Blogi

maanantai 8. helmikuuta 2016

Virkattu kukkarolaukku hihnalla

Tilaustyönä valmistui kukkaro irrotettavalla hihnalla, jonka pituus riittää olkapään yli kantamiseen. Kukkaro toimi mallina virkatun kukkaron ohjeelle, joten se onkin jo blogista aiemmin tuttu. Irrotettavaa hihnaa voi käyttää myös avainnauhana silloin kun tarvetta ei ole kantaa mukana esim. puhelinta tai muuta tavaraa.

Hihnan tein niin, että virkkasin ensin 115cm pitkän ketjusilmukkaketjun ja vahvistin sen tekemällä vielä rivin piilosilmukoita poimimalla aina vain takaosan silmukasta. Nyöri on lopputuloksena kivan pyöreä ja siisti. Lankana Drops Muskat ja koukun koko 2.5mm, jotta silmukoista tulee napakoita.

Virkattuani ketjun valmiiksi, yhdistin ketjun päät samalla virkaten sen kiinni papukaijalukkoon. Kiinteillä silmukoilla kiinnityksestä tulee siisti ja huomaamattomin. Toinen vaihtoehto on pujottaa valmis nauha renkaan ympäri ja ommella nauhan pää kiinni, jolloin saumasta tulee tuplasti paksumpi

Vastakappaleena toimii avainrengas, joka on kiinnitetty pienellä ketjusilmukkalenkillä virkatun kukkaron taakse. Tässä ketjussa on 10 ketjusilmukkaa, piilosilmukat vahvikkeenä samoin kuin nauhassakin ja se on kiinnitetty kukkaroon päättelylangat kukkaron sisäpuolelle solmien.

Virkatun kukkaron ohje on ollut hyvin suosittu ja luettu, ja tämä hihna tuo siihen vielä ihanan extralisän. Viimeistään kesäksi tällainen täytyy tehdä itsellenikin, on juuri sopiva avaimille ja puhelimelle, joiden mukana kuljettaminen taskuttomissa kesävaatteissa on aina oma haasteensa.

2 kommenttia:

  1. Ihania nämä pienet virkatut pussukat. Niin käytännöllisiä ja tyylikkäitä.

    VastaaPoista
  2. Noi on vaan niin mun suosikkeja ♡

    VastaaPoista