VIELÄKÖ sinä kannat?

Otsikossa olevaan "vieläkö sinä kannat"-kysymykseen varmasti suurin osa kantoliinoilla ja -repuilla kantajista törmää jossain vaiheessa. Ja kyllä, minä kannan kuopustamme edelleen joka päivä, ikää hänellä nyt 1v 9kk. Kantaminen on muuttunut paljon siitä, kun yhdeksän päivän ikäisenä kantaminen alkoi. Ensimmäiset viikot harjoiteltiin, totuteltiin ja lopulta nautittiin pitkistä liinapäiväunista, jotka olivat luksusta verraten niihin 10min kestäviin uniin meidän sängyllä. Kuopus syntyi huhtikuussa ja helteinen kesä oli loistavaa liinailuaikaa vähissä vaatteissa auringolta ja kuumuudelta suojaten. Kannoin sekä sisällä, että ulkona, lapsen ollessa hereillä tarpeen vaatiessa ja kaikki päiväunet.

Lapsillamme on ikäeroa 1v 2kk eikä esikoinen vielä kävellyt kuopuksen syntyessä, joten kädet oli oltava vapaana hänen auttamiseensa. Kumpikaan lapsistamme ei ole viihtynyt vaunuissa ennen ratasosaan siirtymistä ja kantaminen oli minulle sekä arjen helpotus, että ihana harrastus, joka toi myös mukanaan uusia ystäviä. Tältä arkemme silloin paljon näytti, kuopus nukkui liinassa ja me esikoisen kanssa puuhattiin muita juttuja.

Unikaskottelua, heräisikö vai vieläkö hetken nukkuisi...

Kuopus 9 päivän ikäinen ja ensimmäinen kerta kantoliinassa. Liinana Didymos Lisa, jonka ostin käytettynä facebookin kautta. Vaikka kokemusta oli esikoisen kantamisesta, niin pienen kannettavan kanssa halusin osaavan kantajan tuen. Kantotukihenkilön kanssa oli turvallista aloittaa liinailu ja koska itse olen kokenut tämän avun tärkeänä, toimin myös itse nykyään tukihenkilönä.

Ja sitten sama liina ja kuopus 1v 8kk. Yhdellä liinalla olisin kantoajan pärjännyt, mutta olihan se kivaa kokeilla niin monia muitakin!

Yksi lempiliinakuvista on ehdottomasti tämä maailmaa ihmettelevä kuopus n. puolen vuoden ikäisenä.

 Selkäsidontoja kokeilin ensimmäisen kerran kuopuksen ollessa viiden kuukauden ikäinen mutta vasta useamman kuukauden päästä aloin enemmän kantaa selässä.

 Ensimmäisiä selkäsidontoja, sidontana perusreppu ja treeniliinana Oschan Nouveau Barley, joka kuutosmittaisena ei ollut se helpoin vaihtoehto mutta helpon sidottavuutensa ansiosta mainio uusien sidontojen opetteluun.

Pienet iltaunet liinassa toimi hyvänä rauhoittajana siinä vaiheessa, kun siirtymä kaksista päiväunista yhtiin oli ajankohtainen reilun vuoden ikäisenä.

Reppukyytiin leivällä lahjottu kuopus muutama viikko sitten, joka ruoanlaiton aikaan keksii mielellään kaikkea sellaista, mikä ei olisi niin soveliasta. Harvoin enää sisällä kotona kannan muuta kuin päiväuni- ja iltanukutukset, enemmän kantamisia on ulkona ja esim. keskustareissuilla. Esikoista nukutin sylissä vuoden ikään saakka, jolloin hän päätti, että nukahtaa mieluummin omaan sänkyynsä kuin ottaa veljensä potkut vastaan mahan läpi... Kuopus on nyt pikkuhiljaa siirtymässä myös omaan sänkyynsä nukahtamaan, rauhoittuen ensin liinassa joskus siihen nukahtaen tai sitten itse kädellä näyttäen, että nyt sänkyyn. Lapsentahtisuus on onnistunut minun ollessa lasten kanssa kotona ja ne liinassa rauhoittumishetket taitavat olla yhtä tärkeitä sekä minulle että kuopukselle.

Vaunuja emme koskaan kuljeta autossa mukana, reppu kulkee paljon kätevämmin mukana eikä tarvitse vaunujen mukaan valita kulkureittiä. Harvempi kysyy reilu 1,5-vuotiaan vanhemmalta suuren ääneen ihmetellen, että VIELÄKÖ sinä työnnät häntä rattaissa ja siksi itse koen kantamisen kyseenalaistamisen tämän ikäisen kanssa hassulle. Kuopus etenee kävellen talvikelillä ulkona hyvällä tuulella ja tuurilla n. takapihan päästä päähän, joten ilman kantovälinettä, pulkkaa, stigaa tai sitten niitä rattaita olisi elinpiirimme aika lyhyt. Kantaminen on vaihtoehto rattaille, eikä poissulje muitakaan vaihtoehtoja. Yleinen ennakkoluulo tuntuukin olevan, että kun kerron kantavani lasta, kuvitellaan minun kantavan häntä aina ja joka tilanteessa. Kantaminen on siitä ihanaa, että se sopii monenlaisiin tilanteisiin ja se muuttuu kannettavan ja myös vanhemman tarpeiden mukaan.

Oletko sinä kokeillut kantamista?