maanantai 8. syyskuuta 2014

Lehtivinkit hakusessa

Lapsena ja nuorena rakastin kirjojen lukemista, luin monta kirjaa viikossa ja nenä oli kiinni kirjassa aina kun mahdollista. Lasten synnyttyä en ole lukenut kuin yhden, Vuoden mutsin ja senkin loppuun saattaminen meinasi tehdä tiukkaa. Yksinkertaisesti iltaisin lasten mentyä nukkumaan ei vain enää jaksa syventyä kirjan pariin, lukeminen tuntuu liian raskaalle ja keskittymistä vaativalle puuhalle. Sen sijaan lehtiä tykkään lukea ja nauttia kauniista kuvista.

Unelmien talo ja koti on tullut minulle pian pari vuotta ja se on ehdottomasti minulle "omin" sisustuslehdistä. Tämän lehden myös aina säästän tulevia ideanhaku-aikoja varten.

Meidän perhe on uusi tuttavuus, tämän tilalla tuli melkein kolme vuotta Vauva-lehti. Koska vauva-aiheet eivät ole meillä enää ajankohtaisia, halusin jonkun vähän isompien lasten vanhemmille tarkoitetun lehden. Kaksplussaa ostin muutaman irtonumeron mutta minun makuuni se on aivan liian levoton ulkoasultaan. Ihan varma en ole onko Meidän perhekään se tämän hetken juttu, paljon aiheita on, jotka eivät meidän lapsia kosketa vielä moneen vuoteen mutta taaperoikäisten omaakaan lehteä ei ole.

Kiva käsityölehti on ollut hakusessa ja lehtihyllyä selatessani löysin viime viikolla Mollie Makes-lehden. Lehti on englanninkielinen sisältäen mm. pieniä ompeluprojekteja, virkkauksia, sisustusta käsityötyyliin ja mukana tulee aina pieni diy-lahja. Todella mukavan oloinen lehti, irtonumeroltaan tosin aika arvokas 9,90€ mutta tarkoituksena tehdä pientä hintavertailua ja tarkistaa miten onnistuisi tilaus Suomeen.

Mutta kaipaisin tähän lehtikavalkaadin vielä jotain uutta. Ei haittaisi vaikka se löytyisi myös kirjastojen valikoimasta, niin säästyisi ostamisen vaivalta ja rahanmenolta. Kivat lehtivinkit otan siis mielellään vastaan!


Virkkauksien vastapainoksi tartuin pitkästä aikaa sukkalankaan ja aloitin tekemään itselleni ohuita sukkia. Lankana Novitan Nalle, jonka toivon kovasti sopivan herkälle iholleni. En tiedä onko ero väreissä vai langan koostumuksessa kerien välillä mutta joitakin Nallesta ja 7 veljestä-langoista tehtyjä sukkia pystyn pitämään jopa paljaalla iholla ja toisia ei pysty pitämään edes toisen sukan päällä... Langan väritys on kuitenkin niin ihana, että riskillä langan ostin ja toivon, että tämä kerä minulle sopisi. Lankamaailma tosin mainosti sukkamarkkinoita ja minulla on suuri epäilys, että suunta johtaa sinne vielä tämän viikon aikana.

Alkanut viikko aloitettiin taas marjapuuhilla, talveksi iso annos puolukoita noudettuna marjapuuron keittoa varten!


4 kommenttia:

  1. Mulla myös ihan ykköslehti on Unelmien talo&koti, joka tulee kotiin kannettuna. Lisäksi toinen hyvä sisustuslehti on Oma koti kullan kallis http://www.omakotilehti.fi/ Siellä on mun mielestä sellaisia jokaiselle sopivia sisustusjuttuja ja on vähän samaa tyyliä kuin unelmien talo&koti. Haluisin sen myös tilata, mutta toistaiseksi ostellut vaan satunnaisesti irtonumeroita siitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma koti kullan kallis tuli ostettua muutaman kerran irtonumerona mutta mainosten määrä oli häiritsevä vaikka lehden tyyli miellyttikin. Pitääkin ehkä antaa sille uusi mahdollisuus joku kerta kauppareissulla.

      Poista
  2. Minulle tuli Meidän perhe monta vuotta, mutta nyt lopetin sen. Jonkinlainen kyllästyminen. Tällä hetkellä minulle tulee vielä vähän aikaa Voi hyvin. Ruotsalainen Family Living on ihanan värikäs selattava. Kovin hyvin en ruotsia ymmärrä. Ostin sen tuliaisiksi Ruotsista muutama vuosi sitten, mutta myydään sitä Suomessakin. Toisin kuin sinä, niin olen ajatellut ostaa lehdet jatkossa irtonumeroina. Saa valita sen, mikä eniten miellyttää ja silloin kun ehtii lukea. Kiva blogi sinulla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä tutustua tuohon Family Livingiin, ruotsin kieli kun luonnistuu hyvin :) Kiitos vinkistä ja mukava, että blogini miellytti sinua!

      Poista