Blogi

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Herkuttelujen päivä

Voi mikä herkkujen päivä onkaan ollut! Kun aamulla leipomisen aloittaa, on koko päivä aikaa jatkaa napostelua ja herkuttelua. Lasten suosikki on ehdottomasti mokkaruutu ja jos he saavat valita, niin sitä leivotaan aina. Kuorrutehan se parasta on ja monesti saakin houkutella, että maista edes sitä pohjaa... Mutta niinpä se oli suosikki omassakin lapsuudessa ja ehdottomasti parasta oli tietenkin saada lusikalla syödä kuorrutetta suoraan kiposta! Perinteet siirtyvät eteenpäin ja niinpä meilläkin tänään nähtiin kaksi hyvin kuorrutteista pikkumiestä.

Appivanhemmat toivat tullessaan aivan ihanan tulppaanikimpun lempiväreissä, enpä olisi voinut kauniimpaa itse valita!

Muumi-astiat ovat niin ihanan suloisia ja ystävänpäivään sopii täydellisesti Rakkaus-muki. Olen yrittänyt pitää silmäni kiinni uutuuksilta, mutta onhan siellä aika kivoja juttuja näkynyt. Meillä nämä eivät ole keräilytavaraa vaan päivittäisessä käytössä, minä en muista mukeista ja laseista juokaan. Mutta millä selittäisinkään ne ihanat purkit, joita tottakai olisi niin kiva hankkia vaikka monta erilaista. Yritän muistuttaa itselleni "kaikkea kaunista ei ole pakko omistaa" ja jatkan haaveilua.

2 kommenttia:

  1. Mokkapaloja voisikin leipoa pitkästä aikaa.
    Me piioahdettiin päivä reissu Ikeassa ja Icassa. Rajalla kauppakeskuksesta oisin löytänyt itselle kengät mutta Ikea reissun jälkeen iski piheys.

    VastaaPoista
  2. Mokkapalat on kyllä kestosuosikkeja 😃 Ja Muumit niin suloisia noissa mukeissa. Minä olen heikko houkutuksille...

    VastaaPoista