Pastelliset sävyt ja rusetit ovat minulle lähellä sydäntä, joten tämän tumma liila-mintunvihreä-valkean korun suunnittelu yhdessä asiakkaan kanssa oli erityisen mukavaa. Kolmen helmen rusettikorussa on lapselle paljon erilaista pintaa tunnusteltavana ja maisteltavana, ja on kaunis käytettäväksi niin arkena kuin juhlapäivinä.
Valkea perhonen sekä helmi ja vaaleanpunainen nauha, keveä koru niitä aitoja perhosia odotellen.
Virkattujen helmien määrä korussa vaikuttaa huomattavasti sen ulkonäköön, kumpi on sinun suosikkisi?
Loppuun ihana värikimara, jossa mustassa nauhassa turkoosit, omenanvihreä ja pinkki nauha.
Blogi
▼
maanantai 30. maaliskuuta 2015
sunnuntai 29. maaliskuuta 2015
Pääsiäispupu ja uuden kameran testailua
Pieniä virpojia on ollut tänään liikkeellä ja suklaan sijasta meillä oli palkaksi varattuna iso kipollinen lakuja. Suurin osa päivästä tuli kuitenkin vietettyä poissa kotoa, joten lakuja jäi runsain määrin odottamaan lankalauantaita. Palkka-lakuja meillä vahti ystävällinen pupu, joka valmistui pääsiäiskoristeeksi eilen. Pupu on tehty Open langat-blogin ohjeella, lankana Novitan Miami ja koukku 3.00mm. Todella helppo tehdä ja ohje on hyvin selkeä. Ainoa mikä minua näissä harmittaa on hieman pieni koko ja ehkä muistattekin pöllötreenit syksyltä? Nyt on pakko saada se ohje toimimaan, koska samalla idealla voisi valmistaa myös näitä pupujakin.
Eräs päivän reissun tavoitteista oli uuden kameran valitseminen syntymäpäivälahjaksi ja löytyihän se pitkän miettimisen jälkeen. Toiveena oli pieni koko, riittävän hyvä zoomi, helpot säädöt, hyvä kuvanlaatu ja tottakai myös budjetti rajoitteena valinnassa. Ihmiselle, joka ei ymmärrä kameroista käytännössä kuin juuri sen pakollisen mitä tarvitaan kuvan ottamiseen, ei kameran valitseminen todellakaan ole helppoa. Nyt tarvitaan vain paljon kuvaamista, jotta uuden kameran säädöt ja ominaisuudet käyvät tutuksi. Ja äkkiä pois kameroiden myynti-, vertailu- ja arviointisivuilta, sillä se ei ole kuin loputon suo. "Olisiko joku muu sittenkin ollut parempi...". Mitä vertailuja nyt muutaman luin, niin omiin tarpeisiini tein hyvän valinnan.
Alimmat kuvat on otettu uudella kameralla hämärässä ja laatu on selkeästi parempi jo minuutin harjoittelulla kuin vanhalla kameralla. Sovitaanko siis, että onnistunut ostos?

perjantai 27. maaliskuuta 2015
Viikonloppua kohti
Aina ei aamulla tiedä, mitä kaikkea kivaa päivään tulee mahtumaan ja se oli kyllä tässä päivässä parasta. Pyykkipäivää piristämään saatiin vieraita ja lapset pääsi taas näyttämään kaikki taitonsa sekä temppunsa. Vaikka vauhtia on normaalistikin enemmän kuin tarpeeksi, saa vieraat aikaiseksi vielä extravirtapiikin. Illalla kauppareissun yhteydessä pääsin piipahtamaan Metsolassa ja sinne jäi kyllä niin ihanat Pupu Tupuna-pipot! Mutta ensin on maltettava odottaa uudet välikausipuvut kotiin ennen asusteiden hankinta.
Virkatut pehmot saivat kunnian olla päivän kuvauskohteena, sillä tähän kavalkaadiin minulla on suunnitteilla lisäystä. Vaaleanpunaisen pöllön ohje löytyy Prinsessajuttu-blogista, pupu ja nalle on tehty ohjetta soveltaen. Pikkupöllö omalla ohjeella, hänen musta kaverinsa tuntuu hävinneen paremmille oksille...
Viikonlopulle olisi sata ja yksi suunnitelmaa, saa nähdä mikä pääsee toteutukseen saakka. Ihanaa viikonloppua!

