Blogi

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Pastelliset helmikorut

Pastellisävyjä ja pieniä, erikokoisia puuhelmiä yhdistämällä muodostui kauniit karkkisävyiset puuhelmikorut kuminauhalla, jotka matkasivat mukaani ensi kerran joulun myyntitapahtumiin. Nyt kevään valossa tein niitä lisää ja kuvasin, enkä voi olla haaveilematta ihanista kesäpäivistä ja -juhlista. Helmien sävyt on valittu omien lempisävyjeni mukaan ja lopputulos on hyvin pastellisen leikkisä.



Tein myös kaulakoru ja rannekoru-settejä, jotka olivatkin hyvin suosittu lahja erityisesti pienille neideille.


Hempeiden pastellisävyjen lisäksi tein musta-valkoisia ja musta-valkoisia kera tehostevärien. Alimmainen kelta-pinkki-musta tuo mieleen amppari-mehujään, voi niitä kesän hellepäiviä...


Mustan ja valkean liittto on klassikko ja ihana myös pienelle neidille tai miehenalulle. Meillä myös pojat rakastavat helmikoruja ja omat suosikit on toki löydetty heti.

Rannekoruihin laitoin hieman pienempiä helmiä ja niissä on selkeät kahden värin yhdistelmät.

Näiden tekeminen virkkaamisen ohella on ihanan rentouttavaa vaihtelua, jota voisin tehdä aamusta iltaan! Yksinkertainen on monesti kaunista ja minusta se sanonta pätee juuri näiden korujen kohdalla todella hyvin <3 

8 kommenttia:

  1. Mulla tuli heti mieleen noista kelta-pinkki-mustista englannin lakut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä muuten onkin, miten tällainen karkki-addikti ei sellaista huomannut :)

      Poista
  2. Oiskohan sulla puun värisiä helmiä? Mulle saisit tuunata kynttilänjalkoje ympärille puun ja valkoisen väriset helmet.

    VastaaPoista
  3. Ah, mitä värejä! Nuo ensimmäiset pastellipläjäykset on mun suosikit. ^^

    Ja pannaanpas vihdoin tämäkin ihana blogi lukulistalle! ♥

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos LeenaS, nämä on kyllä sellaisia hyvän mielen värejä <3

      Poista