteista ja jäätiköistä, mutta samalla murehdin sitä, että onko meidän pohjoisen reissulla enää lunta ollenkaan. Sitä ennen stressataan kuitenkin ensi viikonlopun synttärit ensin alta pois, vaikka tänään saatiinkin paljon juhlavalmisteluja tehtyä. Kattaustarvikkeet on hankittuna, samoin ilmapallot ja tärkeimpänä vaatteet. Juhlien jälkeen on edessä vielä lasten valokuvaus luottokuvaajallamme, joten kivojen vaatteiden löytyminen oli erityisen tärkeää. En malta odottaa, että saan hakea vaatteet torstaina!

1 kommentti:

  1. Sinulle on blogissani tunnustus! :) http://kotiruusu.blogspot.fi/2015/03/huovutettuja-palloja-tunnustus.html

    VastaaPoista