torstai 26. maaliskuuta 2015
Voiko sisustus olla koskaan valmis?
Kevätaurinko ja hohtava hanki toimi eilen loistavana taustana kuvaamiselle, kun siivouksen jälkeen piti nopeaa napata kuvat kerrankin leluttomasta olohuoneesta. Olohuoneen valtaa edelleen mintun sävyt ja uusin hankinta on matto Kodin1:sta. Nukkamatto kaipasi kevyempää vaihtoehtoa kesäksi ja uusi matto raikasti kokonaisilmettä toivotulla tavalla. Ei koskaan pitäisi sanoa sitä ääneen, mutta huone tuntuu nyt saaneen sitä tunnelmaa, jota olen lähtenyt sinne hakemaan eikä tunnu kaipaavan mitään isoja muutoksia. Pastellisävyinen huvikumpu, jossa on uutta ja vanhaa sekaisin sekä iloista leikkisyyttä.
Lasten päiväunien jäädessä väliin ovat he jo ajoissa nukkumassa ja tuntui kummalliselta tulla pois nukuttamasta ulkona ollen vielä valoisaa. Kohta on taas aika siirtää kelloja, enkä halua edes ajatella mitä se tarkoittaa aamuherätysten osalta... Nyt kuitenkin maajussien ja tilauskorujen pariin!

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015
Siivousinspiraatiota metsästämässä
Lankana tiskiliinassa Novitan Bambu, menekki hieman vajaa kerä ja koukku nro 3.
maanantai 23. maaliskuuta 2015
Langat järjestykseen
Lankojen säilyttäminen järjestyksessä ja helposti löydettävissä on varmasti jokaiselle hiemankaan isomman lankavaraston omaavalle tuttu ongelma. Koruja varten minulla on koko ajan pieni perusvarasto suosituimpia värejä saatavilla ja niiden säilytys erityisesti toi oman haasteensa. Jotta tiedän mikä lanka alkaa olla lopussa tai mitä värejä minulla löytyy, ei entinen yhdessä isossa muovilaatikossa sekaisin säilyttäminen ollut toimiva ratkaisu. Niinpä pyysin mieheltäni joululahjaksi kaksitasoista työkalupakkia lankoja varten, alle saisin langat ja päälle pikkulokeroihin muuta tarvittavaa. Näin muutaman kuukauden kokemuksella en voi olla kuin tyytyväinen lahjaani. Langat ovat pysyneet hyvin järjestyksessä, pientä tilanahtautta tosin on nyt juuri uuden tilauksen saavuttua.
Työkalupakki on myös hyvä paikka hakea inspiraatiota. Avaan vain kannen ja näen heti lankameren täynnä herkullisia värejä. Tästä kuvasta silmäni nappaa ensimmäinen yhdistelmän mintunvihreä-valkea-vaaleanpunainen, olisi muuten aika herkku kevätkoru! Pakista puuttuu tällä hetkellä muutamia värejä, joita paljon käytän kuten vaalea beige ja tumma luumu ja näiden osalta varasto selkeästi kaipaa täydennystä pian.
Vaaleaa harmaata, mustaa, ripaus joulunpunaista, korallia ja pinkkiä
Tummaa ruskeaa, liilaa, turkoosia ja vaaleansinistä.
Mintunvihreää, valkeaa, luonnonvalkeaa, vaaleanpunaista, omenanvihreää ja syklaamia.
Muut lankani eivät näin siistissä järjestyksessä ole vaikka ovatkin materiaaleittain jaoteltuna muovilaatikoihin ja samat langat vierekkäin. Minkälaisia lankasäilytysjärjestelmiä teiltä löytyy?

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015
Koralli
Korujen värivalikoimaan on tullut uusi herkku väri kevään kunniaksi ja se on koralli. Langassa on lämmin, hieman oranssiin taittava sävy ja käyttämilleni langoille ominainen upea kiilto.
Koralli kukkarengas kahdella samansävyisellä helmellä, käsittelemättömät puuhelmet ja koralli nauha.
Anoppi pyysi heti langan nähtyään tekemään myös hänelle oman korun ja tähän valitsimme pienet virkatut helmet ja valkeat puuhelmet.
Vasemmalla kukkarenkaassa ns. perushelmi ja oikealla helmikorussa pieni helmi, puuhelmet ovat samaa kokoa sekä valkoisena että käsittelemättömänä.
Kuvausapulaiseni mielestä koruja voi pitää myös monta yhtäaikaa, itse olen tyytynyt kerralla vain yhteen...

lauantai 21. maaliskuuta 2015
Päivänsankarille
Meidän perheelle kevät tarkoittaa juhlasesonkia kaikkien viettäessä syntymäpäiviään näihin aikoihin. Tänään oli miehen vuoro ja sen kunniaksi leivoin minttusuklaa-kakkua. Tein elämäni ensimmäisen liivatekakun lasten synttäreille ja muutamista virheistä huolimatta kakku keräsi kehuja. Oli hulllua lähteä kokeilemaan täysin uutta suoraan juhliin, mutta ei olisi ollut vaarallista, vaikka kakku olisikin epäonnistunut ja jäänyt tarjoilematta. Nyt kun paineita onnistua ei ollutkaan samalla tavalla, sain liivatteen tehdä kahteen kertaan ja suklaan sulatuskaan ei mennyt ihan putkeen... Pelkäsin että kakku ei hyydy ollenkaan mutta yö ja aika teki onneksi tehtävänsä. Mutta nyt tuli korjattua ne ensimmäisen kakun erheet, joten jotain tuli taas myös opittua.
Kakun ohje on ystävältä ja siinä on minttudominokeksi-pohja ja täytteessä on runsaasti minttukrokanttisuklaata. Koristelin kakun daim-rakeilla, joten makeutta ei ainakaan jäänyt kakusta puuttumaan.
Seuraava juhlintavuoro onkin sitten kuopuksella ja hänen toivelistallaan taitaa olla mokkapaloja reilulla kuorrutemäärällä, tai vaikka ilman koko pohjaa...
Lisäyksenä, nyt löytyi ohje netistä. Kannattaa laittaa puolitoista pötköä keksejä sekä vajaa 100g margariinia, jotta pohjasta tulee hieman alkuperäistä ohjetta paksumpi http://sokerisiirappi.blogspot.fi/2010/01/minttukrokanttikakku.html

perjantai 20. maaliskuuta 2015
Lisää Lacea ja pientä asustemallailua
Kantovälinevarastoni on aika hyvin uudistunut viime viikkojen aikana ja vain Tulan pitkä liina on pysynyt muiden vaihtaessa kotia uusien, sopivampien tieltä. Pitäisikin ottaa pinokuva, en edes muista koska viimeksi olen sellaisen napannut. Kantamistarpeiden muuttuessa selkeä tarve oli pikaliinalle, johon saisi lapsen nopeasti kyytiin lyhyeksi kantoajaksi ja myös nopeasti pois. Minulla on muutamakin rengasliina käynyt, mutta sitä täydellistä, joka houkuttelisi myös käyttämään, ei ole löytynyt. Voitte jo kuvasta arvata, että Lace-pinon kasvatus jatkui rengasliinan muodossa. Löysin tämän vieläpä edulliseen hintaan käytettynä facebookin kantovälinekirppikseltä, joten Lace-kuosihuuman noustessakin voi hyvällä tuurilla omansa sieltä löytää. Tarkemmin liina on Lenny Lambin Vanilla Lace, 60% puuvillaa ja 40% bambua. Liina on ihanan pehmeä ja siinä on kaunis kiilto, eikä oranssi raitakaan minua tässä onnistu häiritsemään. Ja voi miten pieneltä melkein kaksivuotiaskin näyttää painautuessaan rintaa vasten liinan kyydissä <3
Liina ei ole paksu ja on ehkä hivenen liukas, joten se kulkee hyvin renkaissa. Olen jo mallaillut renkulaa myös kaulaliinaksi, eihän tätä raski kaapissa pitää vaikkei joka päivä käyttöä olisikaan.
Kuopuksen lisäksi pääsi myös pupu kyytiin, kun otin myyntikuvia Didymoksen Lisasta. Tästä piti ommella pehmoeläimiä, mutta enhän minä raski näin ihanaa liinaa leikellä ja kirppareiltakin on kangas jos toinenkin tarttunut matkaan... Liinassa on todella herkulliset värit ja minulle se tuo aina mieleen Polarn O. Pyretin raitakuosit ja erityisesti ne muutamat ihanat vauvan haalarit, joita kuopuksella oli. Lisa vilahtaa myös muistelujen lomassa ja nyt tuntuu jo hassulle nähdä kuopus tutti suussa, vaikka vielä hetki sitten ilman ei ollut hetkeäkään jos sai itse valita.
Monesti kantajien keskuudessa jutellaan aiheesta onko liinat äidin vai lapsen asusteita. Meillä ne on valittu äidin mieltymysten mukaan ja lapset ovat mielellään olleet niin mustan kuin vaaleanpunaisenkin liinan kyydissä. Samaa mietiskelyä kohtaan usein myös korujen tilauksien yhteydessä. Varsinkin poikalasten äidit miettivät korun värejä, valitako ne lapsen sukupuolen vai omien mieltymysten mukaan ja tällaisessa korussa ne voi hyvin yhdistää. Minä suosittelen aina valitsemaan ne värit, jotka itseä miellyttää koska näin on myös varmaa, että koru pääsee käyttöön. Korun värit voi valita myös mätsäämään lempiliinaansa ja Lisan kanssa korusta oli hauska tehdä sukupuolisensitiivinen, sopimaan niin pojalle kuin tytölle ja erityisesti liinaan.
Väreinä korussa on liinasta napatut sävyt vaaleansininen, omenanvihreä, laivastonsininen, vaaleanpunainen ja pinkki. Nauha on rauhallinen tumma sininen sopimaan liinan tummansiniseen pohjasävyyn.
Meillä on ollut pari päivää aikamoista hulinaa ja se on näkynyt myös lasten levottomina yöunina. Olen luvannut itselleni mennä ajoissa nukkumaan, mutta saapa nähdä miten tässä taas käy... Nyt nauhoitusten pariin ja myynti-ilmoitusta naputtelemaan, ihanaa viikonloppua!

torstai 19. maaliskuuta 2015
Virkatut ballerinat
Ilmojen lämmetessä paksut villasukat alkoivat jo ahdistaa, mutta silti viluvarpaita paleli ja muistin pinterestissä vilahtaneet virkatut ballerinat. Kokeilin muutamaakin mallia ja lopputulos oli aina huonosti istuva tossu, joka ei pysy jalassa. Sisuunnuttani epäonnistumisiin aloin suunnitella omaa mallia ja tässä olisi ensimmäinen valmiiksi saatu versio. Suoraan koukulta nämä oli tosi hyvät mutta parin päivän jälkeen sen verran löpsähtäneet, että ohje vaatii vielä pienen loppuviilauksen. Tiedän jo mitä tehdä, tässä tapauksessa pieni muutos tuo toivottavasti ison eron lopputulokseen.
Ballerinoja jalassa auttaa pysymään virkattu naru ja puiset napit. Lankana on 7-veljestä ja käytin ballerinojen tekoon 4mm koukkua. Tein ballerinat pylväillä, jotta ne olisivat ilmavammat ja kevyemmät kuin aiemmin tekemäni villasukat. Ballerinat tehdään varpaista kantapäähän.
Suurin ongelma minulle kokeilemissani malleissa oli kantapään istuvuus. Kantalappu oli liian matala ja tuntui koko ajan, että kantaosa lipsahtaa jalan alle. Omaan versiooni lähdin hakemaan perinteisempää kantapääkavennusta ja korotettua takaosaa, joka toisi myös lisää istuvuutta. Jos johonkin, niin tähän olen todella tyytyväinen ballerinoissani! Vaikka tossut hieman löpsähtivätkin, niin tossut pysyvät silti hyvin jalassa myös kantapään osalta.
Ohje näihin tulossa heti kun ehdin tehdä seuraavan version ja kokeilla muutoksen onnistumisen. Kerrankin kirjoitin itselleni ylös miten nämä tein, joten ihan nollasta ei tarvitse korjausversiota aloittaa...